Tag Archive for: pikkusuolaista

Piirakka

Kinkkupiirakka ja piirakat yleensä ovat tekemässä paluuta kahvipöytien vakiotarjottavaksi.

Kinkkupiirakka on kahvipöytien klassikko eikä turhaan! Piirakat ovat ruokaisia, helppoja, meheviä ja maukkaita. Niitä on lisäksi helppo muuntaa sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu kulloinkin löytymään. Piirakan voit valmistaa edellisenä päivänä, sillä useat piirakat maistuvat kylminä tarjoiltaessa jopa paremmalle kuin lämpimänä. Tee piirakka etukäteen ja anna sen maustua jääkaapissa. Voit myös lämmittää piirakan uudelleen esim. uunissa. Piirakka maistuu myös välipalana esim. raikkaan salaatin kera tai myöhäisillan herkkuna.

75 min, 5-6 hengelle, Piirakkavuoka halkaisija n.26cm,

Pohja:

100g voita tai margariinia

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl vettä

¼ tl suolaa

Täyte:

150g Wurstin Extra Palvikinkkua

1 sipuli

1 punainen paprika

3 kananmunaa

1 prk (150g) crème fraîchea tai kermaviiliä

100g Emmental juustoraastetta

mustapippuria

(persiljaa)

Ohjeet

Nypi sormia käyttäen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää yleiskonetta. Lisää joukkoon kylmä vesi ja suola. Vaivaa taikina tasaiseksi seokseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Esipaista pohjaa uunin alatasolla n. 10 min. Ota taikina pohja uunista ja levitä sen päälle kuutioitu/suikaloitu kinkku, paprika ja sipuli.

Sekoita munat, crème fraîchea, juusto ja mausteet keskenään ja kaada täytteiden päälle. Lisää halutessasi vielä juustoraastetta piirakan päälle. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia. Jos piirakka uhkaa palaa päältä ennen kuin se on kypsä, peitä se foliolla. Paistoaika vaihtelee uunin ja täytteiden määrän mukaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua. Voit ripotella persiljaa koristeeksi piirakan päälle.

Kinkkupiirakka

Piirakka kinkusta

Vinkki!

Jos jauhopeukalo puuttuu, käytä piirakkaan pakasteesta löytyvää valmistaikinaa. Piirakan täytteeksi on helppo käyttää sitä, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kokeile broilerista, sienistä, kalasta tai kasviksista erilaisia versioita. Käytä kovettuneet juustot raasteena ja tähteet täytteenä.

Katso myös muut leikkele reseptimme!

Tutustu myös kinkku-aurajuustopiirakkaan tai muihin resepteihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkarapihvit
Siskonmakkarapihvit grillissä on hyvä ratkaisu silloin, kun kaapissa on paketti Siskonmakkaraa, mutta aurinko sattuukin yllättämään!

Siskonmakkarapihvit grillissä on nopea ja hyvä ratkaisu aurinkoiseen kesäpäivään. Siskonmakkarasta on yllättävän moneen! Massasta voit valmistaa esimerkiksi pihvejä ja grillata tai paistaa ne pannulla. Siskonmakkaramassaa on helpoin käsitellä kostutetuin käsin. Kuiviin käsiin massa saattaa helposti tarttua kiinni. Ota esimerkiksi vesilasiin vettä ja kostuttele käsiä siinä aika ajoin. Voit myös pursottaa massan ulos suolesta kulhoon ja sekoittaa siihen lisää haluamiasi mausteita ja tämän jälkeen muotoilla pihvit tai pallerot. Ei muuta kun kokeilemaan!

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

Leipää

Sipulia

Salaatinlehtiä

Paprikamajoneesia

Tomaattia

Ohjeet

Laita grilli tai pannu kuumenemaan. Purista massa joko kerralla ulos kuorista astiaan tai kämmenen kokoinen osa kerralla. Taputtele massasta kostutettujen käsien välissä pihvejä. Grillaa pihvejä miedolla lämmöllä molemmin puolin yhteensä n. 5-10 min. Käännä pihvit välillä. Loppuvaiheessa heitä leipäsiivut mukaan, nämä tulevat todella nopeasti, jopa alle minuutissa. Täytä leivät salaatilla, siskonmakkarapihvillä, sipulilla, tomaatilla, haluamallasi kastikkeella esim. paparikamajoneesilla. Tarjoile esim. perunasalaatin tai raikkaan salaatin kera!

Siskonmakkarapihvit

Siskonmakkarapihvit grillissä

Siskonmakkarapihvit

Siskonmakkarapihvi

Vinkki! Grillattuun burgeriin on helppo käyttää hieman kuivahtaneet leivät. Aina ei tarvitse hakea hampurilaissämpylöitä kaupasta, tee burgeri vaikka kaura- tai ruisleivästä. Siskonmakkaramassa on melko suolaista, suolaa ei kannata enää lisätä.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Voileipäkakku

Voileipäkakku on monien juhlien ehdoton ykkönen!

Voileipäkakku Extra Palvikinkusta on mehevä ja maukas juhlien ykkösruoka! Kakku on melko helppo valmistaa, tärkein seikka on kostuttaa kakku hyvin. Tässä reseptissä kakku on valmistettu pyöreään kakkumuottiin, jonka keskelle on tehty lasin avulla tyhjä tila. Tämän ansiosta kakku on helppo leikata. Koristelussa on käytetty versoja, joiden avulla perinteinen voileipäkakku saa modernia fiilistä. Kokeile täytteessä vaikkapa mureaa ja maukasta Extrapalvikinkkua!

8-10 hengelle, yli 60 min

Tarvikkeet

Irtopohjavuoka (halkaisija n.23 cm)

Tavallinen juomalasi

Täyte

Lihaliemikuutio

n. 5 dl vettä

300g Wurstin Extrapalvikinkkua

100g Créme fraichea

100g Kermaviiliä

2-3 rkl Sinappikurkkusalaattia

100g Maustamatonta tuorejuustoa

n. 1/2 dl Persiljaa

n. 10 kpl Täysjyväpaahtoleipää

n. 5 kpl Vaaleaa paahtoleipää

(suolaa, pippuria)

Kuorrutus ja koristelu

150g Maustamatonta tuorejuustoa

150g Créme fraichea

Pieniä versoja

(syötäviä kukkia)

Ohjeet

Täyte

Aloita kiehauttamalla vesi joko kattilassa tai esim. vedenkeittimessä. Lisää kuuma vesi lihaliemikuution joukkoon, jotta kuutio sulaa. Valmista seuraavaksi täyte. Hienonna kinkku pieneksi. Lisää kinkun joukkoon créme fraiche, kermaviili, sinappikurkkusalaatti ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Voit halutessasi sekoittaa täytettä myös sähkövatkaimella, jotta massasta tulee tasainen. Lisää lopuksi joukkoon hienonnettu persilja. Maista, lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria.

Kokoaminen

Aseta irtopohjavuoan keskelle lasi. Aloita täysjyväpaahtoleivällä. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado leipiä pohjalle. Täytä tyhjät kohdat leikkaamalla leivästä sopivan kokoisia paloja. Kostuta leivät lihaliemellä, n. 1 rkl lihalientä per leipä. Kostuta reilusti. Levitä täytteestä puolet leipien päälle. Jatka sitten vaalealla paahtoleivällä. Leikkaa reunat, lado täytteen päälle, täytä tyhjät kohdat, kostuta. Levitä loput täytteestä vaalean leivän päälle. Tee vielä viimeinen leipäkerros täysjyväleivästä ja kostuta hyvin.

Voileipäkakun kokoaminen

Kiedo kakku hyvin tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään. Näin pienelle kakulle riittää muutamakin tunti, mutta jos aikaa on, kannattaa makujen antaa tekeytyä seuraavaan päivään. Kun kakku on vetäytynyt, poista kelmu sekä lasi ja kumoa kakku lautaselle. Sekoita kuorrutusta varten créme fraiche ja tuorejuusto keskenään. Kuorrute kannattaa sekoittaa sähkövatkaimella, jotta siitä saa tasaisen. Levitä kuorrute metallisella lastalla tai veitsellä kakun päälle. Koristele lopuksi versoilla ja halutessasi syötävillä kukilla tai vaikkapa halkaistuilla kirsikkatomaateilla. Voit käyttää koristelussa myös esim. rullattuja leikkeleitä.

Kumottu voileipäkakku

Vinkki!

Voileipäkakkuun ei kannata käyttää täysin tuoretta leipää, kuivempi leipä toimii paremmin. Voit käyttää kakkuun halutessasi myös ruisleipää, tosin se tulee kostuttaa vielä runsaammin kuin paahtoleipä. Kermaviilin sijaan voit käyttää myös bulgarian tai turkkilaista jogurttia. Jämäkämmän täytteen saat jättämällä kermaviilin pois, mutta se antaa kakulle mukavaa hapokkuutta ja raikkautta. Voileipäkakun täytettä voit muunnella makusi mukaan, käytä kalkkunaa, lisää sipulia tai paprikaa, kokeile erilaisia maustettuja tuorejuustoja.

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Tähtitortut kinkkutäytteellä

Tähtitortut kinkkutäytteellä ovat suolainen vaihtoehto joulupöytään perinteisten luumutorttujen rinnalle.

Kokeile täytteseen maukasta ja mureaa Extrapalvikinkkua!

n. 40 min, 10 kpl

Ainekset

500g valmiita torttutaikinalevyjä (myös lehtitaikina ja -voitaikinalevyt käyvät)

kananmunaa

100g Wurstin Extrapalvikinkkua

200g tuorejuustoa esim. ruohosipulilla maustettua

mustapippuria

suolaa

kirsikkatomaatteja

juustoraastetta

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Asettele torttutaikinalevyt pellille, leivinpaperille sulamaan. Sulata taikinalevyt ohjeen mukaan, n. 15 min. Valmista täyte. Hienonna kinkku ja sipuli pieneksi. Sekoita kinkku ja tuorejuusto keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa sulaneet taikinalevyt keskeltä kahtia neliöiksi. Tee jokaisen neliön kulmiin vinot n.3cm pituiset viillot kohti neliön keskustaa. Taittele joka toinen kulma ylös ja nipistä ne keskelle alas painaen suppuun vedellä kostutetuin sormin. Voitele sakarat kananmunalla. Lisää juustoraastetta keskelle torttua ja raasteen päälle täytettä n.1rkl. Voit myös ensin paistaa tortut ja sen jälkeen laittaa jäähtyneiden torttujen päälle täytteen. Paista torttuja uunissa n. 15 minuuttia tai kunnes ovat saaneet kauniin värin.

Tähtitortut

Tortut täytetty ennen paistoa

 

Tähtitortut

Tortut täytetty paiston jälkeen

Vinkki! Tähtitortut kinkkutäytteellä maistuvat suolaisena kaverina perinteisten luumuisten torttujen rinnalla. Reseptin täytettä on helppo muokata mieleisekseen. Kokeile esim. aurajuustoa kinkun kanssa, kalkkunaleikettä kinkun tilalla tai vaikkapa savuporoa. Vähemmän jouluisia naposteltavia saat, kun jätät taikinalevyt neliönmallisiksi. Taikinalevyjen täytteeksi on helppo käyttää, mitä jääkapista sattuu löytymään.

Katso myös joulutortut siskonmakkaratäytteellä tai kalkkunatäytteellä!

Katso myös muut leikkele reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Quesadilla Extra Palvibroilerilla

Quesadilla on täytetty, pannulla paistettu lämmin tortilla, jonka väliin voi kokeilla esim. Extra Palvikalkkunaa.

Quesadilla on meksikolainen pikaruoka herkku, jonka pintaan paistetaan väriä pannulla. Quesadillan väliin voit käyttää esim. ylijääneet kasvikset ja lihat. Koko komeus kruunataan herkullisella juustolla, joka sulaa paistaessa mukavasti. Ruoka valmistuu nopeasti ja syödään rempseästi käsin. Tässä reseptissä mehevä Extra Palvikalkkuna maustetaan salsakastikkeella ja tex mex mausteseoksella. Täytteeseen lisätään juustoa ja paistetaan tortillalettujen välissä, kunnes juusto sulaa. Quesadillat tarjoillaan erilaisten lisukkeiden kera, josta jokainen voi tehdä haluamansa yhdistelmän!

4 hengelle

Ainekset

200g  Wurstin Extra Palvikalkkunaa

4 dl juustoraastetta

1 purkki salsaa

Tex Mex mausteseosta

8 kpl tortilla lettuja

1 punasipuli

kourallinen kirsikkatomaatteja

1 prk creme fraichea

Avokado-kermaviilikastike:

1 avokado

1 kermaviili

1 tl sitruunamehua

suolaa & mustapippuria

1 valkosipulin kynsi

jalapenoja

Ohjeet

Ota kulho ja kaada sinne salsapurkki, juustoraaste ja pilkottu Wurstin Extra Palvikalkkuna sekä 2 rkl Tex Mex mausteseosta ja sen jälkeen sekoita. Tämän jälkeen valmista avokadokermaviili kastike. Laita kulhoon murskattu avokado ja suola sekä pippuri. Lisää sitruunanmehu ja murskattu valkosipuli, jonka jälkeen sekoita ja lisää kermaviili.

Valmista seuraavaksi quesadillat eli ota yksi tortillalettu ja levitä neljäsosa täytteestä sen päälle tasaisesti, jonka jälkeen laita päälle toinen tortilla. Tee näitä yhteensä neljä. Queasadillat valmistetaan pannulla keskilämmöllä. Laita quesadilla paistinpannulle ja lämmitä niin kauan, että tortilla saa väriä pintaan ja juusto lähtee sulamaan. Kun toinen puoli on ruskistunut, niin käännä lettu. Kypsennä kaikki quesadillat, jonka jälkeen leikkaa ne veitsellä neljään osaan ja tarjoile lautasella guacamole dipin, Creme Fraichen, punasipulin ja tomaatin kanssa. Jos olet tulisen ystävä niin lisää päälle vielä jalopenoja.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Quesadilla

Valmis Quesadilla

Vinkki! Käytä Quesadillan valmistukseen nahistumassa olevat kasvikset, kovettuneet juustot tai leikkeleet, jotka uhkaavat mennä vanhaksi. Ei hävikkiä!

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Kinkku-aurajuustopiirakka

Kinkku-Aurajuustopiirakka on maukas versio perinteisestä kinkkupiirakasta.

Kinkku-aurajuustopiirakka on helppo tuunata oman maun tai sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy. Piirakka on kahvipöydän klassikko eikä turhaan! Maukas ja mehevä piirakka maistuu myös välipalana tai myöhäisillan pikkusuolaisena.

75 min, 5-6 hengelle, Piirakkavuoka halkaisija n.26cm,

Ainekset

Pohja:

150g voita tai margariinia

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl vettä

¼ tl suolaa

Täyte:

150g Wurstin Extra Palvikinkkua

150g Aurajuustoa

purjosipulia / kevätsipulia

2 kpl kananmunia

1 dl (ruoka)kermaa

1 dl maitoa

pippuria

valko- tai mustapippuria

(persiljaa)

Ohjeet

Nypi sormia käyttäen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää yleiskonetta. Lisää joukkoon kylmä vesi ja suola. Vaivaa taikina tasaiseksi seokseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Esipaista pohjaa uunin alatasolla n. 10 min. Ota taikina pohja uunista ja levitä sen päälle kuutioitu/suikaloitu kinkku, aurajuustomuru sekä pieneksi silputtu purjosipuli.

Sekoita munat, maito, kerma ja mausteet keskenään ja kaada täytteiden päälle. Lisää halutessasi vielä juustoraastetta piirakan päälle. Paista 200 asteessa n. puoli tuntia. Jos päällinen meinaa palaa ennen kuin piirakka on kypsä, peitä se foliolla. Paistoaika vaihtelee uunin ja täytteiden määrän mukaan. Anna  jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua. Koristele Kinkku-aurajuustopiirakka hienonnetulla persiljalla.

Vinkki! Piirakkaan on helppo käyttää sitä, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kokeile kinkusta, broilerista, sienistä, kalasta tai kasviksista erilaisia versioita. Käytä kovettuneet juustot raasteena ja tähteet täytteinä. Nopeammin teet piirakan käyttämällä valmista piirakkapohjaa, joita on nykyisin tarjolla monenlaisia.

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!