Tag Archive for: peruna

Pyttipannu

Pyttis eli pyttipannu on perinteinen suomalainen ruoka, joka tehdään usein edellisen päivän keitetyistä perunoista.

Mukaan lisätään makkaraa sekä sipulia ja koko komeus paistetaan rasvassa. Meidän versiossa on käytetty Siskonmakkaraa, joka sopii pyttipannuun hyvin! Pyttipannuun voit lisätä oikeastaan mitä tahansa kasviksia, tällä kertaa mukaan heitettiin ruusukaaleja.

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

700g perunoita

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

600g ruusukaaleja

1-2 sipulia

Suolaa

Mausteita esim. mustapippuria, paprikajauhetta, chiliä

Kananmunia

Puolukkahilloa tai etikka punajuuria lisäkkeeksi

Ohjeet

Laita pannu kuumenemaan. Kuutioi perunat, halkaise ruusukaalit ja hiennonna sipuli. Lisää pannulle pieni tilkka öljyä ja purista Siskonmakkaramassa pannulle palleroiksi. Paista n. 5 min välillä sekoittaen. Nosta makkarat sivuun. Ruskista perunat sekä ruusukaalit öljyssä tai voissa ja lisää sipuli. Jos haluat lisää paistopintaa raaka-aineisiin tai pannu on pieni, paista tällöin perunat ja ruusukaalit erikseen. Lisää tässä vaiheessa suola perunoiden ja ruusukaalien joukkoon. Siskonmakkara on itsessään melko suolaista, suolaa kannattaa lisätä varovaisesti. Sekoita lopuksi kaikki vielä keskenään pannulla ja kuumenna. Lisää haluamasi muut mausteet esim. mustapippuri. Paista pyttipannun kaveriksi öljyssä pannulla kananmunia. Tarjoile esim. puolukkahillon tai perinteisemmin etikkapunajuurten kera.

Siskonmakkara pyttipannu

Siskonmakkara pallerot paistetaan pannulla

Vinkki! Pyttipannu on helppo tapa hyödyntää edellisen päivän keitetyt perunat tai kasvikset. Kokeile vaikka herneitä tai eri kaaleja. Täyteläisemmän version saat hauduttamalla pyttipannun kermassa.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkara sieni stroganoff

Siskonmakkara stroganoff on perinteinen kastike uudella twistillä!

Siskonmakkara strogasnoff on uudistettu versio rakastetusta klassikosta. Stroganoff on venäläistä alkuperää oleva kermakastike, johon lisätään perinteisesti lihaa, sipulia, paprikaa, tomaattia ja suolakurkkuja. Tässä reseptissä perinteinen stroganoff kastike on tuunattu Siskonmakkaralla ja sienillä. Tarjoile Siskonmakkara stroganoff keitinperunoiden tai perunamuusin kanssa.

n. 30 min, 4 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

öljyä

sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

3 dl vettä

liha- tai kasvisliemikuutio

4 rkl tomaattipyreetä

2 mauste- tai suolakurkkua

100 g herkkusieniä

100-150g (n.1 dl) ranskankermaa tai smetanaa

Ohjeet

Keitä Siskonmakkarapalleroita vedessä lähes kypsiksi muutaman minuutin ajan. Vaihtoehtoisesti voit paistaa Siskonmakkarapallerot pannulla niin, että ne saavat väriä. Nosta pallerot sivuun odottamaan. Kuullota silputut sipulit pannulla pienessä määrässä öljyä. Lisää pannulle vettä, liemikuutio sekä tomaattipyree.  Anna kiehua hetki, jotta liemikuutio sulaa. Kuutioi suolakurkut sekä viipaloi sienet. Lisää kastikkeen joukkoon siskonmakkarapallerot, ranskankerma sekä kurkkukuutiot. Anna kiehua vielä muutama minuutti. Tarjoile Siskonmakkara stroganoff esimerkiksi keitettyjen perunoiden kera.

Vinkki! Mikäli keität kastikkeen kaveriksi perunoita, hyödynnä kiehuva vesi  ensin Siskonmakkarapalleroiden keittämiseen. Kastikkeeseen voit esim. lisätä porkkanaa tai vaikkapa hillosipuleita. Stroganoffista saa makeamman käyttämällä makeampia maustekurkkuja ja suolaisemman lisäämällä siihen suolakurkkuja. Valitse makusi mukaan!

Katso myös muut monipuoliset ja herkulliset Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Bratwurstia

Bratwursti nautitaan perinteisesti hapankaalin kera.

Bratwurstia syödään perinteisesti syksyllä Oktoberfestin aikaan hapankaalin kera. Bratwurstin kylkeen sopii kuitenkin myös moni muu lisuke kuten raikas perunasalaatti. Bratwursti on savustamaton ja siksi vaalea, mutta kuitenkin kypsä makkara. Väriä ja maukkaan paistopinnan saat paistamalla Bratwurstit rapeaksi pannulla.

n. 30 min, 4 hengelle

Ainekset

 320g Wurstin Broileri Bratwurstia

5-6 keitettyä perunaa

sipuli, purjo tai esim. muutama kevätsipuli

2-3 maustekurkkua

(1 pieni omena tai ½ iso omena / vaihtoehtoisesti esim. nippu retiisiä)

2-3 rkl kapriksia

Kastike:

1 prk (200g) kermaviiliä

1-2 rkl viinietikkaa tai sitruunanmehua

1-2 rkl sinappia

1-2 tl sokeria tai hunajaa

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

(ruohosipulia)

Ohjeet

Laita vesi kiehumaan ja lisää veteen hieman suolaa. Pese perunat ja keitä ne kypsiksi. Kuori ja kuutioi kypsät perunat. Voit myös käyttää perunat kuorineen. Hienonna sipuli tai suikaloi purjo, kuutioi maustekurkut sekä omenat. Valmista kastike maustamalla kermaviili viinietikalla, sinapilla, sokerilla ja valkosipulilla. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Sekoita kermaviili perunoiden, sipulien, omenoiden, kapristen sekä maustekurkkujen sekaan. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Anna perunasalaatin maustua ennen tarjoilua. Hienonna pinnalle ruohosipulia ennen tarjoilua.

Bratwursti on savustamaton ja siksi vaalea makkara. Bratwursti on parhaimmillaan pannulla ruskistettuna, jolloin pintaan saa paahteisen maun. Paista bratwursteja pannulla, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Tarjoile perunasalaatin kera.

Vinkki! Uusista perunoista valmistat maukkaan perunasalaatin. Pese perunat huolellisesti, jolloin voit tarjoilla ne kuorineen. Kermaviilin voit korvata vaikkapa bulgarian jogurtilla tai crème fraîchella. Perunasalaattiin on helppo hyödyntää edellisen päivän keitetyt perunat. Voit lämmittää perunasalaatin kaveriksi vaikka Wurstin Krakova nakkia tai maukkaita raakamakkaroita.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Uuniperunoita & rosvopaistia

Uuniperunoita & Rosvopaistia ei haudata maahan vuorokaudeksi, vaan se kypsyy uunissa mukavasti alle tunnissa.

Uuniperunat maistuvat erityisen hyvin syksyn pimetessä ja lumen tuiskutessa. Uuniruoat lämittävät sekä mieltä että kotia syyssäällä. Tämä ruoka on nopea valmistaa, mutta makua ei jää puuttumaan. Tuorejuusto tasapainottaa raikkaalla otteellaan tätä tuhtia annosta, joka ei takuulla jätä nälkäiseksi! Ota tästä haltuun helppo rosvopaistiresepti. Perunoiden kypsyessä uunisssa valmistellaan täyte, johon on lisätty Wurstin Rosvopaistia. Rosvopaisti valmistetaan porsaan ulkofileestä paistouunissa kypsentämällä. Tämä lihaisa leikkele sopii hyvin yhteen perunoiden ja raikkaan tuorejuuston kanssa. Uuniperunoita & Rosvopaistia maistuu parhaiten kynttilän valossa, hyvän punaviinin kera.

4 hengelle

Ainekset

4 kpl kiinteitä pestyjä perunoita (yritä valita mahdollisimman samankokoisia perunoita)

(rypsi)öljyä, suolaa, mustapippuria

200 g tuorejuustoa

170 g Wurstin Rosvopaistia

0,5 dl ruokakermaa

1 dl juustoraastetta

Ohjeet

Esivalmistele perunat, pese tarvittaessa. Leikkaa perunoihin viiltoja muutaman millin välein kuten valmistaisit hasselbackan perunoita. Älä kuitenkaan leikkaa viiltoja perunan pohjaan saakka. Voit käyttää perunan leikkaamisessa apuna lusikkaa ja keittokauhaa. Aseta peruna lusikkaan tai kauhaan. Pidä sekä lusikasta/kauhasta ja perunasta tukevasti kiinni. Leikkaa viiltoja poikittain perunaan. Lusikan/kauhan reunat estävät leikkaamasta perunaa pohjaan saakka. Hiero perunoihin öljyä, suolaa ja mustapippuria. Asettele perunat uunivuokaan tai kasariin reunoille, loput täytteestä asetellaan myöhemmin keskelle. Paista uunissa 225 C asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Leikkaa perunoiden paistuessa Rosvopaisti pieneksi ja sekoita tuorejuuston kanssa. Notkista tuorejuustoa hieman kermalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun perunat ovat kypsiä, nosta ne pois uunista. Lisää tuorejuusto Rosvopaisti sekoitus perunoiden keskelle ja levitä päälle juustoraaste. Gratinoi 225 C asteisessa uunissa kunnes täyte saa kauniin värin.

Hasselbackan perunan viipalointi

Näin käytät kauhaa apuna tehdessäsi viiltoja perunoihin.

 

Hasselbackan perunat uuniin

Uuniperunoita & Rosvopaistia

Uuniperunoita & Rosvopaistia

 

Vinkki! Voit käyttää halutessasi maustettua tuorejuustoa, jolla saat lisää makua täytteeseen. Kokeile myös esim. Wurstin Sinappikalkkunaa täytteeseen.

Reseptin on kehittänyt 12kk blogi

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

 

Siskonmakkarakeitto

Siskonmakkarakeitto on maistuvaa arkiruokaa!

Meidän mielestä makkaroita pitää olla keitossa reilusti, sillä ne tuppaavat häviämään ensimmäisenä keitosta.

n.45 min, 4-6 hengelle

Ainekset

500 g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600 g Broiler siskonmakkaraa

3-5 porkkanaa

pala lanttua (n. 200g)

pala juuriselleriä (n. 100g)

6-8 perunaa

puolikas purjo tai 1 sipuli

pala palsternakkaa (n. 200g)

1,5 l vettä

2 kasvis-, kana- tai lihaliemikuutiota

(6-10 maustepippuria)

Ohjeet

Siskonmakkarakeitto on todellinen klassikkoruoka. Tähän reseptiin voit käyttää haluamiasi kasviksia ja juureksia. Jos jotakin ei satu olemaan kaapissa, voi sen jättää pois tai korvata jollain muulla. Nopeammin valmistat keiton pakastekasviksista tai -juureksista.

Lisää vesi ja maustepippurit kattilaan sekä murenna liemikuutio sekaan. Laita vesi kuumenemaan. Sillä välin pese, kuori ja paloittele juurekset. Lisää paloitellut juurekset kiehuvaan veteen. Pese, kuori ja paloittele perunat sekä pese ja suikaloi purjo. Lisää myös perunat ja purjosuikaleet kiehuvaan veteen juuresten joukkoon. Anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes juurekset ja perunat ovat kypsiä (n. 15–20 min). Pursota siskonmakkaramassa ulos kuoresta, haluamasi kokoisiksi palleroiksi veteen kasvisten joukkoon. Anna kiehua vielä n. 5 min. Tarkista suola ja mausteet, lisää tarvittaessa. Halutessasi voit ripotella valmiin keiton pinnalle hienonnettua persiljaa.

Vaihtoehtoisesti voit ensin ruskistaa siskonmakkarat pannulla ja lisätä lopuksi keittoon. Parhaimman lopputuloksen saat puristamalla siskonmakkarapallerot suoraan veteen. Siskonmakkara on kollageenikuoressa, josta saattaa tulla keitettynä sitkeä. Tämän vuoksi massa kannattaa pursottaa ulos kuoresta.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Nopea Siskonmakkarakeitto

Nopea Siskonmakkarakeitto on todellista pikaruokaa, josta ei kuitenkaan puutu makua!

Nopea Siskonmakkarakeitto valmistuu hujauksessa ja maistuu taatusti koko perheelle. Siskonmakkara on monelle tuttu ainoastaan keitosta, mutta Siskonmakkara on hyvin monipuolinen, josta valmistat paljon erilaisia herkullisia ruokia. Kokeile pihviksi, kastikkeeseen, nugetteihin tai vaikka kepakoiksi. Monipuoliset ja herkulliset Siskonmakkarareseptimme löydät täältä! Siskonmakkarasta on moneen! Meidän mielestämme Siskonmakkaroita pitää olla keitossa runsaasti, muutoin ne saattavat hävitä keitosta silmänräpäyksessä!

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

500 g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

1,25 l vettä

peruna & keittokasvis 750 g pakaste

1-2 kasvis-, kana- tai lihaliemikuutiota

(6-10 maustepippuria)

(persiljaa pinnalle)

Ohjeet

Laita kattilaan vesi ja maustepippurit sekä murenna joukkoon liemikuutio. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää jäiset peruna ja keittokasvikset kiehuvaan veteen ja anna kiehua 5-10 min. Purista siskonmakkaramassa ulos kuoresta haluamasi kokoisiksi palleroiksi kiehuvaan veteen kasvisten joukkoon. Anna keiton kiehua vielä n. 5 min. Tarkista suola ja mausteet, lisää tarvittaessa. Koristele nopea siskonmakkarakeitto halutessasi hienonnetulla persiljalla.

Vaihtoehtoisesti voit ensin ruskistaa siskonmakkarat pannulla ja lisätä lopuksi keittoon. Siskonmakkara on kollageenikuoressa, josta saattaa tulla keitettynä sitkeä. Tämän vuoksi massa kannattaa pursottaa ulos kuoresta. Siskonmakkara on raakamakkara, joka vaatii kypsennyksen. Siskonmakkaramassa kuitenkin kypsyy melko nopeasti, pallerot noin 5 minuutissa.

Siskonmakkarasta valmistat myös muita monipuolisia reseptejä. Kurkista reseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!