Tag Archive for: arkiruoka

Kinkkurisotto
Kinkkurisotto valmistuu muutamasta raaka-aineesta. Käytä risottoon mureaa Extra Palvikinkkua tai -kalkkunaa!

Kinkkurisotto on mainettaan helpompi ruoka! Tärkeintä risotossa on lisätä vettä risoton joukkoon hiljalleen, vähän kerrallaan. Sekoittele risottoa ajoittain ja lisää nestettä  sitä mukaa kun edellinen on imeytynyt riisiin. Riisiin saa jäädä purutuntumaa, mutta varo jättämästä riisiä liian raa’aksi, jolloin siihen jää jauhomainen tuntuma. Muista maistella risottoa kypsymisen aikana, joka helpottaa tunnistamaan riisinjyvien kypsyyden.

4 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

n. 100g Wurstin Extra Palvikinkkua

25g voita

1 sipuli

3 dl risottoriisiä

n. 1 l vettä (lihalientä)

lihafondi tai lihaliemikuutio sulatettuna veteen

n. 200g herneitä

1 dl parmesan-juustoa

mustapippuria

suolaa

Ohjeet

Kuumenna voi kattilassa. Silppua sipuli. Kun voi on sulanut, lisää silputtu sipuli ja kuullota. Lisää riisit ja sekoita, kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi. Lisää joukkoon lihalientä pari desiä. Anna risoton kiehua hiljalleen ja lisää nestettä joukkoon vasta, kun edellinen on imetynyt riisiin. Sekoita loppuvaiheessa herneet riisin joukkoon. Risottoriisi kypsyy n. 15-20 minuutissa. Tarkista kypsyys välillä, riisiin saa jäädä hieman purutuntumaa. Suikaloi kinkku. Kun riisi on sopivan kypsää, sekoita joukkoon parmesan-juusto sekä suikaloitu kinkku. Mausta vielä halutessasi mustapippurilla. Nostele kinkkurisotto lautasille ja koristele esim. heinonnetulla ruohosipulilla, kinkkusiivuilla ja parmesan-juustolla.

Vinkki! Voit halutessasi korvata osan vedestä (n. 2 dl) kuivalla valkoviinillä. Risotossa voit käyttää herneiden sijaan esim. sieniä. Korvaa tällöin kinkku kalkkunalla, joka sopii hyvin sienten kanssa!

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Club sandwich Extrapalvikinkusta
Club sandwich on monille tuttu klassikko niin ulkomaanmatkoilta kuin ravintoloista. Tämä monikerroksinen voileipä vie taatusti nälän mennessään ja on tällä kertaa höystetty mm. herkullisella Extrapalvikinkulla ja marinoidulla sipulilla!

2 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

n. 100 g Wurstin Extra Palvikinkkua

6 viipaletta (kokojyvä)paahtoleipää
1 punasipuli
2 tl valkoviinietikkaa

1/2 rkl sokeria

ripaus suolaa

1/2 rkl öljyä

2 kananmunaa

n. 100 g pekonia

1 dl majoneesia

2 rkl sinappia

2 tomaattia

1/2 ruukkua salaattia

n. 4 viipaletta juustoa

Grilli- tai cocktailtikkuja

Ohjeet

Aloita marinoimalla sipuli ja paistamalla kananmunat sekä pekoni. Viipaloi sipuli hyvin ohueksi. Laita sipuli mikroon n. 30 sekunniksi kovalle teholle, jotta sen rakenne pehmenee. Lisää etikka, sokeri sekä suola ja sekoita. Jätä sipulit maustumaan. Ota pasitettu pekoni ja kananmunat sivuun. Paista leivät pannulla kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja ovat rapeahkoja. Sekoita sinappi majoneesiin. Viipaloi tomaatti ja huuhtele salaatti tarvittaessa.

Kun leivät ovat paistuneet tarpeeksi ota ne sivuun.  Ota ensin 3 viipaletta käsitelyyn. Voitele leivät toiselta puolelta sinappi-majoneesilla. Lisää kahden voidellun leipäviipaleen päälle salaatti, kinkku, juusto, tomaattia, kananmuna, marinoitua sipulia ja pekonia haluamassasi järjestyksessä. Pinoa viipaleet päällekkäin, paina hieman kämmenellä ja leikkaa vinottain viipaleet kahtia. Aseta tikku leipien keskelle pitämään ne kasassa. Toista sama kolmelle muulle leipäviipaleelle. Tarjoile perinteen mukaan joko ranskalaisten perunoiden tai raikkaan salaatin kera.

Vinkki! Club sandwichiin voit käyttää hieman kuivettuneet leipäviipaleet. Voit lisätä leipien väliin myös esim. paistetut broilerin fileet tai vaikka avokadoa. Snägäriversion saat lisäämällä esimerkiksi kurkkusalaattia ja makkaraa leipien väliin!

Club sandwich

Club sandwich valmiiksi kasattuna

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Makkara-riisivuoka
Makkara-riisivuoka on helppo valmistaa ja kypsyy loppuun uunissa. Currylla maustettu riisi höystetään mausteisella ja miedon tulisella Churrasco raakamakkaralla sekä makealla maissilla. Tähän ruokaan voit myös hyödyntää jo valmiiksi keitetyn riisin.

4-5 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

250g Wursti Krakova nakkeja tai esim. Wurstin Chorizo-nakkeja

n. 4 dl riisiä (n. 8 dl keitettynä)
öljyä
1 (kesä)sipuli
1 paprika tai kourallinen luumutomaatteja
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl mustapippuria
2 tl currymaustetta
1 tlk (n.2 dl) ruokakermaa
lihaliemikuutio tai fondi
3-5 dl vettä
2 dl juustoraastetta
n. 3 litran vetoinen uunivuoka

Ohjeet

Keitä riisi ohjeen mukaan. Voit myös käyttää edellisen päivän tähteeksi jäänyttä riisiä. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä pannulla. Pilko paprika tai tomaatit. Pätki makkarat. Sekoita riisi, sipulit, paprika tai tomaatti ja makkarat keskenään ja laita uunivuokaan.

Sekoita currymauste, suola ja mustapippuri ruokakerman joukkoon ja lisää vuokaan tasaisesti. Kuumenna vettä esim. pannulla ja sulata lihaliemikuutio tai fondi veden sekaan. Kaada vesi vuokaan tasaisesti. Veden määrä riippuu uunivuoan koosta ja täytteiden määrästä. Lisää vettä sen verran, että nestettä tulee tasaisesti vuokaan ja riittävästi. Ripottele vuoan pinnalle juustoraaste. Kypsennä uunin alatasolla n. 20-30 minuuttia. Kypsennysaika vaihtelee vuoan paksuuden mukaan. Tarjoile vuoka raikkaan salaatin kera!

Makkara-riisivuoka ennen paistoa

Makkara-riisivuoka ennen paistoa

Makkara-riisivuoka paiston jälkeen

Makkara-riisivuoka paiston jälkeen

Vinkki! Makkaravuokaan sopii hyvin myös raakamakkara. Pätki vain raakamakkarat vuokaan kuten kypsätkin. Voit halutessasi lisätä mukaan esim. katkarapuja tai simpukoita – saat paella tyyppisen version!

Katso myös muut reseptimme tai tutustu vaikkapa makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Olutnakkeja, uudet perunat sipuli-voikastikkeella ja naurisrösti
Olutnakkeja, naurisrösti ja uudet perunat voi-sipulikastikkeella hyödyntää kesäisiä herkkuja. Valkosipulinen ja yrttinen Olutnakki sopii hyvin mietojen makujen kaveriksi.

4 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

200g Wurstin Krakova nakkia tai esim. Wurstin Olutnakkeja

Naurisrösti

4 (n. 400g) naurista
1 (kesä)sipuli
1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl musta- tai valkopippuria
1/2 dl margariinia tai voita
öljyä
Uudet perunat voi-sipulikastikkeella
n. 800g (12 kpl) uutta perunaa
ripaus suolaa
100g voita
n. 100g (2-3) kesäsipulia varsineen
1/4 tl suolaa
1/2 tl musta- tai valkopippuria
( 2-3 rkl ruohosipulia)

Ohjeet

Mittaa kattilaan vesi perunoita varten ja kuumenna kiehuvaksi. Kun vesi kiehuu, lisää halutessasi ripaus suolaa keitinveteen sekä perunat ja keitä n. 20-30 minuuttia riippuen perunoiden koosta. Valmista perunoiden kiehuessa naurisrösti ja paista tai grillaa Olutnakit.

Kuori tai pese nauriit, leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ja hienonna sipuli. Lisää nauriiden ja sipuleiden joukkoon vehnä- ja perunajauhot sekä mausteet. Lisää seuraavaksi sulatettu margariini ja kääntele tasaiseksi. Kumoa seos pannulle ja asettele tasaiseksi. Laita kuumuutta kestävä lautanen naurisröstin päälle painoksi. Paista noin 5-10 minuuttia molemmin puolin. Naurislastujen paksuus vaikuttaa paistoaikaan. Kun toinen puoli on saanut väriä, kumoa rösti varovasti lautaselle. Käännä rösti toisen lautasen avulla ympäri ja takaisin pannulle. Aseta lautanen taas painoksi. Kypsennä loppuun.

Laita makkarat kuumalle pannulle tai grilliin ja paista molemmin puolin miedolla lämmöllä n. 5 min / puoli tai kunnes nakit ovat saaneet kauniin värin. Valmista voikastike. Mittaa 100g voita kattilaan. Lisää silputtu sipuli. Kuumenna voi kiehuvaksi ja lisää vesi. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuri. Lopuksi voit halutessasi lisätä voisulan sekaan ruohosipulia. Tarjoile rakkaan kesäsalaatin kanssa!

Naurisröstin valmistusta

Naurisröstin valmistusta

Vinkki! Kesällä kannattaa tarjota makkaroiden ja nakkien lisukkeena raikkaita, uuden sadon vihanneksia. Yrttinen ja valkosipulinen makkara maistuu mietojen makujen seurana.

Katso myös muut reseptimme tai tutustu vaikkapa makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Naurisrösti
Tomaattinen makkarapasta on helppo ja nopea valmistaa! Raikas ja hapan tomaattikastike on oivallinen kumppani makkaralle.

Kaupassa myytävät valmiit tomaattikastikkeet ovat laadukkaita sekä maukkaita ja niitä käyttämällä säästät reilusti aikaa. Käyttämällä esimerkiksi basilikalla tai chilillä maustettua tomaattikastiketta, saat pastaan lisää makua. Valitse kastikkeen seuraksi vaikkapa fusilli- tai pennepastaa. Käyttämällä täysjyväpastaa lisäät aterialle terveellisiä kuituja sekä viljaisaa makua. Voit hyödyntää myös tuorepastoja! Kokeile yrttistä Italiaa bruschetta tai Krakova nakkia. Molemmissa nakeissa maistuvat valkosipuli ja yrtit, Italian bruschettassa myös tomaatti.

4 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

250g Wurstin Krakova nakkeja tai Wurstin Chorizo-nakkeja

vettä
½ pss (n. 250g-300g) pastaa

1 sipuli

1-2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
(oliivi) öljyä
n. 400g (basilikalla maustettua) tomaattikastiketta
suolaa
mustapippuria
(yrttejä esim. basilikaa, oreganoa)
parmesaania
(tuoretta basilikaa tai persiljaa)

Ohjeet

Mittaa vesi kattilaan pastapussin ohjeen mukaan ja kuumenna kiehuvaksi. Valmista kastike tällä välin. Leikkaa makkaroista siivuja tai hienonna makkara pieneksi. Lisää makkarat pannulle ja anna hieman ruskistua välillä käännellen. Ota makkarat hetkeksi sivuun pannulta. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulit. Lisää paistinpannulle tilkka öljyä ja kuullota sipuleita pannussa. Pese, tarvittaessa kuori ja leikkaa porkkana hyvin pieniksi tikuiksi tai kuutioiksi. Voit myös esimerkiksi raastaa porkkanan. Lisää porkkanat pannulle sipuleiden joukkoon.

Laita myös makkarat takaisin pannulle ja tomaattikastike perään. Sekoita hyvin. Jos et käytä maustettua tomaattikastiketta, voit tässä vaiheessa lisätä kastikkeeseen yrttejä, esim. basilikaa tai oreganoa. Anna pastakastikkeen kiehua miedolla lämmöllä ja keitä pastat kypsäksi ohjeen mukaan. Kun pasta on kypsää, siivilöi se ja lisää kastikkeen joukkoon. Tarkista maku. Lisää halutessasi mustapippuria ja suolaa. Raasta parmesania pastan päälle ja koristele tuoreilla yrteillä juuri ennen tarjoilua. Tarjoile raikkaan vihersalaatin kera!

Vinkki! Voit lisätä pastaan myös muita haluamiasi kasviksia kuten esimerkiksi kesäkurpitsaa tai herneitä. Jos haluat pastaan vielä lisää makua, laita se uuniivuokaan ja kuorruta juustorasteella. Jätä tällöin parmesan-juusto pois. Kypsennä uunissa 225 asteessa, kunnes juustoraaste on saanut väriä.

Katso myös muut reseptimme tai tutustu vaikkapa makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkara kesäkeitto

Siskonmakkara kesäkeitto saa herkullisen makunsa tuoreista kasviksista ja juureksista!

Siskonmakkara sopii monenlaiseen ruoanlaittoon. Perinteinen keitto on veteen tehty liemipohjainen ja perunoiden sekä porkkainoiden kera valmistettu soppa. Mutta Siskonmakkarakeiton voi valmistaa myös kesäkeiton tapaan maitopohjaiseen liemeen. Kokeile mukaan uuden sadon perunaa, sipulia, porkkanaa ja herneitä. Lisään voit laittaa myös esim. kukkakaalia ja naurista. Suolainen Siskonmakkara tuo mukavaa vastapainoa maitopohjaiseen liemeen. Kesäkeitto on lisäksi hyvin nopea ja helppo valmistaa. Kokeile rohkeasti reseptiä, luultavasti se muuttaa mielipiteesi kesäkeitosta!

4-5 hengelle, valmistus n. 30 min.

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaraa  tai 600g Broiler siskonmakkaraa

3-4 porkkanaa (n. 300g)

4-6 uutta perunaa (n. 300g)

1 pieni kukkakaali

1 nippusipuli

(1-2 uuden sadon naurista)

1,25 l vettä

n. 3 dl herneitä

4 dl kevytmaitoa

2 rkl vehnäjauhoa

(persiljaa)

Ohjeet

Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Valmistele kasvikset sillä välin. Pese, tarvittaessa kuori ja viipaloi porkkanat. Pese ja lohko uudet perunat sekä nauriit. Pieni kukkakaali kukinnoiksi joko leikkaamalla tai repimällä, pese ja hienonna sipuli varsineen. Lisää porkkanat, perunat ja kukkakaali kiehuvaan veteen. Anna kiehua noin 15 minuuttia tai kunnes vihannekset alkavat pehmetä. Riivi herneet paloista tällä välin. Lisää vihannesten joukkoon sipuli, herneet sekä pursota Siskonmakkarat keittoon.

Sekoita vehnäjauhot ensin maidon joukkoon ja lisää maito sitten keittoon. Anna kiehua vielä vähintään 5 minuuttia, jotta siskonmakkarat kypsyvät. Kypsennä tarvittaessa pidempään kunnes vihannekset ovat pehmenneet. Koristele keitto esim. tuoreella hienonnetulla persiljalla.

Tarkista suola. Siskonmakkara on melko suolainen, joten keittoon ei välttämättä tarvitse lisätä suolaa. Kesäkeittoon lisätään usein nokare voita. Tässä reseptissä se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska Siskonmakkara sisältää itsessään melko paljon rsavaa ja sitä myös irtoaa keittoon. Tarjoile keitto esimerkiksi tuoreiden ruisvoileipien kera!

Vinkki! Voit käyttää myös pakasteherneitä ja muita haluamiasi kasviksia. Jos et pidä maitopohjaisesta keitosta, kokeile valmistaa keitto kirkkaalla lihaliemellä. Keitto sopii valmistettavaksi myös talvella, käytä silloin pestyjä ja kuorittuja vihanneksia.

Katso myös muut monipuoliset Siskonmakkara-reseptimme tai tutustu muihin makkaroihimme!

Siskonmakkara kesäkeitto ainekset

Siskonmakkara kesäkeitto ainekset

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Raakamakkara kasvis vuoka

Raakamakkara on karkeampimassainen ja lihaisa makkara. Raaka- eli tuoremakkarat ovat monikäyttöisiä; grillaa, paista pannulla, kokeile keittoon tai esim. pastaan. Tässä reseptissä valmistetaan raakamakkara kasvis vuoka, johon lisätään kasviksia sekä juustoa ja paistetaan uunissa kypsäksi. Tähän reseptiin voit hyödyntää myös hieman nahistuneet kasvikset, jotka muuten saattaisivat jäädä käyttämättä. Asettele makkarat päällimmäiseksi tai vuorotellen kasvisten kanssa, jotta makkarat maustavat kasviksia paiston aikana.

n. 5-6 hengelle, n. 60 min.

Ainekset

250g raakamakkaraa esim. Wurstin Chili raakamakkaraa tai Wurstin Chorizo-nakkeja

2-3 porkkanaa

1 pieni parsakaali tai puolikas isommasta

1 (puna)sipuli

kourallinen kirsikka- tai miniluumutomaatteja

100g feta- tai vuohenjuustoa

öljyä

suolaa

pippuria

Ohjeet
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Paloittele parsakaali melko pieniksi paloiksi ja porkkanat n. 1 cm paksuiksi kolikoiksi. Kuori ja lohko sipuli. Leikkaa fetajuusto ja raakamakkarat n. 2cm paksuiksi paloiksi. Pyörittele porkkanat, kaali, sipuli ja tomaatit öljyssä, mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Levitä kasvikset vuokaan ja niiden päälle juusto- sekä makkarapalat. Paista uunissa keskitasolla n. 25-30 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet.
Raakamakkara kasvis vuoka ennen paistoa

Vinkki! Voit käyttää vuokaan myös kypsää makkaraa, esimerkiksi Wurstin Krakova nakkeja. Lisää makkara tällöin noin. 15 minuutin paistamisen jälkeen vuokaan. Raakamakkara kasvis vuoka on helppo tuunata oman makunsa mukaan. Kokeile vaikka kesäkurpitsaa, paprikaa tai kurpitsaa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Kiusaus sienistä ja kalkkunasta
Kalkkuna sieni kiusaus on maukas ja vaivaton arkiruoka, joka maistuu koko perheelle.

Kalkkuna sieni kiusaus on vaihtelua perinteisen kinkkukiusauksen rinnalle. Kalkkunan ja sienten yhdistelmä on syksyinen yhdistelmä. Sieniä onkin tarjolla runsaasti myös Suomen luonnossa loppukesästä ja syksyllä. Kokeile tähän vaikkapa tatteja tai suppilovahveroita. Esikäsittele sienet sen mukaan, käytätkö kuivattuja tai tuoreita sieniä. Harjaantumattomankin kokin on helppo onnistua kiusauksissa. Tarjoile kiusaus esimerkiksi raikkaan salaatin ja etikkapunajuurten kera!

n. 5 hengelle, n. 1,5h

Ainekset

250g Wurstin Extra Palvikalkkunaa

n. 25g kuivattuja sieniä esim. tatteja

2 tlk (á 2 dl) ruokakermaa

1 rkl soijaa

2 ps (á 500g) peruna-sipulisekoitusta (pakasteena)

Roasted garlic & pepper-mausteseosta tai esim. suolaa ja pippuria

Ohjeet
Paloittele sienet. Lisää kulhoon 2dl ruokakermaan ja ruokalusikallinen soijaa. Liota sieniä kerma-soijaseoksessa jääkaapissa 1h-1,5h. Voit laittaa sienet likoamaan jo edellisen päivänä. Kun sienet ovat lionneet, laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Lisää uunivuokaan ensimmäinen pussi peruna-sipuliseosta. Seos saa olla jäinen. Mausta perunat roasted garlic & pepper mausteseoksella tai haluamillasi mausteilla esim. pippurilla ja suolalla. Roasted garlic & pepper mausteseos sisältää suolaa jo valmiiksi.
Lisää perunaseoksen päälle sienet ruokakermoineen. Lisää kuutioiksi tai suikaleiksi leikatut Extrapalvikalkkunat. Kaada toinen pussi peruna-sipuliseosta vuokaan kalkkunoiden päälle. Kaada vuokaan kaikkien ainesten päälle vielä 2 dl ruokakermaa ja mausta. Paista uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. Kalkkuna sieni kiusaus maistuu raikkaan salaatin ja etikkapunajuurten kera!
Kalkkuna sieni kiusaus

Kalkkuna sieni kiusaus vuoassa

Vinkki! Kiusausten makumaailmaa on helppo muunnella erilaisten täytteiden avulla. Kokeile kiusaukseen täytteeksi myös esim. maukasta Wurstin Extra Palvikinkkua tai vaikka Wurstin Krakovaa!
Tsekkaa myös muut maukkaat reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Pizzapannari
Pizzapannari syntyy käden käänteessä!

Pizzapannarin taikinaa varten ei tarvitse sotkea käsiä eikä sitä tarvitse kohottaa. Tämä superhelppo  resepti on arkipäivän pelastus ja koko perheen suosikki. Pannarissa maistuu esim. maukas ja murea Extra Palvikinkku! Pizzapannarin täytteeksi voi käyttää esimerkiksi nahistuneita kasviksia ja välttää hävikkiä. Täytteitä on myös helppo muunnella juuri oman maun mukaan!

Uunipellillinen, n. 40 min

Ainekset

Taikina

4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
Täyte
1 sipuli
n. 3 dl kasviksia (esim. sieniä, paprikaa, parsakaalia)
3 kirsikkatomaattia
2 tl oreganoa, timjamia tai muita yrttejä
2 dl juustoraastetta
Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita taikinan ainekset keskenään. Anna taikinan tekeytyä sen aikaa, kun valmistelet täytteet. Kuori ja silppua sipuli, kuutioi kinkku, pilko valitsemasi kasvikset. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille ja lisää täytteet. Viipaloi tomaatit ja ripottele täytteiden päälle. Lisää täytteiden päälle juustoraaste. Lisää lopuksi oregano tai muut mausteet pinnan päälle. Paista uunin keskitasolla n. 35 min. Mikäli pinta uhkaa palaa ennen kuin täyte on kypsä, peitä pinta foliolla. Tarjoile pitsapannari raikkaan salaatin kera.

Vinkki! Pizzapannaria voit helposti muunnella sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kokeile myös esim. Extrapalvikalkkunaa. Pizzapannarin voit myös valmistaa foliovuokaan, jolloin se on helppo kuljettaa mukaan vaikka yhteisiin illanistujaisiin.

Tsekkaa myös muut reseptimme!
Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!
Paneroidut siskonmakkarapallerot

Siskonmakkarasta se soppa syntyy! Mutta Siskonmakkaramassa on kuitenkin hyvin monipuolista ja sopii käytettäväksi monin tavoin.

Paneroidut Siskonmakkarapallerot on takuuvarma koko perheen herkku! Siskonmakkara sopii hyvin pannulla paistettavaksi pihveiksi tai palleroiksi. Yksi tapa on paneroida siskonmakkarapallerot, jotka kypsyvät pannulla rapeiksi. Tämä herkku vie kielen mennessään ja valmistuu hetkessä! Siskonmakkaramassa pursotetaan ulos kuorestaan, pyöritellään korppujauhoissa ja paistetaan pannulla herkullisen rapeaksi. Panerointiin ei tarvita kananmunaa, siskonmakkaramassa on sen verran tahmeaa itsessään, että korppujauhot pysyvät kiinni massan päällä. Nämä maukkaat pallerot häviävät lautaselta hetkessä. Tarjoile paneroidut siskonmakkarapallerot pottumuusin ja raikkaan vihersalaatin kera.

 

4-5 hengelle, n. 30 min

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaraa tai 600g Broiler siskonmakkaraa

korppujauhoa

mustapippuria tai muita mausteita makusi mukaan

(rypsi)öljyä

(yrttejä)

 

Ohjeet

Ota siskonmakkarat huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen valmistamista. Laita pannu kuumenemaan. Lisää korppujauhoja lautaselle tai astiaan. Pursota siskonmakkaramassasta n. 2-3 cm kokoisia palleroita korppujauhoon. Ripottele korppujauhoa myös palleroiden päälle tai pyörittele kevyesti palleroita jauhoissa. Paista palleroita öljyssä kuumalla pannulla yhteensä n.5-10 min välillä käännellen. Paistoaikaan vaikuttaa palleroiden koko. Pinta saa ruskistua. Mikäli palleroiden pinta uhkaa tummua liikaa, laita levyä pienemmälle. Palleroita ei kannata jättää pitkäksi aikaa silmistää, ne palavat melko helposti- Jos haluat, voit lisätä tuoreita tai kuivattuja yrttejä joko korppujauhojen tai öljyn sekaan. Suolaa ei kannata enää lisätä, siskonmakkaramassa on melko suolaista itsessään. Paneroidut siskonmakkarapallerot maistuvat raikkaan salaatin ja pottumuusin kera!

Vinkki! Voit myös maustaa korppujauhot vaikkapa paprikajauheella tai muilla mausteilla. Siskonmakkarasta voi myös tehdä paneroituja pihvejä – muotoile tällöin massasta pihvejä ja paista hieman matalammalla lämmöllä n. 5 min per puoli.  Voit myös muotoilla massasta pihvejä tai palleroita ilman korppujauhoja. Pihvit maistuvat hyvin myös esimerkiksi Siskonmakkara burgerissa!

 

Leivitetyt siskonmakkarat

 

 

 

 

 

 

 

Korppujauhoissa pyöritellyt siskonmakkarapallerot ennen paistoa ja sen jälkeen

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Tsekkaa myös muut monipuoliset Siskonmakkara-reseptimme!