Tag Archive for: arkiruoka

Sinappikalkkuna kiusaus

Sinappikalkkuna kiusaus tuo vaihtelua perinteisen kinkkukiusauksen rinnalle.

Sinappikalkkuna kiusaus hyödyntä lihaisaa ja maukasta Sinappikalkkunaa. Sinappikalkkuna on valmistettu kokonaisesta kalkkunan fileestä ja siinä maistuu aidosti liha. Kalkkunanliha on koostumukseltaan kiinteämpää kuin esimerkiksi broilerinliha. Tässä reseptissä perinteinen kinkkukiusaus on saanut uutta potkua herkullisesta Sinappikalkkunasta.

4 hengelle

Ainekset

400 g Wurstin Sinappikalkkunaa tai Wurstin Extra Palvikalkkunaa

800 g kiinteää ruokaperunaa kuorittuna ja viipaloituna

2-3 kpl keltasipulia hienonnettuna

1 kpl valkosipulin kynsi hienonnettuna

ruokaöljyä

5 dl (ruoka)kerma

suolaa, mustapippuria

Ohjeet

Laita uunivuoan pohjalle leivinpaperi. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Pese ja tarvittaessa kuori perunat. Viipaloi perunat ohueksi. Kuori ja hienonna sipulit. Laita öljy kuumenemaan pannulle. Kuullota sipuleita ruokaöljyssä hetki. Sekoita perunaviipaleet ja sipulit. Kasaa uunivuokaan kerroksia peruna-sipulisekoituksesta ja Sinappikalkkuna siivuista vuorotellen. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi perunaa ja sipulia. Mausta kerma suolalla ja mustapippurilla. Kaada uunivuokaan perunoiden ja kalkkunan joukkoon. Paista kiusausta 180 C asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes perunat ovat kypsiä. Tarjoile Sinappikalkkuna kiusaus raikkaan salaatin ja vaikkapa etikkapunajuurten kera!

Vinkki! Kiusausten makumaailmaa on helppo muunnella erilaisten täytteiden avulla. Kokeile kiusaukseen täytteeksi myös esim. maukasta Wurstin Extra Palvikinkkua tai vaikka Wurstin Krakovaa!

Reseptin on suunnitellut monipuolinen ja taitava 12 kk blogiryhmä

Tsekkaa myös muut herkulliset reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Tomaattinen siskonmakkaravuoka

Tomaattinen Siskonmakkaravuoka

Tomaattinen Siskonmakkaravuoka vie kielen mennessään! Herkullisessa vuoassa yhdistyvät pehmeän kermainen perunamuusi ja maukas Siskonmakkara. Perunamuusi ja Siskonmakkara ovat myös lapsille maistuvaa ruokaa! Tähän reseptiin voit hyödyntää myös ylijääneet perunamuusit. Mikäli et jaksa valmistaa muusia tai tomaattikastiketta itse, nopeutat reseptiä käyttämällä kaupan valmista perunamuusia ja tomaattikastiketta. Siskonmakkara on hyvin maukas makkara, joka maustaa vuokaa kypsyessään uunissa. Kokeile Siskonmakkaran tilalla myös maustetumpaa makkaraa, mikäli haluat mausteisemman vuoan.

4 hengelle

Ainekset

500 g Wurstin Siskonmakkaraa tai 600 g Broiler siskonmakkaraa

400 g tomaattimurskaa

1 kpl keltasipuli hienonnettuna

ruokaöljyä, suolaa, sokeria, mustapippuria, lehtipersiljaa

800 g jauhoista ruokaperunaa kuorittuna

2-3 dl maitoa

100 g voita

suolaa

200 g juustoraastetta

Ohjeet

Valmista ensin perunamuussi. Keitä perunat kypsiksi. Valuta keitinvesi pois. Lisää maito ja voi. Sekoita ja mausta suolalla.

Valmista seuraavaksi tomaattikastike. Kuumenna paistinpannu, lisää pannulle ruokaöljyä ja purista pannulle Siskonmakkarapalloja. Paista kullanruskeiksi ja lisää sipuli. Kuullota pari minuuttia. Lisää tomaattimurska. Keitä noin vartti kastiketta miedolla lämmöllä kasaan. Mausta suolalla, sokerilla, mustapippurilla ja hienonnetulla lehtipersiljalla. Tarkista maku maistamalla.

Laita kastike uunivuoan pohjalle. Peitä kastike perunamuussilla. Kuorruta juustoraasteella. Paista 200 C asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes juusto on gratinoitunut. Tarjoile tomaattinen Siskonmakkaravuoka raikkaan salaatin kera!

Tsekkaa myös muut reseptimme!

Reseptin on suunnitellut taitava ja monipuolinen 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Bratwursti linssihöystö

Bratwursti linssihöystö piristää kummasti mieltä talvisen pimeyden keskellä.

Bratwursti linssihöystö rakentuu tällä kertaa linsseistä, juureksista sekä Bratwurstista. Bratwursti nakki on yrttinen ja melko miedon makuinen makkara. Tässä reseptissä mausteita lisätään hillitysti, jotta bratwurstin, linssien sekä juuresten maku pääsee oikeuksiinsa. Bratwursti on perinteinen saksalainen makkara, jota nautitaan syys-lokakuulla Oktoberfest-juhlien aikaan. Bratwursti on savustamaton makkara ja siksi vaalea. Kypsää makkara kuitenkin väristää huolimatta on. Bratwurstissa maistuvat miedot yrtit kuten inkivääri, meirami, korianteri ja timjami. Bratwurstia tarjoillaan usein hapankaalin kera. Tässä reseptissä Bratwurstin seuraksi valmistetaan vaihtelun vuoksi linssihöystö!

4 hengelle

Ainekset

400g Wurstin Broileri Bratwurstia

2 dl vihreitä linssejä

2 dl punaisia linssejä

4 kpl porkkanoita

1 kpl lanttu

1 l lihalientä

suolaa, mustapippuria

Ohjeet

Kuori ja paloittele porkkanat sekä lantut. Lisää kattilaan lihaliemi, linssit sekä kuutioidut juurekset. Keitä linssejä ja juureksia lihaliemessä, kunnes ne ovat kypsiä. Juureksiin saa jäädä hieman purutuntumaa, älä keitä niitä liian löysiksi. Mausta höystö suolalla ja mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Leikkaa Bratwurstit paloiksi ja paista pannulla kunnes kuori on rapea ja on saanut väriä. Lisää paistetut Bratwurstit höystön joukkoon ja sekoita. Tarjoile Bratwursti linssihöystö esimerkiksi keitinperunoiden tai perunamuusin kanssa.

Tsekkaa myös muut reseptimme!

Reseptin on suunnitellut monipuolinen ja taitava 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskis borssi

Siskis borssi on punajuurella ja smetanalla höystetty herkullinen keitto.

Siskonmakkara borssi keiton upea väri hurmaa ja maku vie mennessään! Vie Siskonmakkarakeittosi uusiin ulottuvuuksiin tällä reseptillä. Siskonmakkara on maukas ja sopii mainiosti erilaisten kasvisten ja happamien ruokien kanssa. Borssi keitto tarjoillaan perinteitä kunnioitaen smetananokareen kera. Siskonmakkara on yllättävän monipuolinen ja sitä kannattaa kokeilla muissakin ruokalajeissa kuin perinteisessä keitossa. Mikset aloittaisi kokeilemalla tätä Siskis borssi resepti.

4 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaraa tai 600g Broiler siskonmakkaraa

800g punajuuria

1 keltasipuli

2 porkkanaa

1 omena

2 valkosipulinkynttä

vettä

1 lihaliemikuutio

1 rkl suolaa

1 tl mustapippuria

2 laakerinlehteä

2 rkl omenaviinietikkaa

1 prk smetanaa

Lisukkeeksi tuoretta leipää

Ohjeet

Kuori ja raasta punajuuret, sipuli, porkkana, omena ja valkosipulinkynnet. Laita punajuuret, sipuli, porkka, omena ja valkosipulinkynnet kattilaan ruskistumaan muutamaksi minuutiksi. Kaada sekaan vettä sen verran, että juurekset peittyvät. Lisää sekaan suola, mustapippuri, etikka, lihaliemikuutio sekä laakerinlehdet. Keitä noin 20 minuuttia tai kunnes kaikki ainesosat ovat pehmentyneet. Juureksiin saa jäädä purutuntumaa, älä keitä niitä liian kypsiksi. Keiton poristessa paista Siskonmakkarasta palleroita erillisellä pannulla – niiden ruskistuttua ja kypsyttyä kaada makkarat keiton sekaan. Tarjoile Siskis borssi annos smetananokareen kanssa. Lisukkeeksi voit varata myös tuoretta leipää, jota voit kastaa herkulliseen keittoon.

Tsekkaa myös muut reseptimme!

Reseptin on suunnitellut 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Thai siskonmakkarakeitto

Thai Siskis on siskonmakkarakeiton kaakkois-aasialainen versio.

Thai Siskis juontaa juurensa Aasian makuihin. Siskonmakkara ja Aasia saattaa ensin kuulostaa oudolta yhdistelmältä. Mutta thaimaalaiset syövät usein nuudelikeittonsa seassa lihasta valmistettuja palleroita. Tässä reseptissä käytetään Siskonmakkaramme broilerista tehtyä versiota. Thaimaalainen siskiskeitto on maustettu thairuokakulttuurista tutuilla mausteilla mm. kookosmaidolla, limellä ja currytahnalla.

4-5 hengelle, n.40 min

Ainekset

600g / 2 rasiaa Broiler Siskonmakkaraa tai Broiler siskonmakkaraa

1 keltasipuli

2 porkkanaa

pala inkivääriä

2 valkosipulikynttä

1 rkl keltaista currytahnaa

1 tlk kookosmaitoa

2 dl vettä

1 tl suolaa

1tl sokeria

1 lime

korianteria

300g riisinuudeleita

chiliä

Ohjeet

Ota broiler siskonmakkarat lämpimään n. puoli tuntia ennen paistoa. Laita pannu kuumenemaan. Lisää pannulle tilkka öljyä ja pursota siskonmakkaroista pannulle n. 2-3cm paksuisia palleroita. Palleroiden paistuessa kuori ja hienonna sipulit, valkosipulit, inkivääri ja chili sekä suikaloi porkkanat. Paista siskonmakkarapallerot pannulla kunnes pinta saa ruskean värin. Pilko porkkanat, sipuli, inkivääri ja valkosipulit ja heitä joukkoon. Nosta paistetut siskonmakkarapallerot sivuun, lisää kasvikset pannulle ja currytahna niiden joukkoon. Kun kasvikset ovat saaneet hiukan väriä, kaada sekaan siskispallerot, vesi sekä kookosmaito ja anna kiehahtaa. Kypsennä nuudelit tällä välin pakkauksen ohjeen mukaan. Kun keitto on kiehahtanut, lisää suola sekä sokeri ja nosta esikypsennetyt nuudelit keiton sekaan. Purista sekaan limen mehu ja koristele korianterilla. Tarkista maku. Jos ruoasta puuttuu makua, lisää sekaan suolaa ja sokeria sekä tarvittaessa currytahnaa. Myös limeä voi lisätä.

Vinkki! Jos tykkäät syödä currysi tulisena, lisää joukkoon tuoretta tai kuivattua chiliä.

Tsekkaa myös muut Siskonmakkara-reseptimme!

Reseptin on suunnitellut 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Uuniperuna kinkkutäytteellä

Täytetyt uuniperunat maistuvat varsinkin kylminä talvi-iltoina! Uunipotut on helppo tehdä, mutta vaatii hieman aikaa. Perunat valmistuvat uunissa n. 1h-1,5h perunoiden koosta riippuen.

Uuniperunat kinkkutäytteellä valmistetaan tällä kertaa maukkaasta ja mureasta Extra Palvikinkusta. Täytettä valmistetaan tässä ohjeessa reilusti! Valmista täyte samalla aikaa kun perunat kypsyvät pehmeiksi uunin lämmössä.

n. 180 min, 4 annosta

Ainekset

4 kpl samankokoisia jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda)

alumiinifoliota

400g Extrapalvikinkkua

1 1/2 prk (300g-400g) creme fraichéa tai kermaviiliä. Voit myös laittaa esim. 200g creme fraichéa ja 100g kermaviiliä

150g mauste- tai coctailkurkkuja

1 rkl silputtua ruohosipulia

1 tl sitruunanmehua

1 rkl silputtua rucolaa tai mustapippuria

(suolaa)

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese, kuivaa ja kääri perunat folioon. Laita perunat uuniin ja anna niiden kypsyä n. 1h-1,5h. Perunan kypsyys on helppo tarkistaa haarukalla pistämällä. Pehmeä peruna on kypsä. Valmista täyte perunoiden kypsyessä.

Kuutioi kinkku pieneksi ja sekoita creme fraichén tai kermaviilin joukkoon. Kuutioi mauste- tai coctailkurkku, ja silppua ruohosipuli ja lisää creme fraichén sekaan. Silppua ruohosipuli pieneksi ja lisää joukkoon. Mausta sitruunanmehulla, rucolalla tai mustapippurilla. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Ota kypsät perunat uunista ja poista folio. Tee uuniperunoihin ristiviilto ja purista perunaa hieman ulos kuoresta. Lisää täyte perunan päälle ja koristele silputulla ruohosipulilla. Tarjoile uuniperunat kinkkutäytteellä raikkaan salaatin kera!

Uuniperuna

Kinkkutäyte

Vinkki! Reseptin täytettä on helppo muokata mieleisekseen. Kokeile esim. aurajuustoa kinkun kanssa, kalkkunaleikettä kinkun tilalla tai vaikkapa savuporoa. Täyte sopii myös esim. lämpimien leipien kylkiäiseksi tai vaikka ruisnappien täytteeksi.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Makkaravuoka

Makkaravuoka pippurimakkarasta, krakovasta ja grillimakkarasta

Makkaravuoka on nopea, edullinen, helppo ja herkullinen arkiruoka. Syksyiseen vuokaan lisätään reilusti kasviksia ja juureksia vastapainoksi makkaroille. Käytä laakeaa vuokaa tai uunipeltiä. Käytä mausteisia makkaroita, niin saat ruokaan helposti makua.

n. 45 min, 4-6 annosta

Ainekset

250g Wurstin Krakovaa

320g Wurstin Parhaimmat Umami&Punasipuli makkaraa tai Wurstin Parhaimmat Tomaatti-Mozzarella makkaraa

(300g Grillimakkaraa)

1 pieni (n.200g-300g) myskikurpitsa tai bataatti

n.300g punakaalia

1 porkkana

1 kesäkurpitsa

2 pientä sipulia

2 rkl öljyä

yrttejä esim. oreganoa, timjamia, rosmariinia

ripaus suolaa ja pippuria

(vuohenjuustoa)

Lisäkkeeksi sinappia

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuori porkkana ja leikkaa n. 1cm paksuiksi kolikoiksi. Lohko punakaali. Kuori kurpitsa tai bataatti ja leikkaa n. 2cm leveiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipuli. Pyörittele kasvikset öljy-yrttiseoksessa. Lisää ripaus suolaa ja pippuria. Levitä sen jälkeen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leikkaa makkarat n. 3 osaan ja levitä pellille kasvisten joukkoon. Lisää halutessasi muutama pala n. 2 cm levyiseksi leikattua vuohenjuustoa. Kypsennä uunissa keskitasolla n.25 minuuttia tai kunnes makkarat ovat kauniisti ruskistuneet ja kasvikset kypsyneet. Kasviksiin saa jäädä hieman purutuntumaa. Tarjoile vuoka herkullisen sinapin kera.

Vuoka makkarasta

Makkaravuoka

Vinkki! Vuokaa on helppo tuunata mieleisekseen, lisää vaikka punajuurta, naurista tai lanttua. Leikkaa nämä silloin pieneksi, jotta kypsyvät lyhyemmässä ajassa. Voit käyttää vuoassa myös raakamakkaraa esim. Wurstin Churrasco raakamakkaraa. Lisää makkarat tällöin jo alkuvaiheessa vuokaan kasvisten kanssa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

cannellonit

Siskonmakkara cannellonit on herkullista uuniruokaa, joka lämmittää mieltä pimeän talven keskellä.

Jos et halua liata sormiasi tai et pidä näpertelystä, tämä resepti ei ehkä ole sinua varten. Siskonmakkaramassan saaminen cannelloniputkiin vaatii hieman sorminäppäryyttä ja käsien likaamista. Cannellonit täytetään siskonmakkaralla ja ne kuorrutetaan kastikkeella. Kannattaa tarkistaa, että uunivuoka on tarpeeksi iso cannelloneille.

Iso laakea uunivuoka n.60 min, 5-6 hengelle

Ainekset

1 pkt (250g) cannelloneja

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

1 prk (400g) tomaattimurskaa

öljyä paistamiseen

1 iso sipuli tai 2 pientä

2 valkosipulin kynttä

n. 150g voimakasta koskenlaskijaa (musta pakkaus)

1 dl ruokakermaa

1-2 rkl kuivattuja yrttejä esim. oreganoa tai basilikaa

ripaus pippuria

juustoraastetta

Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 225-asteeseen. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja lisää sipulisilppu ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Kuutioi koskenlaskija. Lisää tomaattimurska ja  kuutioitu koskenlaskijajuusto kattilaan. Anna hautua miedolla lämmöllä, jotta juusto sulaa. Sekoita välillä.

Ota sillä välin esille vuoka ja cannellonit. Nosta cannelloniputki pystyyn vuokaa vasten ja purista siskonmakkaramassaa cannellonin sisään. Tämä vaihe on melko sotkuinen. Siskonmakkaramassa tarttuu vähemmän kiinni kostutettuihin sormiin. Jos cannellonin sisälle jää ilmaa, töki sormella massaa alaspäin, jotta ilmakupla hajoaa. Siskonmakkaramassa turpoaa cannellonin sisällä, joten cannellonia ei tarvitse täyttää kokonaan massalla, n. puoliksi riittää. Lado täytetyt cannellonit vuoan pohjalle. Kuun juusto on sulanut tomaattimurskaan, lisää sekaan ruokakerma ja mausteet. Kaada kastike cannelloniputkien päälle vuokaan. Lisää päälle juustoraastetta. Paista uunin alatasolla 30 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin värinen. Tuhdin cannellonin rinnalle sopii raikas vihersalaatti.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Piirakka

Kinkkupiirakka ja piirakat yleensä ovat tekemässä paluuta kahvipöytien vakiotarjottavaksi.

Kinkkupiirakka on kahvipöytien klassikko eikä turhaan! Piirakat ovat ruokaisia, helppoja, meheviä ja maukkaita. Niitä on lisäksi helppo muuntaa sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu kulloinkin löytymään. Piirakan voit valmistaa edellisenä päivänä, sillä useat piirakat maistuvat kylminä tarjoiltaessa jopa paremmalle kuin lämpimänä. Tee piirakka etukäteen ja anna sen maustua jääkaapissa. Voit myös lämmittää piirakan uudelleen esim. uunissa. Piirakka maistuu myös välipalana esim. raikkaan salaatin kera tai myöhäisillan herkkuna.

75 min, 5-6 hengelle, Piirakkavuoka halkaisija n.26cm,

Pohja:

100g voita tai margariinia

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl vettä

¼ tl suolaa

Täyte:

150g Wurstin Extra Palvikinkkua

1 sipuli

1 punainen paprika

3 kananmunaa

1 prk (150g) crème fraîchea tai kermaviiliä

100g Emmental juustoraastetta

mustapippuria

(persiljaa)

Ohjeet

Nypi sormia käyttäen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää yleiskonetta. Lisää joukkoon kylmä vesi ja suola. Vaivaa taikina tasaiseksi seokseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Esipaista pohjaa uunin alatasolla n. 10 min. Ota taikina pohja uunista ja levitä sen päälle kuutioitu/suikaloitu kinkku, paprika ja sipuli.

Sekoita munat, crème fraîchea, juusto ja mausteet keskenään ja kaada täytteiden päälle. Lisää halutessasi vielä juustoraastetta piirakan päälle. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia. Jos piirakka uhkaa palaa päältä ennen kuin se on kypsä, peitä se foliolla. Paistoaika vaihtelee uunin ja täytteiden määrän mukaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua. Voit ripotella persiljaa koristeeksi piirakan päälle.

Kinkkupiirakka

Piirakka kinkusta

Vinkki!

Jos jauhopeukalo puuttuu, käytä piirakkaan pakasteesta löytyvää valmistaikinaa. Piirakan täytteeksi on helppo käyttää sitä, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kokeile broilerista, sienistä, kalasta tai kasviksista erilaisia versioita. Käytä kovettuneet juustot raasteena ja tähteet täytteenä.

Katso myös muut leikkele reseptimme!

Tutustu myös kinkku-aurajuustopiirakkaan tai muihin resepteihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Pyttipannu

Pyttis eli pyttipannu on perinteinen suomalainen ruoka, joka tehdään usein edellisen päivän keitetyistä perunoista.

Mukaan lisätään makkaraa sekä sipulia ja koko komeus paistetaan rasvassa. Meidän versiossa on käytetty Siskonmakkaraa, joka sopii pyttipannuun hyvin! Pyttipannuun voit lisätä oikeastaan mitä tahansa kasviksia, tällä kertaa mukaan heitettiin ruusukaaleja.

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

700g perunoita

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

600g ruusukaaleja

1-2 sipulia

Suolaa

Mausteita esim. mustapippuria, paprikajauhetta, chiliä

Kananmunia

Puolukkahilloa tai etikka punajuuria lisäkkeeksi

Ohjeet

Laita pannu kuumenemaan. Kuutioi perunat, halkaise ruusukaalit ja hiennonna sipuli. Lisää pannulle pieni tilkka öljyä ja purista Siskonmakkaramassa pannulle palleroiksi. Paista n. 5 min välillä sekoittaen. Nosta makkarat sivuun. Ruskista perunat sekä ruusukaalit öljyssä tai voissa ja lisää sipuli. Jos haluat lisää paistopintaa raaka-aineisiin tai pannu on pieni, paista tällöin perunat ja ruusukaalit erikseen. Lisää tässä vaiheessa suola perunoiden ja ruusukaalien joukkoon. Siskonmakkara on itsessään melko suolaista, suolaa kannattaa lisätä varovaisesti. Sekoita lopuksi kaikki vielä keskenään pannulla ja kuumenna. Lisää haluamasi muut mausteet esim. mustapippuri. Paista pyttipannun kaveriksi öljyssä pannulla kananmunia. Tarjoile esim. puolukkahillon tai perinteisemmin etikkapunajuurten kera.

Siskonmakkara pyttipannu

Siskonmakkara pallerot paistetaan pannulla

Vinkki! Pyttipannu on helppo tapa hyödyntää edellisen päivän keitetyt perunat tai kasvikset. Kokeile vaikka herneitä tai eri kaaleja. Täyteläisemmän version saat hauduttamalla pyttipannun kermassa.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!