Tag Archive for: sinappikalkkuna

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset vie uunileivät uudelle tasolle! Nämä herkulliset uunileivät sopivat mainiosti viikonlopun herkutteluun. Pikkelöidyt kasvikset on raikas lisuke juustokastikkeella höystetyille kalkkunaleiville.

4 hengelle

Valmistus n. 45 minuuttia

Ainekset

Juustoiset kalkkunaleivät

4 siivua vaaleaa leipää

1 pkt (170g) Wursti Sinappikalkkunaa revittynä

50 g voita

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl maitoa

100 g + 50 g juustoraastetta

1 tl suolaa

 

Pikkelöidyt kasvikset

1 dl väkiviinaetikkaa

2 dl sokeria

3 dl vettä

lisäksi valitsemiasi kasviksia, esimerkiksi kukkakaalia, porkkanaa, kurkkua ja sipulia

 

Juustoiset kalkkunaleivät ja pikkelöidyt kasvikset

Ohjeet

Valmista pikkelöidyt kasvikset hyvissä ajoin jääkaappiin. Vaikka jo edellisenä päivänä. Mittaa kattilaan väkiviinaetikka, sokeri ja vesi. Kiehauta ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Pilko kasvikset haluamaasi muotoon ja kaada etikkaliemi kasvisten päälle. Laita kylmään maustumaan.

Valmista juustokastike sulattamalla voi kattilassa. Lisää joukkoon vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi ja anna ruskistua kevyesti. Lisää seuraavaksi maito ja sekoita tasaiseksi. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike paksunee. Lisää joukkoon 100 g juustoraastetta, tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Ohenna kastiketta tarvittaessa maidolla tai vedellä. Lisää kastikkeen joukkoon revityt Wurstin Sinappikalkkunaleikkeleet. Levitä leipäsiivut leivinpaperoidulle uunipellille. Nostele leipien päälle Sinappikalkkunaleikkelettä kastikkeessa. Ripottele lopuksi päälle loput juustoraasteesta. Paista leipiä 175°C asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto on gratinoitunut. Tarjoile leivät pikkelöityjen kasvisten kanssa.

Vinkki! Leipiin voit käyttää mitä tahansa itselle mieluista leikkelettä. Täältä löydät Wurstin valmistamat leikkeleet.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!