Puurtajankadulta pöytiin – Wurstin tarina
Wurstin perustaja Oiva Saarela vuonna 1986 katsastamassa Puurtajankadun tonttia, johon aletaan pian rakentaa Wurstin tehdasta.
Yritys sai nimensä saksankielestä, jossa wurst tarkoittaa makkaraa.
Kuva: Saareloiden perhealbumi
Kuva: Saareloiden perhealbumi
Puurtajankadulta pöytiin – Wurstin tarina
Vuonna 1986 Oiva Saarela pysäköi autonsa Järvenpään Vähänummen metsäiselle tontille ja laittoi käytännössä kaiken peliin. Pian tontille nousisi Wurstin lihajalostamo, josta kasvaisi vuosien mittaan Suomen 15. suurin lihayritys, joka on säilynyt kokonaan perheyrityksenä. Yrityksessä on vastikään tehty sukupolvenvaihdos, ja nyt sitä johtavat jo kolmannen polven wurstilaiset, jotka saavat yrityksen perustajalta tärkeän neuvon.
Wurstin tarina sai alkunsa vuonna 1986, kun pitkän uran liha-alalla Pohjois-Pohjanmaalla tehnyt Oiva Saarela päätti toteuttaa unelmansa ja perustaa oman lihajalostamon poikiensa Jarin ja Jyrkin kanssa. Paikaksi valikoitui Järvenpää, jossa nähtiin olevan hyvät edellytykset liiketoimintaan: väkimäärä kasvoi koko ajan Uudellamaalla, ja siellä arveltiin olevan menekkiä hyvälaatuisille kokolihatuotteille ja erikoismakkaroille.
Ensin yritykselle piti rakentaa tehdas. Kun sopiva tontti löytyi Puurtajankadulta, alkoivat rakennustyöt ja harjakaisia päästiin juhlimaan vuoden 1987 maaliskuussa. Ensimmäisenä tuotantopäivänä huhtikuun lopussa tehtiin yhdeksää erilaista kinkkua ja makkaraa. Osa tuotteista on Wurstilla tuotannossa yhä edelleen.
– Toiminta lähti heti hyvin liikkeelle. Ja hyvä niin, koska niin isä kuin me pojat panostimme omaan yritykseen kaiken omaisuutemme. Alussa wurstilaisia oli parikymmentä ja neliöitä tehtaassa tuhat, Wurstin hallituksen puheenjohtaja Jari Saarela muistelee alkumetrejä.
Alusta asti Wurstin liikeideana oli tehdä hyvistä raaka-aineista kokolihatuotteita ja erikoismakkaroita, joissa ei käytetty perunajauhoja ja maitojauhetta niin kuin monissa muissa sen ajan makkaroissa. Vuosien varrella on kokeiltu tehdä myös muun muassa kestomakkaraa ja valmisruokaakin, mutta aina lopulta on palattu pienten sarjojen kokolihatuotteisiin ja erikoismakkaroihin.
Erikoistuminen näkyy Wurstin tuotteissa, ja Wurstin makkarat ovat voittaneet useana vuonna muun muassa Akateemisen Kiuas-Seuran (AKS) makkarakisan. Itse asiassa kun katsoo AKS:n seitsemän viime vuoden parhaiden makkaroiden listausta Wurstin makkarat hallitsevat sijoja 1–4. Tällaista tulosta yli 5000 makkaraa maistelleen AKS:n listalla voidaan hyvistä syistä pitää kunnioitettavana saavutuksena.
Wurstin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Jari Saarela kertoo, että yrityksessä on aina panostettu laatujärjestelmiin.
PERHEYRITYKSEN KOHTALONHETKET
90-luvun lama toi myrskypilviä myös Wurstin liiketoimintaan. Yrityksellä oli velkaa ja valuuttalainoja, ja samaan aikaan Elanto ajautui konkurssiin – sinne oli myyty paljon, ja rahaa jäi sisään. Oli pienestä kiinni, etteivät Puurtajankadun tehtaan valot sammuneet lopullisesti.
– Se oli tuskainen hetki yritykselle, mutta onneksi siitä selvittiin, kun saatiin lisää lainaa pankista. Nyt ei saisi enää lainaa tuollaisessa tilanteessa. Kaikilla oli vaikeaa niin kuin nytkin, Jari Saarela muistelee.
Laman jälkeen yritys pääsi taas pikkuhiljaa jaloilleen, kun töitä paiskittiin viikonloppuja myöten. Vähitellen työtaakka hieman helpotti, ja nyt 40 vuotta myöhemmin tehdas seisoo edelleen samalla tontilla Puurtajankadulla. Tosin tänä aikana tehdasta on laajennettu jo kymmenen kertaa ja nykyään neliöitä on 8000.
– Olemme pitäneet päämme pinnalla ahkeralla työllä. Vuorotellen käymme Puurtajankadun kyltillä katsomassa, mistä tässä yrittämisessä on kyse. Aika sopivan niminen katu meidän yritykselle – kunnon puurtamista tämä on ollut jokaisella sukupolvella, Jari Saarela puuskahtaa pilke silmäkulmassa.
Wurstin vetovastuu on jo kolmannella sukupolvella. Kuvassa vasemmalta Jaakko Saarela, Niko Saarela, Sallamari Lempinen ja Vilhelmiina Saarela.
LAATU EI SYNNY ITSESTÄÄN
Wurstilla on panostettu vuosien varrella määrätietoisesti tuotannon kehittämiseen ja tehostamiseen. Laatujärjestelmiin on uskottu alusta asti, ja nykyään käytössä on elintarviketurvallisuuden vaativin laatujärjestelmä, BRC-sertifikaatti.
– Kaikkien pitäisi panostaa tuoteturvallisuuteen. Meille sertifiointi on tuonut selvästi rahaa. Kun panostaa hygieniaan ja muihin perusasioihin, laatu paranee, virheitä tulee vähemmän ja viivan alle jää enemmän, Jari Saarela sanoo ja jatkaa:
– Välillä tosin tuntuu, että kirjauksia on jo liikaa ja asioita kirjataan kirjaamisen ilosta. Laatujärjestelmiä pitäisi kehittää niin, että niitä on oikeasti järkevää toteuttaa käytännössä.
2000-luvulla tehdasta on uudistettu myös ympäristöystävällisemmäksi. Öljy on vaihdettu kaasuun, valaistus ledeihin ja kylmäkoneet toimivat nykyään freonin sijasta hiilidioksidilla.
– Kylmäkoneiden uudistus ja viimeisin investointi maalämpöön ovat olleet meille isoja panostuksia, ja näkyvät tietysti tuloksessa. Toisaalta ilman näitä ratkaisuja olisimme olleet jo monta kertaa vaikeuksissa energian hinnan noustessa, Jari Saarela sanoo.
Eikä kehitystyö lopu – listalla on jatkuvasti uusia konehankintoja ja uudistuksia, jotka toteutetaan ajallaan.
Wurstilla on panostettu vuosien varrella määrätietoisesti tuotannon kehittämiseen ja tehostamiseen. Kuvassa tuotantopäällikkö Jaakko Saarela esittelee yrityksen uusinta hankintaa, Finnvacumilta ostettua suolakonetta. Saarela kertoo, että suolakone on yksi tärkeimmistä koneista, kun tehdään lihatuotteita. Jos suolaus ei toimi, saanto ei ole kunnossa. Tässä Garoksen koneessa on 100 neulaa, ja sen myötä saanto on parantunut olennaisesti.
KOLMAS POLVI VETOVASTUUSSA
Millainen on sitten 40-vuotissynttäreitään tänä vuonna juhliva Wursti? Wurstin pitkäaikainen toimitusjohtaja Jyrki Saarela menehtyi viime vuoden lopussa, ja sukupolvenvaihdoksen jälkeen Wurstia kipparoivat nyt kolmannen polven wurstilaiset. Toimitusjohtajana toimii Niko Saarela ja myyntipäällikkönä Sallamari Lempinen. Mukana arjessa ovat myös tuotantopäällikkö Jaakko Saarela sekä business controller Vilhelmiina Saarela. Hallituksessa istuvat lisäksi Nanna Tuominen ja Nina Saarela.
– Wursti voi hyvin. Tehdas on hyvässä kunnossa, ja vaikka volyymit ovat laskeneet tässä haastavassa taloustilanteessa, tulosta tuli. Ja mikä tärkeintä, tase on kunnossa, Sallamari Lempinen sanoo ja jatkaa:
– Tässä on kyllä hyvin ymmärtänyt, miksi kaikki eivät pysty tekemään sukupolvenvaihdosta, vaan päätyvät myymään yrityksen. Jos aikoo jatkaa vanhempiensa työtä, hinta ja paineet ovat kovat. Olisi hyvä, jos yrittäjiä tuettaisiin Suomessa enemmän – ilman yrityksiä ei ole työpaikkojakaan, Lempinen miettii.
Wurstin perusarkeen sukupolvenvaihdos ei ole paljon vaikuttanut. Perheyrityksessä ei titteleillä pelata eikä rooleilla ole merkitystä. Kun pääsiäisen kiireaikaan lampaat pitää pakata, niin tuotannossa ovat kaikki toimitusjohtajaa Niko Saarelaa myöten, jos sieltä loppuvat kädet.
– Työnteko ei ole hävinnyt uusien roolien myötä mihinkään. Yleinen vaikea taloustilanne tuo yrittäjälle haasteita, joihin kaikkiin ei voi itse vaikuttaa. Volyymimme ovat laskeneet kuten monella muullakin, koska kuluttajat ovat epävarmoja ja varovaisia käyttämään rahojaan, Lempinen summaa ja jatkaa:
– Toisaalta vaikea markkinatilanne on oppimisen kannalta hyvä, ei ainakaan pääse luulemaan, että tämä kävisi tuosta vain. Ja olemme siitä onnellisessa asemassa, että Jari Saarela on meitä täällä ohjaamassa.
Niin, perhe on yksi perheyrityksen tärkeimmistä voimavaroista, kun uusi sukupolvi harjoittelee roolejaan. Jari Saarelan mukaan uuden työn hahmottamiseen menee noin pari vuotta. Nuorille hän antaa yhden tärkeän neuvon.
– Wurstin pitkässä historiassa on nähty monenlaisia aikoja ja kaikista on aina selvitty, kun on jaksettu tehdä töitä ja pitää tarvittaessa tiukkaa kulukuuria. Nyt on hyvä porukka tätä jatkamassa, joten lähtökohta on oikein hyvä. Tärkeintä on muistaa, että vaikka töitä tehdään läheisten kanssa, riitoja vältetään viimeiseen asti.
Pääsiäinen on Wurstilla kiireistä aikaa. Kuvassa Jaakko Saarela työntää lampaanviulut uuniin paistumaan. Paistoa ennen viulut on maustettu käsityönä, mätkitty, niin kuin Wurstilla sanotaan. Wurstilla tehdään muutenkin paljon käsityötä tuotannossa.
PUHUTAAN MAKKARASTA
Wursti tunnetaan laadukkaan lihaisista erikoismakkaroista, jotka monet tehdään lampaansuoleen. Makumaailmoja on haettu moneen makkaraan maailmalta, ja Wurstin tehtaassa tuotteiden valmistuksessa on vielä paljon käsityötä.
Tämä käsityö vaatii tekijöiltä ammattitaitoa. Lempinen antaa esimerkin: Kun makkaramassaa tehdään, kutterimiehen täytyy osata arvioida, milloin massa on valmista – pelkät reseptin kutterointiajat eivät riitä.
– Yhden pikku makkaran takana on paljon suomalaista työtä. Miten käy jatkossa liha-alan ammattitaidon, kun lihateknikkoja ei enää valmistu? Lempinen miettii.
– Katoaako lihan taju, kun sitä opetetaan niin paljon vähemmän? Opetetaanko lihan anatomiaa tarpeeksi? Ei taideta enää koulutuksissa leikata lihaa. Se on tosi huono juttu. Siinä oppii ymmärtämään, mistä lihassa on kyse, Jari Saarela jatkaa aihetta.
Jutuntekohetkellä maaliskuun loppupuolella Wurstilla valmistaudutaan juuri kuumeisesti pääsiäissesonkiin mutta ei kesän makkarasesonkikaan enää kaukana ole. Nyt jos koskaan on hyvä hetki pohtia makkara-asioita. Mitä kuluttaja haluaa ja mitä makkaratuotteita Suomen markkinoille voisi vielä kehittää?
– Kuluttaja haluaa hyvää makua. Se on hinnan kanssa yksi tärkeimmistä. Meille laatu ja lihaisuus ovat se juttu. Itse ajattelen, että raakamakkaroissa olisi vielä paljon potentiaalia. Ne ovat lihaisia, ja niitä voi käyttää vuoden ympäri ruoanlaittoon. Silti vielä kuulee, ettei joku ole edes maistanut raakamakkaraa, Lempinen sanoo.
Makkara onkin wurstilaisten mielestä kokenut vuosien varrella jonkinlaisen arvonnousun.
– Mikä onkaan helpompi kesäruoka grilliin kuin lihaisa makkara. Samaa lihaa mutta helpommassa muodossa. Ei taatusti tule sitkeää lopputulosta, Jari Saarela sanoo.
Mitä sitten lihanjalostamossa toivotaan tulevaisuudelta, jos lämmintä kesää ja auringonpaistetta ei lasketa?
– Maailmanrauha olisi tärkein toive – niin yrittäjänä kuin yksityishenkilönä. Kuluttajien pitäisi löytää taas usko tulevaisuuteen, jotta myynti vilkastuisi. Toisaalta yrittäjän pitää uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että suomalaisen perheyrityksen laadukkaille tuotteille on kysyntää myös tulevaisuudessa, Lempinen päättää.
Yksi asia on ainakin varma: Puurtajankadulla tehdään yhä töitä samalla ajatuksella kuin vuonna 1986 – kunnolla tai ei ollenkaan.
