Tag Archive for: viikonloppu

Nakkipiilot
Nakkipiilot ovat helposti valmistettavia ja maukkaita herkkuja.

Nakkipiilot sopivat hyvin viikonlopun iltapalaksi tai jopa illanistujaisiin ja juhliin. Nakkipiilojen valmistaminen on nopeaa ja helppoa.  Nakkipiilot ovat herkullisia sekä lämpimänä että kylmänä. Nämä maistuvat koko perheelle!

 

8 kpl, valmistus alle 30 min.

 

Ainekset

2 pkt (250g / 8 kpl) Wurstin Chorizo-nakkeja tai esim. Wursti Krakova nakkeja

voi- tai lehtitaikinaa

ketsuppia

juoksevaa maustettua sulatejuustoa

1 kananmuna

seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä

 

Ohjeet

Laita voitaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle. Kun levyt ovat sulaneet, puolita ne.

Voit tehdä esimerkiksi ketsupilla tai juoksevalla sulatejuustolla höystettyjä nakkipiiloja. Levitä ketsuppi / juokseva sulatejuusto levyjen toiseen reunaan. Voit myös laittaa halutessasi mausteita piilon sisään. Laita nakit päälle ja pyöräytä taikinan nakin ympärille. Purista taikinan saumat tiukasti kiinni. Asettele nakkipiilot leivinpaperille niin, että saumapuoli on alaspäin. Tällöin pysyvät hyvin kasassa.

Voitele nakkipiilojen päälle kananmunaa, saadaksesi niihin ruskettuneen pinnan. Lopuksi voit ripotella päälle esimerkiksi seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä koristeeksi ja hieman makua tuomaan.

Paista 225-asteisen uunin keskitasossa 10-15 minuuttia.

 

Vinkki! Jos tahdot tehdä pienempiä piiloja, voit jakaa levyt neljään osaan ja halkaista nakit kahtia. Näin saat tuplamäärän pienempiä herkkuja! Tarjoile nakkipiilot esimerkiksi ketsupin, sinapin tai jonkin dipin kanssa.

Leikkaa jokaiseen taikinapalaan kolme viiltoa. Tällöin saat nakkipiiloihin hauskat raidat pintaan.

Katso myös muut reseptimme tai tutustu makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Gnocchi-raakamakkara vuoka

Raakamakkara on karkeampimassainen ja lihaisa makkara. Raaka- eli tuoremakkarat ovat monikäyttöisiä. Tässä reseptissä valmistetaan herkullinen gnocchi-raakamakkara vuoka, joka on helposti valmistettavaa arkiruokaa.

Gnocchit ovat italialaisesta keittiöstä tuttuja mykyjä, jotka tehdään usein perunasta. Gnocchit ovat suomalaisessa keittiössä vähemmän tunnettu raaka-aine. Kaupoissa valmiina myytävät gnocchit ovat kuitenkin helppokäyttöinen pastan tapaan käytettävä raaka-aine.

Gnocchit imevät itseensä makua vuoan muista ainesosista, tämä ruoka vain paranee seuraavalle päivälle, kun maut saavat hetken tekeytyä. Reseptiin voit hyödyntää vähittäiskaupoissa valmiina myytäviä gnoccheja tai valmistaa omasi. Voit myös korvata gnocchit esimerkiksi pastalla tai jättää kokonaan pois.

n. 5-6 hengelle, n. 45 min.

 

Ainekset

1 pkt raakamakkaraa tai esim. 1 pkt mausteista Wurstin Chorizo-nakkia

1 pkt peruna gnoccheja (500g)

1 (puna) sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 prk tomaattikastiketta (400g) tai tomaattimurskaa

1 kesäkurpitsa

mausteita, esim. yrttejä

 

Ohjeet
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja viipaloi sipuli. Pilko raakamakkarat sekä kesäkurpitsa. Levitä gnocchit uunivuoan pohjalle. Ripottele joukkoon pilkotut raakamakkarat, kesäkurpitsa, sipuli ja hienonnettu valkosipuli.
Kaada päälle tomaattikastike sekä lisää mausteita oman maun mukaan. Mikäli käytä hyvin mausteisia makkaroita, mausteita ei tarvitse niin paljoa. Myös valmiiksi maustetussa tomaattikastikkeessa saattaa olla suolaa ja esimerkiksi yrttejä valmiina. Tällöin suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä. Sekoita kastike ja ainekset keskenään, tarvittaessa lisää hiukan vettä vuokaan.
Laita vuoka uuniin paistumaan keskitasolle noin puoleksi tunniksi tai kunnes pinta on saanut väriä. Paistoaikaan vaikuttavat vuoan koko ja ainesten määrä.

Gnocchi-raakamakkara vuoka ainekset

Ainekset pilkottuna vuoassa

Lopuksi vuoka uuniin!

Lopuksi vuoka uuniin!

Vinkki! Gnocchi-raakamakkara vuoka on helppo tuunata oman makunsa mukaan. Kokeile joukkoon vaikka persiljaa, paprikaa, parsakaalia tai sieniä. Peruna gnocchit voit korvata esim. pastalla. Vaihtoehtoisesti voit myös lisätä vuokaan vain kasviksia ja makkaraa.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Lampaan ulkofileetä ja uunijuurekset

Lampaan ulkofilee ja uunijuurekset on resepti, jossa hyödynnetään pakkauksessa oleva marinadi.

Lampaan ulkofilee maistuu monelle pääsiäisen aikaan juhlapöydässä. Ulkofilee sopii kuitenkin mainiosti myös viikonlopun tai juhlien ruokapöytään. Wurstin Lampaan ulkofilee on marinoitu yrttiöljyllä. Yrttiöljyssä maistuvat valkosipuli sekä yrtit mm. persilja ja timjami, jotka sopivat hyvin yhteen lampaan fileen kanssa. Ylimääräisen marinadin voit hyödyntää mainiosti vaikkapa uunijuuresten maustamiseen, joihin se sopii myös erinomaisesti. Sinun ei tarvitse lisätä juureksiin muita mausteita, marinadi mausteineen ja yrtteineen riittää hyvin. Näin vältyt hävikiltä! Lampaan ulkofilee kypsennetään oman maun mukaan. Osa tykkää jättää lihan punaisemmaksi, osa haluaa kypsentää fileen täysin kypsäksi. Haluttu kypsennysaste vaikuttaa kypsennysaikaan. Lampaan filee maistuu hyvin uunijuuresten kanssa.

Ainekset

500g Wurstin Lampaan marinoitua ulkofileetä

Öljyä ja/tai voita

suolaa

mustapippuria

2-4 porkkanaa

2 palsternakkaa

1 lanttua

1/2 juuriselleri

1-2 punasipulia

Ohjeet

Ota liha huoneenlämpöön n. 30 min ennen paistoa. Pyyhi fileestä liiat marinadit pois. Ota myös rasiasta samalla ylimääräinen marinadi talteen. Pese tai kuori juurekset ja paloittele tai lohko ne. Laita juurekset kulhoon ja kaada marinadi niiden joukkoon. Sekoita marinadi tasaisesti juureksiin. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes juurekset ovat sopivan pehmeitä. Juureksiin saa jäädä hieman purutuntumaa.

Laita pannu kuumenemaan. Pannu saa olla melko kuuma, jotta liha ruskistuu lyhyessäkin paistoajassa kauniin ruskeaksi ja maukkaaksi. Lisää pannulle öljyä tai öljy-voi seosta. Paista lampaan ulkofileisiin kaunis väri kuumalla paistinpannulla. Paista fileitä noin 2 minuuttia per puoli, tällöin liha on medium. Paistoaika vaihtelee kuitenkin paljon fileiden paksuuden ja koon mukaan. Mausta makusi mukaan pippurilla ja suolalla. Nosta fileet folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi. Kokoa lautaselle uunijuureksia sekä hieman vetäytynyt filee. Voit myös halutessasi leikata fileen vetäytymisen jälkeen viipaleiksi.

Vinkki! Lampaan ulkofilee ja uunijuurekset voit tarjoilla myös perunamuusin kera. Katso ohje muusin tekoon täältä! Lampaan ulkofilee maistuu hyvin myös esimerkiksi minttuhyytelön kera.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Kalkkuna Bowl
Kalkkuna bowl iskee kiinni trendikkääseen kulhoruokien sarjaan. Kalkkuna bowlissa Extra Palvikalkkuna marinoidaan teriyaki-kastikkeella ja tarjoillaan riisin sekä erilaisten kasvisten kera. Kulhoruoka asetellaan kulhoon, jossa riisi on alimmaisena ja kasvikset sekä kalkkuna päällä. Kalkkuna bowl on herkullisen värikäs ruoka, joka houkuttelee syömään kasviksia!

2-3 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

200-300g Wurstin Extra Palvikalkkunaa

250g (sushi)riisiä

vettä

2 kananmunaa

2 avokadoa

n. 1/2 kurkku

1/2 punasipuli

n. 300g vihreitä papuja

n. 200g herneitä

1-2 kevätsipulia

1 rkl seesaminsiemeniä

kourallinen kirsikka- tai minitomaatteja

Teriyaki-kastike

1/2 dl soijaa

1/2 dl riisiviini- tai omenaviinietikkaa

0,5 dl (tummaa ruoko)sokeria

1/2 rkl inkivääriä hienonnettuna

2 rkl seesamiöljyä

1 tl suurustetta (maissitärkkelys)

Ohjeet

Valmista riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Nosta riisi jäähtymään. Valmista seuraavaksi teriyaki-kastike. Kiehauta pienessä kattilassa soija, riisiviini, seesamiöljy, inkivääri ja sokeri. Laske lämpöä, lisää maissitärkkelys ja anna sakeutua pari minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä. Keitä kananmunat haluamaasi kypsyyteen (n. 7-10 min).

Suikaloi kalkkuna ja sekoita osa teriyaki-kastikkeesta kalkkunan joukkoon. Kuori ja pilko avokado sekä kevätsipulit. Kuori ja hienonna punasipuli. Viipaloi kurkku. Kuumenna vettä kattilassa tai keittimellä kiehuvaksi. Kiehauta vihreät pavut n. kolmen minuutin ajan. Huuhtele pavut tämän jälkeen kylmällä vedellä. Mikäli käytät pakasteherneitä, sulata ne samalla kiehuvalla vedellä ja huuhtele sulaneet herneet kylmällä vedellä. Kuori ja halkaise kananmunat.

Aloita kulhojen kokoaminen laittamalla pohjalle riisiä. Asettele avokadot, kurkkuviipaleet, tomaatit, herneet, pavut sekä punasipuli kulhon laidoille, riisin päälle haluamallasi tavalla. Laita lopuksi kananmuna, kalkkunat sekä kevätsipulit kulhon keskelle. Koristele lopulla teriyaki-kastikkeella sekä seesaminsiemenillä.

Vinkki! Voit käyttää kulhon maustamiseen myös valmista teriyaki-kastiketta ja vaikka täysjyväriisiä. Kasviksia voit lisätä oman makusi mukaan, esim. ituja, muita papuja, mangoa, retiisiä, porkkanaraastetta. Kalkkunan lisäksi voi tarjoilla muun muassa rapuja. Kulhoruokia suunnitellessa vain mielikuvitus on rajana!

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Kinkkurisotto
Kinkkurisotto valmistuu muutamasta raaka-aineesta. Käytä risottoon mureaa Extra Palvikinkkua tai -kalkkunaa!

Kinkkurisotto on mainettaan helpompi ruoka! Tärkeintä risotossa on lisätä vettä risoton joukkoon hiljalleen, vähän kerrallaan. Sekoittele risottoa ajoittain ja lisää nestettä  sitä mukaa kun edellinen on imeytynyt riisiin. Riisiin saa jäädä purutuntumaa, mutta varo jättämästä riisiä liian raa’aksi, jolloin siihen jää jauhomainen tuntuma. Muista maistella risottoa kypsymisen aikana, joka helpottaa tunnistamaan riisinjyvien kypsyyden.

4 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

n. 100g Wurstin Extra Palvikinkkua

25g voita

1 sipuli

3 dl risottoriisiä

n. 1 l vettä (lihalientä)

lihafondi tai lihaliemikuutio sulatettuna veteen

n. 200g herneitä

1 dl parmesan-juustoa

mustapippuria

suolaa

Ohjeet

Kuumenna voi kattilassa. Silppua sipuli. Kun voi on sulanut, lisää silputtu sipuli ja kuullota. Lisää riisit ja sekoita, kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi. Lisää joukkoon lihalientä pari desiä. Anna risoton kiehua hiljalleen ja lisää nestettä joukkoon vasta, kun edellinen on imetynyt riisiin. Sekoita loppuvaiheessa herneet riisin joukkoon. Risottoriisi kypsyy n. 15-20 minuutissa. Tarkista kypsyys välillä, riisiin saa jäädä hieman purutuntumaa. Suikaloi kinkku. Kun riisi on sopivan kypsää, sekoita joukkoon parmesan-juusto sekä suikaloitu kinkku. Mausta vielä halutessasi mustapippurilla. Nostele kinkkurisotto lautasille ja koristele esim. heinonnetulla ruohosipulilla, kinkkusiivuilla ja parmesan-juustolla.

Vinkki! Voit halutessasi korvata osan vedestä (n. 2 dl) kuivalla valkoviinillä. Risotossa voit käyttää herneiden sijaan esim. sieniä. Korvaa tällöin kinkku kalkkunalla, joka sopii hyvin sienten kanssa!

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Club sandwich Extrapalvikinkusta
Club sandwich on monille tuttu klassikko niin ulkomaanmatkoilta kuin ravintoloista. Tämä monikerroksinen voileipä vie taatusti nälän mennessään ja on tällä kertaa höystetty mm. herkullisella Extrapalvikinkulla ja marinoidulla sipulilla!

2 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

n. 100 g Wurstin Extra Palvikinkkua

6 viipaletta (kokojyvä)paahtoleipää
1 punasipuli
2 tl valkoviinietikkaa

1/2 rkl sokeria

ripaus suolaa

1/2 rkl öljyä

2 kananmunaa

n. 100 g pekonia

1 dl majoneesia

2 rkl sinappia

2 tomaattia

1/2 ruukkua salaattia

n. 4 viipaletta juustoa

Grilli- tai cocktailtikkuja

Ohjeet

Aloita marinoimalla sipuli ja paistamalla kananmunat sekä pekoni. Viipaloi sipuli hyvin ohueksi. Laita sipuli mikroon n. 30 sekunniksi kovalle teholle, jotta sen rakenne pehmenee. Lisää etikka, sokeri sekä suola ja sekoita. Jätä sipulit maustumaan. Ota pasitettu pekoni ja kananmunat sivuun. Paista leivät pannulla kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja ovat rapeahkoja. Sekoita sinappi majoneesiin. Viipaloi tomaatti ja huuhtele salaatti tarvittaessa.

Kun leivät ovat paistuneet tarpeeksi ota ne sivuun.  Ota ensin 3 viipaletta käsitelyyn. Voitele leivät toiselta puolelta sinappi-majoneesilla. Lisää kahden voidellun leipäviipaleen päälle salaatti, kinkku, juusto, tomaattia, kananmuna, marinoitua sipulia ja pekonia haluamassasi järjestyksessä. Pinoa viipaleet päällekkäin, paina hieman kämmenellä ja leikkaa vinottain viipaleet kahtia. Aseta tikku leipien keskelle pitämään ne kasassa. Toista sama kolmelle muulle leipäviipaleelle. Tarjoile perinteen mukaan joko ranskalaisten perunoiden tai raikkaan salaatin kera.

Vinkki! Club sandwichiin voit käyttää hieman kuivettuneet leipäviipaleet. Voit lisätä leipien väliin myös esim. paistetut broilerin fileet tai vaikka avokadoa. Snägäriversion saat lisäämällä esimerkiksi kurkkusalaattia ja makkaraa leipien väliin!

Club sandwich

Club sandwich valmiiksi kasattuna

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Olutnakkeja, uudet perunat sipuli-voikastikkeella ja naurisrösti
Olutnakkeja, naurisrösti ja uudet perunat voi-sipulikastikkeella hyödyntää kesäisiä herkkuja. Valkosipulinen ja yrttinen Olutnakki sopii hyvin mietojen makujen kaveriksi.

4 hengelle, valmistus n. 40 min.

Ainekset

200g Wurstin Krakova nakkia tai esim. Wurstin Olutnakkeja

Naurisrösti

4 (n. 400g) naurista
1 (kesä)sipuli
1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl musta- tai valkopippuria
1/2 dl margariinia tai voita
öljyä
Uudet perunat voi-sipulikastikkeella
n. 800g (12 kpl) uutta perunaa
ripaus suolaa
100g voita
n. 100g (2-3) kesäsipulia varsineen
1/4 tl suolaa
1/2 tl musta- tai valkopippuria
( 2-3 rkl ruohosipulia)

Ohjeet

Mittaa kattilaan vesi perunoita varten ja kuumenna kiehuvaksi. Kun vesi kiehuu, lisää halutessasi ripaus suolaa keitinveteen sekä perunat ja keitä n. 20-30 minuuttia riippuen perunoiden koosta. Valmista perunoiden kiehuessa naurisrösti ja paista tai grillaa Olutnakit.

Kuori tai pese nauriit, leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ja hienonna sipuli. Lisää nauriiden ja sipuleiden joukkoon vehnä- ja perunajauhot sekä mausteet. Lisää seuraavaksi sulatettu margariini ja kääntele tasaiseksi. Kumoa seos pannulle ja asettele tasaiseksi. Laita kuumuutta kestävä lautanen naurisröstin päälle painoksi. Paista noin 5-10 minuuttia molemmin puolin. Naurislastujen paksuus vaikuttaa paistoaikaan. Kun toinen puoli on saanut väriä, kumoa rösti varovasti lautaselle. Käännä rösti toisen lautasen avulla ympäri ja takaisin pannulle. Aseta lautanen taas painoksi. Kypsennä loppuun.

Laita makkarat kuumalle pannulle tai grilliin ja paista molemmin puolin miedolla lämmöllä n. 5 min / puoli tai kunnes nakit ovat saaneet kauniin värin. Valmista voikastike. Mittaa 100g voita kattilaan. Lisää silputtu sipuli. Kuumenna voi kiehuvaksi ja lisää vesi. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuri. Lopuksi voit halutessasi lisätä voisulan sekaan ruohosipulia. Tarjoile rakkaan kesäsalaatin kanssa!

Naurisröstin valmistusta

Naurisröstin valmistusta

Vinkki! Kesällä kannattaa tarjota makkaroiden ja nakkien lisukkeena raikkaita, uuden sadon vihanneksia. Yrttinen ja valkosipulinen makkara maistuu mietojen makujen seurana.

Katso myös muut reseptimme tai tutustu vaikkapa makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Raakamakkara varras Churrasco
Raakamakkara varras on helppo ja nopea valmistaa. Tarjoile vartaat esim. kesän juhlissa tai illanistujaisissa.

Raakamakkara varras saa trendikkään makuyhdistelmän raakamakkarasta ja eksoottisemmista raaka-aineista. Tässä reseptissä mausteisen ja lempeän tulisen Churrasco raakamakkaran lisäksi vartaisiin pujotetaan ananasta, sipulia, pikkupaprikoita sekä halloumi-juustoa. Jos käytät puisia varrastikkuja, muista liottaa niitä hetki vedessä ennen käyttöä, jotta ne eivät pala. Vartaista on helppo jättää aineksia pois tai lisätä niitä sen mukaan, onko seurueessa esimeksiksi lapsia tai ruoka-aineallergioita. Vartaat ovat rentoa sytövää ja sopivat käsin syötäväksi.

5-6 hengelle, valmistus n. 60 min.

Ainekset

n. 15 varrastikkua

250g (1 pkt) Wurstin Chili raakamakkaraa tai Wurstin Chorizo-nakkeja

1 ananas

125g halloumi-juustoa tai esim. feta-juustoa

100g Padron de pimientos minipaprikoita   tai 1 tavallinen paprika

1 (puna)sipuli

Ohjeet

Mikäli käytät puisia varrastikkuja, liota niitä noin puoli tuntia vedessä ennen käyttöä. Aloita vartaiden tekeminen leikkaamalla raakamakkarat n. 3 cm paloiksi. Kuori ja paloittele ananas n. 2 cm leveiksi paloiksi. Kuutioi halloumi-juusto melko isoiksi paloiksi. Liian pienet palat irtoavat helposti grilliin. Leikkaa sipuli lohkoiksi. Jos käytät kokonaista paprikaa, pilko se. Pujota vartaisiin vuorotellen makkaraa, ananasta, paprikaa, juustoa ja sipulia. Grillaa tai paista miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia välillä käännellen. Tarjoile vartaat vaikka raikkaan salaatin ja dippikastikkeen kera!

Raakamakkara varras Churrasco

Pilkotut raaka-aineet

Vinkki! Raakamakkara varras on helppo muunnella mieleisekseen. Lisää vaihtelua saat käyttämällä kahta erilaista makkaraa ja lisäämällä muita kasviksia tai hedelmiä. Kokeile vaikka mangoa tai oliiveja! Vartaisiin voi myös hyvin käyttää valmiiksi kypsää nakkia.

Katso myös muut reseptimme tai tutustu makkaroihimme!

Raakamakkara varras Churrasco

Raakamakkara vartaat ennen grillaamista

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Churrasco hot dog ja mangosalsa
Hot dog maistuu raikkaan mangosalsan ja majoneesi-kermaviili kastikkeen kera.

Hot dog on trendikästä katuruokaa. Panosta kunnon raaka-aineisiin ja valmista lisukkeet itse, niin saat hodareihin tyyliä ja tasokkuutta. Hot dog sopivat hyvin illanistujaisiin tai kesän juhliin. Tarjoile lisukkeet erillään, jotta jokainen voi täyttää oman hot doginsa mieleisekseen!

4-5 hengelle, valmistus alle 60 min.

Ainekset

250g (1 pkt) Wurstin Chorizo-nakkeja tai esim. Wurstin Churrasco raakamakkaraa

hot dog sämpylöitä

(sinappista) kurkkusalaattia

Mangosalsa

1 kypsä mango (kypsä mango on sormilla kokeiltaessa pehmeä ja antaa aavistuksen periksi)

1 valkosipulinkynsi

1 lime

1 punasipuli

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

Öljyä

Kastike

1 prk (200g) kermaviiliä

1 dl majoneesia

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 rkl sitruunanmehua

Ohjeet

Grillaa tai paista makkarat rapeiksi. Valmista tällä välin mangosalsa ja kastike.

Pilko mango pieniksi kuutioiksi. Mangon keskellä on kivi. Leikkaa molemmin puolin kiveä mangosta erilliset kiekot. Tämän jälkeen tee kiekkoon hedelmäpuolelle kuoreen asti yltäviä pitkittäisiä viiltoja. Seuraavaksi tee viillot poikittain, jolloin syntyy ikään kuin ristikko. Pyöristä kiekkoa kuoripuolelta, jolloin kuutiot nousevat esiin. Tämän jälkeen irrota kuutiot käsin tai veitsellä. Kuori ja leikkaa sipuli pieneksi kuutioksi. Lisää sipulit mangon joukkoon. Kuori ja hienonna tai puserra valkosipuli mangojen joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja limen mehulla. Tarkista maku.

Valmista kastike sekoittamalla kermaviili, majoneesi, suola, mustapippuri ja sitruunanmehu. Tarkista maku.

Täytä hodarisämpylät, kastikkeella, mangosalsalla, kurkkusalaatilla ja nakilla.

Vinkki! Tarjoile hot dog sinapin, ketsupin ja vaikka paahdettua sipulin kera!

Katso myös muut reseptimme tai tutustu makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Bratwursti hot dog
Bratwursti hot dog täytetään coleslawlla, majoneesipohjaisella kastikkeella ja marinoiduilla sipuleilla.

Hot dog on trendikästä katuruokaa. Panosta kunnon raaka-aineisiin ja valmista lisukkeet itse, niin saat hodareihin tyyliä ja tasokkuutta. Hot dogit sopivat hyvin illanistujaisiin tai kesän juhliin. Tarjoile lisukkeet erillään, jotta jokainen voi täyttää oman hot doginsa mieleisekseen!

4 hengelle, valmistus alle 60 min.

Ainekset

250g (1 pkt) Broileri Bratwursteja tai esim. Wurstin Krakova nakkia

hot dog sämpylöitä

Coleslaw

150g keräkaalia (puna ja/tai valko)

2 porkkanaa

1 prk (200g) kermaviiliä

½ tl mustapippuria

½ tl suolaa

1 rkl siirappia

1 rkl sitruunanmehua

Kastike

1 prk (200g) kermaviiliä

1 dl majoneesia

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 rkl sitruunanmehua

Marinoidut sipulit

3 punasipulia

1 ½ dl valkoviinietikkaa

1 ½ rkl sokeria

1 tl suolaa

¾ dl öljyä

 Ohjeet

Grillaa tai paista makkarat rapeiksi. Valmista tällä välin marinoidut sipulit, kastike ja coleslaw.

Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Aloita marinoitujen sipulien valmistaminen kuumentamalla valkoviinietikka kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja suola. Sekoita välillä. Kun sokeri on sulanut, lisää sipulit joukkoon. Hauduta sipuleita miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Kun sipulit ovat valmiita, Valuta ja huuhdo sipulit nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita joukkoon öljy.

Leikkaa tai raasta kaalit ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat suikaleiksi. Sekoita kaalien ja porkkanoiden joukkoon kermaviili, lisää suola, mustapippuri, siirappia ja sitruunanmehu. Tarkista maku.

Valmista kastike sekoittamalla kermaviili, majoneesi, suola, mustapippuri ja sitruunanmehu. Tarkista maku.

Täytä hodarisämpylät, kastikkeella, coleslawlla, punasipulilla ja nakilla.

Vinkki! Laita tarjolle lisäksi sinappia, ketsuppia ja vaikka paahdettua sipulia. Testaa hot dogiin myös lihaisia raakamakkaroita.

 

Katso myös muut reseptimme tai tutustu makkaroihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!