Pyttipannu

Pyttis eli pyttipannu on perinteinen suomalainen ruoka, joka tehdään usein edellisen päivän keitetyistä perunoista.

Mukaan lisätään makkaraa sekä sipulia ja koko komeus paistetaan rasvassa. Meidän versiossa on käytetty Siskonmakkaraa, joka sopii pyttipannuun hyvin! Pyttipannuun voit lisätä oikeastaan mitä tahansa kasviksia, tällä kertaa mukaan heitettiin ruusukaaleja.

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

700g perunoita

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

600g ruusukaaleja

1-2 sipulia

Suolaa

Mausteita esim. mustapippuria, paprikajauhetta, chiliä

Kananmunia

Puolukkahilloa tai etikka punajuuria lisäkkeeksi

Ohjeet

Laita pannu kuumenemaan. Kuutioi perunat, halkaise ruusukaalit ja hiennonna sipuli. Lisää pannulle pieni tilkka öljyä ja purista Siskonmakkaramassa pannulle palleroiksi. Paista n. 5 min välillä sekoittaen. Nosta makkarat sivuun. Ruskista perunat sekä ruusukaalit öljyssä tai voissa ja lisää sipuli. Jos haluat lisää paistopintaa raaka-aineisiin tai pannu on pieni, paista tällöin perunat ja ruusukaalit erikseen. Lisää tässä vaiheessa suola perunoiden ja ruusukaalien joukkoon. Siskonmakkara on itsessään melko suolaista, suolaa kannattaa lisätä varovaisesti. Sekoita lopuksi kaikki vielä keskenään pannulla ja kuumenna. Lisää haluamasi muut mausteet esim. mustapippuri. Paista pyttipannun kaveriksi öljyssä pannulla kananmunia. Tarjoile esim. puolukkahillon tai perinteisemmin etikkapunajuurten kera.

Siskonmakkara pyttipannu

Siskonmakkara pallerot paistetaan pannulla

Vinkki! Pyttipannu on helppo tapa hyödyntää edellisen päivän keitetyt perunat tai kasvikset. Kokeile vaikka herneitä tai eri kaaleja. Täyteläisemmän version saat hauduttamalla pyttipannun kermassa.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkarapihvit
Siskonmakkarapihvit grillissä on hyvä ratkaisu silloin, kun kaapissa on paketti Siskonmakkaraa, mutta aurinko sattuukin yllättämään!

Siskonmakkarapihvit grillissä on nopea ja hyvä ratkaisu aurinkoiseen kesäpäivään. Siskonmakkarasta on yllättävän moneen! Massasta voit valmistaa esimerkiksi pihvejä ja grillata tai paistaa ne pannulla. Siskonmakkaramassaa on helpoin käsitellä kostutetuin käsin. Kuiviin käsiin massa saattaa helposti tarttua kiinni. Ota esimerkiksi vesilasiin vettä ja kostuttele käsiä siinä aika ajoin. Voit myös pursottaa massan ulos suolesta kulhoon ja sekoittaa siihen lisää haluamiasi mausteita ja tämän jälkeen muotoilla pihvit tai pallerot. Ei muuta kun kokeilemaan!

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

Leipää

Sipulia

Salaatinlehtiä

Paprikamajoneesia

Tomaattia

Ohjeet

Laita grilli tai pannu kuumenemaan. Purista massa joko kerralla ulos kuorista astiaan tai kämmenen kokoinen osa kerralla. Taputtele massasta kostutettujen käsien välissä pihvejä. Grillaa pihvejä miedolla lämmöllä molemmin puolin yhteensä n. 5-10 min. Käännä pihvit välillä. Loppuvaiheessa heitä leipäsiivut mukaan, nämä tulevat todella nopeasti, jopa alle minuutissa. Täytä leivät salaatilla, siskonmakkarapihvillä, sipulilla, tomaatilla, haluamallasi kastikkeella esim. paparikamajoneesilla. Tarjoile esim. perunasalaatin tai raikkaan salaatin kera!

Siskonmakkarapihvit

Siskonmakkarapihvit grillissä

Siskonmakkarapihvit

Siskonmakkarapihvi

Vinkki! Grillattuun burgeriin on helppo käyttää hieman kuivahtaneet leivät. Aina ei tarvitse hakea hampurilaissämpylöitä kaupasta, tee burgeri vaikka kaura- tai ruisleivästä. Siskonmakkaramassa on melko suolaista, suolaa ei kannata enää lisätä.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Voileipäkakku

Voileipäkakku on monien juhlien ehdoton ykkönen!

Voileipäkakku Extra Palvikinkusta on mehevä ja maukas juhlien ykkösruoka! Kakku on melko helppo valmistaa, tärkein seikka on kostuttaa kakku hyvin. Tässä reseptissä kakku on valmistettu pyöreään kakkumuottiin, jonka keskelle on tehty lasin avulla tyhjä tila. Tämän ansiosta kakku on helppo leikata. Koristelussa on käytetty versoja, joiden avulla perinteinen voileipäkakku saa modernia fiilistä. Kokeile täytteessä vaikkapa mureaa ja maukasta Extrapalvikinkkua!

8-10 hengelle, yli 60 min

Tarvikkeet

Irtopohjavuoka (halkaisija n.23 cm)

Tavallinen juomalasi

Täyte

Lihaliemikuutio

n. 5 dl vettä

300g Wurstin Extrapalvikinkkua

100g Créme fraichea

100g Kermaviiliä

2-3 rkl Sinappikurkkusalaattia

100g Maustamatonta tuorejuustoa

n. 1/2 dl Persiljaa

n. 10 kpl Täysjyväpaahtoleipää

n. 5 kpl Vaaleaa paahtoleipää

(suolaa, pippuria)

Kuorrutus ja koristelu

150g Maustamatonta tuorejuustoa

150g Créme fraichea

Pieniä versoja

(syötäviä kukkia)

Ohjeet

Täyte

Aloita kiehauttamalla vesi joko kattilassa tai esim. vedenkeittimessä. Lisää kuuma vesi lihaliemikuution joukkoon, jotta kuutio sulaa. Valmista seuraavaksi täyte. Hienonna kinkku pieneksi. Lisää kinkun joukkoon créme fraiche, kermaviili, sinappikurkkusalaatti ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Voit halutessasi sekoittaa täytettä myös sähkövatkaimella, jotta massasta tulee tasainen. Lisää lopuksi joukkoon hienonnettu persilja. Maista, lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria.

Kokoaminen

Aseta irtopohjavuoan keskelle lasi. Aloita täysjyväpaahtoleivällä. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado leipiä pohjalle. Täytä tyhjät kohdat leikkaamalla leivästä sopivan kokoisia paloja. Kostuta leivät lihaliemellä, n. 1 rkl lihalientä per leipä. Kostuta reilusti. Levitä täytteestä puolet leipien päälle. Jatka sitten vaalealla paahtoleivällä. Leikkaa reunat, lado täytteen päälle, täytä tyhjät kohdat, kostuta. Levitä loput täytteestä vaalean leivän päälle. Tee vielä viimeinen leipäkerros täysjyväleivästä ja kostuta hyvin.

Voileipäkakun kokoaminen

Kiedo kakku hyvin tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään. Näin pienelle kakulle riittää muutamakin tunti, mutta jos aikaa on, kannattaa makujen antaa tekeytyä seuraavaan päivään. Kun kakku on vetäytynyt, poista kelmu sekä lasi ja kumoa kakku lautaselle. Sekoita kuorrutusta varten créme fraiche ja tuorejuusto keskenään. Kuorrute kannattaa sekoittaa sähkövatkaimella, jotta siitä saa tasaisen. Levitä kuorrute metallisella lastalla tai veitsellä kakun päälle. Koristele lopuksi versoilla ja halutessasi syötävillä kukilla tai vaikkapa halkaistuilla kirsikkatomaateilla. Voit käyttää koristelussa myös esim. rullattuja leikkeleitä.

Kumottu voileipäkakku

Vinkki!

Voileipäkakkuun ei kannata käyttää täysin tuoretta leipää, kuivempi leipä toimii paremmin. Voit käyttää kakkuun halutessasi myös ruisleipää, tosin se tulee kostuttaa vielä runsaammin kuin paahtoleipä. Kermaviilin sijaan voit käyttää myös bulgarian tai turkkilaista jogurttia. Jämäkämmän täytteen saat jättämällä kermaviilin pois, mutta se antaa kakulle mukavaa hapokkuutta ja raikkautta. Voileipäkakun täytettä voit muunnella makusi mukaan, käytä kalkkunaa, lisää sipulia tai paprikaa, kokeile erilaisia maustettuja tuorejuustoja.

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Nugetit

Siskonmakkaranugetit on kekseliäs tapa käyttää siskonmakkaramassaa.

Siskonmakkaranugetit kuorrutetaan seeesaminsiemenillä ja paistetaan pinnalta rapeaksi. Ei muuta kun nugetteja pyörittelemään!

4 hengelle

Ainekset

 500g Wurstin siskonmakkaraa tai 600g Broiler siskonmakkaraa

3 dl seesamin siemeniä

2 valkosipulin kynttä

suolaa, mustapippuria

oliiviöljyä

2 bataattia

3 palsternakkaa

2 punasipulia

Yrttimajoneesi:  1 dl valmismajoneesia, 1 ruukku lehtipersiljaa, ripaus suolaa

Ricotta valkosipulidippi: 1 dl ricottajuustoa, 1 valkosipulinkynsi, ripaus suolaa

Itsetehty ketsuppi: 500g tomaatteja, 1 dl valkoista balsamicoa, 1dl sokeria, ripaus suolaa

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista ensin uunijuurekset. Pilko bataatit, palsternakat ja punasipulit uunivuokaan. Pilko sekaan 1 valkosipulin kynsi ja lisää suolaa sekä pippuria ja oliiviöljyä. Öljy kannattaa hieroa juureksiin käsin. Nanna kypsyä uunissa 35-40 minuuttia. Tämän jälkeen käy siskonmakkaranugettien kimppuun. Poista siskonmakkarat suolesta kulhoon ja lisää sekaan yksi murskattu valkosipulin kynsi, ripaus mustapippuria ja sekoita. Kaada seesamin siemenet lautaselle. Siskonmakkara seos riittää 15-20 nugettiin riippuen siitä, minkä kokoisia niistä haluat tehdä.

Seoksesta muotoillaan nugetteja käsin tai lusikalla – valitse mikä sinulle luontevin tapa tehdä niitä. Seos on tosi kosteaa, joten ne on helpoin muotoilla lopulliseen muotoonsa sen jälkeen, kun seos on kuorrutettu seesamin siemenillä. Jos massa meinaa tarttua pahasti sormiin, kostuta kädet vedellä. Ota seoksesta n. 2-3 cm nokare, muotoile haluttuun muotoon ja pyörittele seesamin siemenissä. Kun olet muotoillut nugetit, paista ne reilussa öljyssä niin, että pinta saa kullanruskean värin. Paistamisen jälkeen nosta nugetit vielä uunipellille ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia. Voit myös paistaa nugetit valmiiksi pelkällä pannulla. Paista tällöin nugetteja hieman miedommalla lämmöllä yhteensä n. 10 min välillä käännellen. Paistoaikaan vaikuttaa nugettien koko.

 

Siskisnugetit

Siskonmakkara nugetit pannulla paistettuna

Tarjoile koko komeus lempidippisi kera!
Yrttimajoneesi

Laita majoneesi kulhoon ja sekoita joukkoon pilkotut yrtit ja aja sauvasekoittimella taseiseksi. Mausta ripauksella suolaa.

Ricotta valkosipulidippi

Laita ricotta kulhoon ja murskaa sekaan yksi valkosipulinkynsi. Jos olet valkosipulin ystävä niin laita toki enemmän. Mausta ripauksella suolaa ja vatkaa koostumus notkeaksi.

Itse tehty ketsuppi

Pilko tomaatit kattilaan ja kaada sekaan balsamico sekä sokeri. Lisää ripaus suolaa. Keitä miedolla lämmöllä noin 20-30 minuuttia niin, että neste alkaa haihtumaan. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella.

Reseptin on suunnitellut 12 kk blogi

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Lampaan ulkofileetä

Lampaan ulkofilee valmistuu nopeasti pannulla tai grillissä.

Lampaan ulkofileen paistoaika vaihtelee koon ja halutun kypsyysasteen mukaan, nopeimmin ne kypsyvät minuuteissa. Liha saa jäädä punaiseksi keskeltä, jolloin se on mureimmillaan. Kypsäksi paistettu lampaan ulkofilee saattaa olla kuivaa ja sitkeää. Siksi suosittelemme puolikypsää. Lampaan ulkofilee tarjoillaan tässä reseptissä kikherneistä itse valmistetun hummuksen kera. Hummus on kikherneistä valmistettu tahna, joka maustetaan usein tahinilla eli seesaminsiementahnalla. Hummuksen juuret ovat Lähi-idän kulttuurissa.

Alle 30 min, 2-3 hengelle

Ainekset

500g Wursti Lampaan marinoitua ulkofileetä

seesaminsiemenia

minttua

Hummus:

300 g kypsiä kikherneitä

3 rkl tahinia eli seesaminsiementahnaa

suolaa, oliiviöljyä

Ohjeet

Ota lampaan ulkofileet huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen kypsennystä.

Valmista hummus. Valuta kikherneet. Lisää joukkoon tahini. Aja kikherneet ja tahini tahnaksi esim. sauvasekoittimella. Notkista oliiviöljyllä ja tarvittaessa tilkalla vettä. Mausta suolalla. Pyyhi ulkofileistä ylimääräinen marinadi pois. Paista fileisiin kaunis väri kuumalla paistinpannulla. Paista fileitä n. 2 minuuttia per puoli, tällöin liha on medium. Paistoaika vaihtelee kuitenkin paljon fileiden paksuuden ja koon mukaan. Ulkofilee saa jäädä punaiseksi keskeltä, jolloin se on mureampaa. Mitä kypsemmäksi fileet kypsennetään, sitä sitkeämmiksi ne tulevat. Nosta fileet folioon vetäytymään noin 10-15 minuutiksi.  Vetäytymisen jälkeen leikkaa fileet annospaloiksi ja mausta suolalla, sekä mustapippurilla. Tarjoile hummuksen, seesaminsiementen ja mintun kanssa.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Pavel karitsanpaisti

Pavel karitsanpaisti valmistuu karitsan luullisesta paistista.

Pavel karitsanpaisti on luullinen paisti. Luu antaa paistille mehevyyttä ja makua paiston aikana. Paisti on maustettu hyvin karitsanlihaan sopivilla mausteilla kuten yrteillä ja valkosipulilla. Pavel karitsan rosvopaistilla helpotat pääsiäisen ruokavalmisteluja; pieni paisto pannulla ja uuniin kypsymään. Eikä makua puutu! Pavelin karitsan rosvopaistin löydät K-kaupoista.

n. 2,5h, 4-5 hengelle riippuen paistin koosta ja lisukkeiden määrästä

Ainekset

Wursti Pavel karitsan rosvopaisti

Öljyä tai voita paistamiseen

Kastike:

2 dl paistolientä

1-1,5 dl kuohukermaa

1,5 rkl vehnäjauhoja

valkopippuria

suolaa

Ohjeet

Ota liha lämpimään n. tunti ennen kypsentämistä. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Lisää pannulle rasvaa ja kuumenna pannu. Paista kuumalla paistinpannulla kauniin ruskea väri karitsanpaistin pintaan. Lisää paistomittari lihaan ja kypsennä loppuun 150 °C uunissa niin kauan, että sisälämpötila on noin 65 °C. Liha kypsyy noin 1kg/tunti. Kääri liha folioon ja anna vetäytyä huoneenlämmössä vähintään 20 minuuttia. Siivilöi paistoliemi talteen. Sekoita kattilassa jäähtynyt paistoliemi ja vehnäjauhot tasaiseksi. Lisää kuohukerma. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua muutama minuutti, jotta kastike sakenee. Leikkaa ja tarjoile mieleistesi lisäkkeiden kera. Karitsan kanssa maistuvat hyvin esim. uunijuurekset.

Reseptin on kehitellyt Wurstille monipuolinen ja taitava 12 kk blogiryhmä.

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Kinkku-uunimunakas

Kinkku-uunimunakas on helppo ja nopea vaihtoehto arkipäivän ruoaksi.

Kinkku-uunimunakas on maustettu tällä kertaa Extra Palvikorppukinkulla, sipulilla, juustolla sekä mausteilla. Extra Palvikorppukinkku on murea sekä mehevä ja reunukset on kuorrutettu sinapilla ja korppujauholla. Kuorrutus on lopuksi paahdettu aidolla liekkigrillillä. Extra Palvikorppukinkulla saat lisää makua munakkaaseen. Tämä resepti valmistuu hetkessä ja on arkipäivien pelastus. Uunimunakas toimii hyvin välipalana myös esimerkiksi perheen pienimmille ja sopii hyvin vaikkapa iltapalaksikin!

n. 30 min, 4-5 hengelle

Ainekset

200g Wurstin Extra Palvikorppukinkkua

6-8 kananmunaa

1 sipuli, pala purjoa tai muutama kevätsipuli

1-2 dl ruokakermaa

juustoraastetta

mausteita esim. mustapippuria, chiliä, paprikaa

0,5 tl suolaa

öljyä voiteluun

kirsikka- tai miniluumutomaatteja

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi kinkkusiivut. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää joukkoon ruokakerma, silputtu sipuli ja kuutioitu kinkku. Mausta haluamillasi mausteilla ja suolalla. Extra Palvikorppukinkussa on valmiiksi jo hieman mausteita ja suolaa. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla, voitele paperi kevyesti öljyllä ja kaada seos vuokaan.

Paista uunissa noin 10 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes munakas on hieman hyytynyt. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja halkaistut tomaatit. Jatka paistamista noin 10-20 minuuttia. Paistoaika vaihtelee munakkaan paksuuden ja täytteiden määrän mukaan. Leikkaa hieman jäähtyneenä paloiksi ja tarjoile raikkaan salaatin kera.

Uunimunakas

Kinkku-uunimunakas vuoassa

Vinkki! Munakasta on helppo muokata mieleisekseen eri aineksilla. Kokeile esim. kalkkunaa, sieniä ja erilaisia kasviksia. Vain mielikuvitus on rajana!

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkara sieni stroganoff

Siskonmakkara stroganoff on perinteinen kastike uudella twistillä!

Siskonmakkara strogasnoff on uudistettu versio rakastetusta klassikosta. Stroganoff on venäläistä alkuperää oleva kermakastike, johon lisätään perinteisesti lihaa, sipulia, paprikaa, tomaattia ja suolakurkkuja. Tässä reseptissä perinteinen stroganoff kastike on tuunattu Siskonmakkaralla ja sienillä. Tarjoile Siskonmakkara stroganoff keitinperunoiden tai perunamuusin kanssa.

n. 30 min, 4 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

öljyä

sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

3 dl vettä

liha- tai kasvisliemikuutio

4 rkl tomaattipyreetä

2 mauste- tai suolakurkkua

100 g herkkusieniä

100-150g (n.1 dl) ranskankermaa tai smetanaa

Ohjeet

Keitä Siskonmakkarapalleroita vedessä lähes kypsiksi muutaman minuutin ajan. Vaihtoehtoisesti voit paistaa Siskonmakkarapallerot pannulla niin, että ne saavat väriä. Nosta pallerot sivuun odottamaan. Kuullota silputut sipulit pannulla pienessä määrässä öljyä. Lisää pannulle vettä, liemikuutio sekä tomaattipyree.  Anna kiehua hetki, jotta liemikuutio sulaa. Kuutioi suolakurkut sekä viipaloi sienet. Lisää kastikkeen joukkoon siskonmakkarapallerot, ranskankerma sekä kurkkukuutiot. Anna kiehua vielä muutama minuutti. Tarjoile Siskonmakkara stroganoff esimerkiksi keitettyjen perunoiden kera.

Vinkki! Mikäli keität kastikkeen kaveriksi perunoita, hyödynnä kiehuva vesi  ensin Siskonmakkarapalleroiden keittämiseen. Kastikkeeseen voit esim. lisätä porkkanaa tai vaikkapa hillosipuleita. Stroganoffista saa makeamman käyttämällä makeampia maustekurkkuja ja suolaisemman lisäämällä siihen suolakurkkuja. Valitse makusi mukaan!

Katso myös muut monipuoliset ja herkulliset Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Täytetty munakas

Täytetty munakas on todella helppo ja nopea valmistaa!

Täytetty munakas on mukava tapa aloittaa päivä ja siitä saat myös vaivattoman, proteiinipitoisen välipalan. Tässä reseptissä munakkaan täytteeksi laitetaan Extra Palvikinkkua ja juustoraastetta. Munakkaassa maistuvat myös hyvin esimerkiksi kalkkuna, sienet, tomaatti ja sipuli. Munakas on helppo tuunata vaikka jokaiselle perheenjäsenelle omanmakuisekseen! 

 n. 15 min, 2 hengelle

4 kananmunaa

0,5 dl kermaa

1 tl suolaa

ripaus mustapippuria

100 g Wurstin Extra Palvikinkkua

1 dl juustoraastetta

voita

Ohjeet

Riko munat kulhoon ja kaada kerma sekaan. Lisää suola ja pippuri ja sekoita munien rakenne rikki. Pilko palvikinkku suikaleiksi. Laita pannu lämpiämään ja lisää pannulle 2 rkl voita. Anna voin sulaa ja laita pannu keskilämmölle, jonka jälkeen lisää kananmunaseos. Sekoita seosta pannulla muutaman kerran ja anna munakkaan kypsyä. Kun munakas alkaa hyytymään, lisää keskelle juustoraaste ja Extrapalvikinkku. Käännä munakkaan reunat täytteen päälle ja anna olla pannulla vielä miedolla lämmöllä hetki, jotta juusto sulaa. Tämän jälkeen ota iso lautanen ja kumoa munakas siihen niin, että pannua vasten ollut puoli jää päälle. Munakas on saman tien valmis syötäväksi. Halutessasi voit pilkkoa munakkaan päälle vielä tomaatteja ja lisää kinkkua.

Vinkki! Munakas on oivallinen tapa käyttää edellisen aterian rippeet. Kokeile tuunata munakasta erilaisilla sekoituksilla – kalkkunalla, kasviksilla, sienillä – vain mielikuvitus on rajana.

Reseptin on kehittänyt 12kk blogi

Katso myös muut leikkele reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Nopea juustoinen siskonmakkarakeitto

Nopea juustoinen Siskonmakkarakeitto on perinteinen siskonmakkarakeitto tuunattuna sulatejuustolla.

Käyttämällä pakastevihanneksia /-juureksia valmistat keiton n. 20-30 minuutissa!

n. 20 min, 4 hengelle

Ainekset

500 g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600 g Broiler siskonmakkaraa

1,25 l vettä

750 g peruna & keittokasvis pakaste

1-2 kasvis-, kana- tai lihaliemikuutiota

1 pkt (n.200 g) sulatejuustoa

(6-10 maustepippuria)

(persiljaa pinnalle)

Ohjeet

Laita kattilaan vesi ja maustepippurit sekä murenna joukkoon liemikuutio. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää jäiset peruna ja keittokasvikset kiehuvaan veteen ja anna kiehua 5-10 min. Purista siskonmakkaramassa ulos kuoresta haluamasi kokoisiksi palleroiksi kiehuvaan veteen kasvisten joukkoon. Kuutioi sulatejuusto ja lisää keittoon. Anna keiton kiehua vielä n. 5 min tai kunnes juustokuutiot ovat sulaneet. Tarkista suola ja mausteet, lisää tarvittaessa. Halutessasi ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.

Vaihtoehtoisesti voit ensin ruskistaa siskonmakkarat pannulla ja lisätä lopuksi keittoon. Siskonmakkara on kollageenikuoressa, josta saattaa tulla keitettynä sitkeä. Tämän vuoksi massa kannattaa pursottaa ulos kuoresta. Siskonmakkara on raakamakkara, joka vaatii kypsennyksen. Siskonmakkaramassa kuitenkin kypsyy melko nopeasti, pallerot noin 5 minuutissa.

Vinkki! Voit halutessasi valmistaa keiton tuoreista kasviksista ja juureksista. Anna tuoreiden juuresten kiehua n. 15-20 min, kunnes kasvikset alkavat pehmetä. Sulatejuustoa on tarjolla myös valmiiksi pehmeää versiota, jolloin se sulaa nopeammin keittoon. Valmiiksi pehmeän sulatejuuston voi lusikoida keittoon loppuvaiheessa. Kokeile myös maustettuja sulatejuustoja, joita on tarjolla monenlaisia.

Siskonmakkarasta valmistat myös muita monipuolisia reseptejä. Kurkista reseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!