Nakkipelti Yrtti-valkosipuli lammasnakeista

Nakkipelti Yrtti-valkosipuli lammasnakeista

Tässä reseptissä valmistetaan yrtti-valkosipuli maustetuista sian- ja lampaanliha nakeista maukas nakkipelti. Resepti on helppo toteuttaa ja ruoka valmistuu uunissa muiden puuhastelujen ohessa!

Valmistusaika n. 45 min, 4 hengelle

Ainekset

2 pkt (500g) Wurstin Yrtti-valkosipuli nakkeja lampaan- ja sianlihasta tai Wurstin Yrtti-valkosipuli raakamakkaraa lampaan- ja sianlihasta
1 kg kiinteää pestyä perunaa
0, 5 dl rypsiöljyä
2 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl grillausmaustetta

Tarjoilua varten
1 dl täysmajoneesia
1 dl hienonnettua punasipulia
1 dl ketsuppia
1 dl kurkkusalaattia
tuoretta salaattia

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Leikkaa perunat puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta perunat leivinpaperoidulle uunipellille tasaiseksi levyksi. Valuta perunoiden päälle rypsiöljyä. Mausta perunaviipaleet suolalla, mustapippurilla ja grillausmausteella. Leikkaa Wurstin Yrtti-valkosipuli nakit tai raakamakkarate paloiksi ja ripottele perunoiden päälle. Kypsennä 30 minuuttia 175 C asteisessa uunissa. Ennen tarjoilua levitä pellin päälle majoneesia, ketsuppia, kurkkusalaattia, punasipulia ja salaatteja.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Vinkki! Voit korvata lammasnakit esim. Wurstin Krakova nakeilla. Katso myös muut reseptimme sekä pääsiäistuotteemme! 

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Nakkipelti Yrtti-valkosipuli lammasnakeista tarjoiltuna

Nakkipelti yrtti-valkosipuli lammasnakeista tarjoiltuna

Lampaan ulkofileetä, valkosipulimuussia ja paahdettuja kaaleja

Lampaan ulkofileetä, valkosipulimuussia ja paahdettuja kaaleja

Wurstin Lampaan ulkofileetä tarjoillaan tässä reseptissä valkosipulimuussin ja paahdettujen parsa- sekä lehtikaalien kera. Lampaan ulkofileet on marinoitu hyvin lampaan lihaan sopivalla yrtti-valkosipuliöljyllä. Lampaan ulkofileet valmistuvat pannulla nopeasti, minuuteissa. Ulkofileet voit paistaa haluamaasi kypsyyteen oman makusi mukaan, liha voi jäädä roseeksi.

Valmistusaika n. 1 tunti, 4 hengelle

Ainekset

1 rs (500g) Wurstin Valkosipuli-Yrttimarinoitua Lampaan ulkofileetä

Valkosipulimuussi:
800 g kuorittua muussiperunaa
1 koko valkosipuli kuorittuna
50 g voita
2 dl maitoa
2 tl suolaa

Paahdetut kaalit:
1 parsakaali viipaloituna
200 g ruusukaaleja halkaistuna
50 g lehtikaalia nypittynä
rypsiöljyä, voita ja suolaa

Ohjeet

Aloita ruoanvalmistus perunamuussista. Laita kattilaan muussiperunat ja kuorittu valkosipuli. Peitä vedellä ja keitä kypsäksi. Soseuta voin, maidon ja suolan kanssa.

Ota lampaan fileet huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistoa. Paista pannulla marinoidut lampaan ulkofileet molemmin puolin, noin 2-3 minuuttia per puoli.  Laita folionyyttiin paiston jälkeen vetäytymään noin 15 minuutiksi. Kuumenna paistinpannu ja laita pannulle tilkka öljyä. Lisää pannulle parsakaali viipaleet ja halkaistut ruusukaalit. Paista pari minuuttia. Lisää pannulle voita ja revityt lehtikaalit. Paista vielä hetki. Mausta kaalit suolalla. Valuta ylimääräinen rasva pois. Viipaloi lampaan ulkofileet ja aseta viipaleet talouspaperin päälle. Mausta fileeviipaleet suolalla ja mustapippurilla. Kasaa annokset valkosipulimuusin, paahdettujen kaalien ja lampaan ulkofileiden kanssa. Nauti.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Vinkki! Katso myös muut reseptimme sekä pääsiäistuotteemme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Lampaan ulkofileetä, valkosipulimuussia ja paahdettuja kaaleja tarjoiltuna

Lampaan ulkofileetä, valkosipulimuussia ja paahdettuja kaaleja tarjoiltuna

Pavelin rosvopaistia ja uunijuureksia

Pavelin rosvopaistia ja uunijuureksia

Wurstin Pavelin rosvopaistia ja uunijuureksia valmistetaan herkullisesta maustetusta, luullisesta karitsanpaistista. Pavel karitsan rosvopaisti on luullisesta karitsanpaistista valmistettu, valmiiksi maustettu. Paisti valmistuu uunissa helposti paistomittarin avulla. Mittaria paistiin asetettaessa tulee huolehtia, ettei mittari osu luuhun tai se mittarin lukema voi näyttää liian korkeata lämpötilaa. Rosvopaisti valmistuu uunissa noin 1 kg / 1 tunti periaatteella.

4 hengelle

Valmistus n. 15 minuuttia

Ainekset

1 kpl Wursti Pavel Karitsan rosvopaisti
500 g palsternakkaa
500 g juuriselleriä
500 g porkkanaa
0,5 dl rypsiöljyä
1 rkl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl mustapippuria
1 rkl kuivattua timjamia

Ohjeet

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja ota liha lämpimään. Leikkaa palsternakat puoliksi. Kuori ja halkaise juuriselleri isoiksi paloiksi. Poista porkkanoista kannat ja halkaise. Laita juurekset uunivuokaan. Mittaa juuresten sekaan rypsiöljy, suola, hunaja, mustapippuri ja timjami. Pyörittele mausteet tasaisesti juuresten joukkoon. Lisää juuresten päälle Pavelin Karitsan rosvopaisti ja aseta paistomittari lihan keskelle. Mittari ei saisi osua luuhun tai se saattaa näyttää väärää lukemaa. Lihan olisi hyvä olla noin huoneenlämpöistä ennen uuniin laittamista, jotta se kypsyy tasaisesti. Aloita kypsentämään 200 C asteisessa uunissa 20 minuuttia. Tiputa uunin lämpötila 150 C asteeseen ja kypsennä sisälämpömittarin avulla sisälämmöksi 65 C astetta. Tämä kestää noin yhden tunnin. Anna Pavelin rosvopaistin ja uunijuuresten vetäytyä hetki ennen tarjoilua esimerkiksi folion alla.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Vinkki! Katso myös muut reseptimme sekä pääsiäistuotteemme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Pavelin paistia ja uunijuureksia vuoassa

Pavelin paistia ja uunijuureksia vuoassa

Karitsan viulua ja minttuchimichurria

Karitsan viulua ja minttuchimichurria

Wurstin karitsan viulu on vaivaton ja näyttävä valinta pääsiäisen juhlapöytään. Karitsan viulu on valmiiksi maustettua ja kypsä, joten sinun tarvitsee valmistaa vain lisukkeet kaveriksi tälle pääsiäisherkulle! Wurstin karitsan viulu on valmistettu luullisesta karitsanpaistista ja maustettu hyvin karitsanlihaan sopivilla mausteilla. Luu antaa viululle makua ja mehevyyttä kypsennyksen aikana. Alla reseptissä viulun kaveriksi on valmistettu raikas minttuchimichurri. Leikkaa viulu siivuiksi ja tarjoile chimichurrin sekä muiden haluamiesi lisukkeiden kera.

4 hengelle

Valmistus n. 15 minuuttia

Ainekset

800 g Wurstin kypsää karitsan viulua siivutettuna
1 dl oliiviöljyä
1 ruukku tuoretta minttua
1 sitruuna
Tarjoilua varten perunalisäkettä, esimerkiksi paahdettuja perunoita

Ohjeet

Mittaa korkeaan astiaan oliiviöljy. Revi joukkoon minttu varsineen. Raasta sitruunasta pesty kuori joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarjoile karitsan viulusiivut joko huoneenlämpöisenä, tai kuumenna siivuja 200 C asteisessa uunissa 5-10 minuuttia ennen tarjoilua. Voit joko pyörittää karitsanviulusiivut kastikkeessa, tai valella siivujen päälle kastiketta. Tarjoile karitsan viulua ja minttuchimichurria paahdettujen perunoiden ja muiden pääsiäisen herkkujen kera.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Vinkki! Katso myös muut reseptimme sekä pääsiäistuotteemme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Karitsan viulua ja minttuchimichurria juhlapöydässä

Karitsan viulua ja minttuchimichurria juhlapöydässä

siskonmakkaraa teriyakikastikkeessa

Siskonmakkaraa teriyakikastikkeessa

Siskonmakkaraa teriyakikastikkeessa tuo aasialaista tunnelmaa keittiöön. Tässä reseptissä teriyakikastike sekoitetaan paistettujen Siskonmakkara palleroiden joukkoon. Tämä ruoka tuo mukavaa vaihtelua sekä arkeen että viikonloppuun!

4 hengelle

Valmistus n. 45 minuuttia

Ainekset

1 pkt (500 g) Wurstin Siskonmakkaraa

0,5 dl rypsiöljyä paistamiseen

Teriyaki-kastike

2 dl teriyakikastiketta

0,5 dl sushi-inkiväärin lientä

2 rkl murskattua sushi-inkivääriä

1 dl vettä

0,5 dl mirinkastiketta

0,5 dl soijakastiketta

2 punaista chiliä viipaloituna

1 ruukku tuoretta korianteria hienonnettuna

Lisukkeet

Lisukkeeksi jasmiiniriisiä ohjeen mukaan sekä paistettuja kasviksi esimerkiksi wok vihanneksia

siskonmakkaraa teriyakikastikkeessa

Ohjeet

Kuumenna iso paistinpannu. Lisää pannulle rypsiöljy ja puristele Siskonmakkaroista palloja pannulle. Paista Siskonmakkara palleroita keskilämmöllä muutama minuutti välillä käännellen kunnes pallerot ovat saaneet väriä. Lisää Siskonmakkaroiden joukkoon pannulle teriyakikastike, sushi-inkiväärin liemi, morttelissa murskatut sushi-inkiväärit, vesi, mirinkastike ja soijakastike. Sekoita ja tarkista maku. Hauduta palleroita noin 5 minuuttia ja tarkista, että ne ovat läpikypsiä. Lisää hetki ennen tarjoilua joukkoon punainen chili ja tuore korianteri. Tarjoile paistettujen kasvisten ja jasmiiniriisin kanssa.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Vinkki! Kokeile tehdä kastike myös Wursti Broiler siskonmakkarasta.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

ravioli-krakovan nakkivuoka

Ravioli-Krakovan nakkivuoka

Ravioli-Krakovan nakkivuoka on koko perheelle maistuva arkiruoka. Tähän nakkivuokaan on käytetty valkosipulilla ja yrteillä maustettua Wurstin Krakovan nakkia. Tästä ruoasta ei puutu makua ja se on hyvin helppo valmistaa. Tämä pasta hellii niin sydäntä kuin mieltä ja maistuu koko perheelle!

4 hengelle

Valmistus n. 1 tunti

Ainekset

2 pkt (500g) Wursti Krakovan nakkeja viipaloituna

400 g tuorepastaravioleja tai tuorepastatortelliineja

400 g tomaattimurskaa

2 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria rouhittuna

1 rkl kuivattua oreganoa

1 tl valkosipulijauhetta

5 dl vettä

oliiviöljyä voiteluun

raviola-krakovan nakkivuoka

Ohjeet

Kuumenna paistinpannu. Pilko Wurstin Krakovan nakit. Paista pilkottuja Krakovan nakkeja pannulla kunnes pinta on saanut kauniin värin. Laita nakit sivuun odottamaan. Sekoita kulhossa tomaattimurska, mausteet ja vesi. Voitele oliiviöljyllä uuninkestävä vuoka. Sekoita kulhossa raviolit, tomaattikastike ja paistetut nakit sekaisin. Kaada uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraaste ja paista 160°C asteisessa uunissa 35-45 minuuttia, kunnes pasta on kypsää. Tarjoile nakkivuoka raikkaan salaatin kera!

Vinkki! Kokeile nakkivuokaan myös Wursti Brasilian Salsicha nakkia

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Rosvopaistikastike

Rosvopaistikastike

Rosvopaistikastike tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Tässä kastikkeessa pääainesosana toimii Wurstin Rosvopaisti leikkele, joka on valmistettu kokonaisesta porsaan ulkofileestä ja on siksi hyvin lihaisaa. Leikkeleet sopivat hyvin kaikenlaiseen ruoanlaittoon, ei pelkästään leivän päälle!

Valmistus n. 45 minuuttia

Ainekset

2 pkt (340 g) Wurstin Rosvopaistia

50 g voita

2 keltasipulia hienonnettuna

2 rkl vehnäjauhoja

5 dl maitoa

1 lihaliemikuutio

suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan

Ohjeet

Aloita kastikkeen valmistaminen kuorimalla ja hienontamalla keltasipulit. Kuumenna kattila. Lisää kattilaan voi ja keltasipulit. Kuullota keltasipuleita pari minuuttia. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja maito. Sekoita tasaiseksi. Laita lihaliemikuutio kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kunnes kuutio on sulanut. Pilko tai suikaloi Rosvopaisti leikkeleet. Lisää hetkeä ennen tarjoilua joukkoon pilkotut Wurstin Rosvopaistileikkeleet ja tarkista kastikkeen maku. Mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile Rosvopaistikastike keitinperunoiden tai perunamuusin kanssa.

Vinkki! Ruoan kanssa syötäväksi sopii mainiosti suolakurkut. Kokeile käyttää kastikkeeseen myös muita leikkeleitämme.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset vie uunileivät uudelle tasolle! Nämä herkulliset uunileivät sopivat mainiosti viikonlopun herkutteluun. Pikkelöidyt kasvikset on raikas lisuke juustokastikkeella höystetyille kalkkunaleiville.

4 hengelle

Valmistus n. 45 minuuttia

Ainekset

Juustoiset kalkkunaleivät

4 siivua vaaleaa leipää

1 pkt (170g) Wursti Sinappikalkkunaa revittynä

50 g voita

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl maitoa

100 g + 50 g juustoraastetta

1 tl suolaa

 

Pikkelöidyt kasvikset

1 dl väkiviinaetikkaa

2 dl sokeria

3 dl vettä

lisäksi valitsemiasi kasviksia, esimerkiksi kukkakaalia, porkkanaa, kurkkua ja sipulia

 

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset

Ohjeet

Valmista pikkelöidyt kasvikset hyvissä ajoin jääkaappiin. Vaikka jo edellisenä päivänä. Mittaa kattilaan väkiviinaetikka, sokeri ja vesi. Kiehauta ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Pilko kasvikset haluamaasi muotoon ja kaada etikkaliemi kasvisten päälle. Laita kylmään maustumaan.

Valmista juustokastike sulattamalla voi kattilassa. Lisää joukkoon vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi ja anna ruskistua kevyesti. Lisää seuraavaksi maito ja sekoita tasaiseksi. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike paksunee. Lisää joukkoon 100 g juustoraastetta, tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Ohenna kastiketta tarvittaessa maidolla tai vedellä. Lisää kastikkeen joukkoon revityt Wurstin Sinappikalkkunaleikkeleet. Levitä leipäsiivut leivinpaperoidulle uunipellille. Nostele leipien päälle Sinappikalkkunaleikkelettä kastikkeessa. Ripottele lopuksi päälle loput juustoraasteesta. Paista leipiä 175°C asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto on gratinoitunut. Tarjoile leivät pikkelöityjen kasvisten kanssa.

Vinkki! Leipiin voit käyttää mitä tahansa itselle mieluista leikkelettä. Täältä löydät Wurstin valmistamat leikkeleet.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

siskonmakkaramureke

Siskonmakkaramureke

Siskonmakkaramureke on helppoa arki- ja viikonloppuruokaa, jossa uuni tekee suuren osan työstä. Mureke on nopea valmistaa uunivalmiiksi ja murekkeen ollessa uunissa, on aikaa valmistaa ruoalle lisuke. Tässä on täydellinen lohturuoka varsinkin talven kylmimpiin pakkaspäiviin. Siskonmakkarasta on moneen!

4 hengelle

Valmistus n. 1,5 tuntia

Ainekset

2 rasiaa (1 kg) Wursti Siskonmakkaraa

200 g ranskankermaa

1,5 dl korppujauhoja

1 tl mustapippuria rouhittuna

1 kpl kananmuna

 

Kermaviilikastike

200 g kermaviili

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria rouhittuna

2 rk kuivattua tai hienonnettua ruohosipulia

siskonmakkaramureke

Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Puristele Siskonmakkaroiden sisus kulhoon. Lisää massan joukkoon loput ainekset. Sekoita tasaiseksi. Anna turvota 20 minuuttia. Muotoile leivinpaperin avulla Siskonmakkaramassasta mureke ja laita mureke leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 160°C asteessa noin 45 minuuttia, tai kunnes mureke on kypsää ja saanut kauniin värin. Tarjoile mureke lohkoperunoiden tai paahdettujen perunoiden, sekä kermaviilikastikkeen kanssa.

Vinkki! Kokeile tehdä mureke myös Wursti Broiler siskonmakkarasta!

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Uunimunakas sinappikalkkunasta

Uunimunakas Sinappikalkkunasta on vaivaton ja nopea arkiruoka, joka valmistuu uunissa

Uunimunakas Sinappikalkkunasta valmistuu nopasti ja vaivattomasti. Uunimunakas maistuu niin lounaalla, päivällisellä kuin iltapalalla. Uunimunakkaan voit tarjoilla sellaisenaan raikkaan salaatin kera tai leikkaa pala munakkaasta vaikka voileivän päälle! Tällä kertaa uunimunakkaaseen sujautetaan Sinappikalkkunaa, tomaattia, sipulia, paprikaa, valkosipulia, basilikaa, juustoraastetta ja mausteita. Uunimukkaan täytteitä voit muuttaa helposti mielesi mukaan!

n. 30 min, 4-5 hengelle

Ainekset

1 pkt (170g) Wurstin Sinappikalkkunaa

6-8 kananmunaa

1-2 sipulia, pala purjoa tai muutama kevätsipuli

2 valkosipulinkynttä

1 (suippo) paprika

1-2 dl maitoa tai ruokakermaa

1-2 dl juustoraastetta

mausteita esim. mustapippuria tai pippuriseosta

0,5 tl suolaa

öljyä voiteluun

2-3 tomaattia

yrttejä esim. tuoretta basilikaa

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Suikaloi paprika ja Sinappikalkkuna. Riko kananmunat kulhoon. Vatkaa munien rakenne rikki esim. haarukalla, lisää joukkoon maito, sipulit, paprika, kalkkuna sekä juustoraasteesta noin puolet. Mausta haluamillasi pippurilla ja suolalla. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja voitele paperi kevyesti öljyllä. Sitten kaada munakasseos vuokaan. Paista munakasta uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes munakas on hieman hyytynyt.

Uunimunakas sinappikalkkunasta seos

Uunimunakas seos

Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta, viipaloidut tomaatit ja yrttejä esim. tuoreita basilikanlehtiä. Jatka paistamista noin 10-20 min kunnes munakas on saanut kauniin värin. Paistoaika vaihtelee munakkaan paksuuden ja täytteiden määrän mukaan. Leikkaa hieman jäähtyneenä paloiksi ja tarjoile raikkaan salaatin kera.

Uunimunakas sinappikalkkunasta paiston jälkeen

Vinkki! Munakasta on helppo muokata eri aineksilla. Kokeile esim. kalkkunaa, sieniä ja erilaisia kasviksia. Vain mielikuvitus on rajana!

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!