Tag Archive for: pannulla

Churrasco ja oluessa haudutetut sipulit

Chorizo ja oluessa haudutetut sipulit

Chorizo ja oluessa haudutetut sipulit tuo Espanjan lautasellesi hetkessä! Mausteisessa ja lempeän tulisessa Chorizo makkarassa maistuvat mm. hunaja, valkosipuli, sipuli, paprika. Sopivasti potkua antavat chili ja jalapeno. Chorizon seuralaiseksi loihditaan oluessa haudutettua sipulia. Chorizo nakin tilalla voit kokeilla myös lempeän tulista Chili raakamakkaraa. Erilaista makua saat hauduttamalla sipulit erikoisemmin maustetussa esimerkiksi savustetussa oluessa. Erikoisoluita on tarjolla nyt paljon, kokeile rohkeasti jotain eksoottisempaa olutta tähän reseptiin!

4 hengelle, valmistus yli 60 min.

Ainekset

8 hopeasipulia

5 dl olutta

1rkl tuoretta hienonnettua timjamia tai 2 tl kuivattua

1 tl suolaa

½ tl sokeria

½ tl mustapippuria

1 rkl oliiviöljyä

500g Wurstin Chili raakamakkaraa tai Wurstin Chorizo-nakkia

3 valkosipulinkynttä

Ohjeet

Kuori hopeasipulit. Mikäli sipulit ovat isoja, halkaise ne. Kiehauta olut ja timjami kattilassa. Mausta olut ripauksella suolaa, sokeria ja mustapippuria. Tarkista maku. Laita kuoritut sipulit uunivuokaan. Kaada kuuma olut sipulien päälle. Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 45–60 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi liemessään.

Grillaa tai paista pannulla makkarat sekä kokonaiset valkosipulit oliiviöljyssä. Paista makkaroita keskilämmöllä noin 15–20 minuuttia käännellen. Makkaroissa on hunajaa, joka palaa helposti. Anna makkaroiden vetäytyä muutama minuutti ennen tarjoilua. Tarjoile  Chorizo ja oluessa haudutetut sipulit raikkaan salaatin kanssa.

Tsekkaa myös muut reseptimme!

Reseptin on suunnitellut 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Wurstin jättihodari

Wurstin jättihodari valmistuu paketillisesta lihaisaa grillimakkaraa. Tämä järkäle ei jätä ketään kylmäksi!

Wurstin jättihodari syntyy yhdestä patongista, joka täytetään lihaisilla grillimakkaroilla ja höysteillä. Jättimäinen hot dog on omiaan jaettavaksi isolle porukalle tai miksei jollekin raavaalle miehelle ”pieneen nälkään”! Höysteeksi patongin sisään valmistetaan marinoitua kaalia ja paistettua lehtikaalta.

4 hengelle, n. 45 min

400g kaalia (punaista ja valkoista)

½ dl valkoista balsamicoa

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1 rkl oliiviöljyä

200g lehtikaalia

ripaus suolaa

320g (1 pkt) Wurstin Parhaimmat Umami&Punasipuli grillimakkaraa tai Wurstin Parhaimmat Tomaatti Mozzarella grillimakkaraa

1 patonki

1 dl majoneesia

Ketsuppia

Sinappia

Muita kastikkeita ja mausteita oman makusi mukaan.

Ohjeet

Pilko puna- ja valkokaalit niin ohueksi kuin mahdollista ja laita kulhoon. Kaada sekaan balsamico, 1 tl suolaa ja 1 tl sokeria ja sekoita.

Tämän jälkeen paista pannulla paloiksi revitty lehtikaali tilkassa öljyä niin, että niistä tulee rapeita. Mausta ripauksella suolaa.

Seuraavaksi grillaa tai paista pannulla makkarat ja kokoa patonki. Leikkaa patonki halki ja voitele molemmat puolet majoneesilla, jonka jälkeen laita sisään puna- ja valkokaalia. Lisää patongin väliin haluamiasi kastikkeita omien mieltymystesi mukaan. Nostele makkarat sisään ja koristele lehtikaalilla. Nyt sinulla on edessäsi Wurstin jättihodari jaettavaksi!

Katso myös muut reseptimme tai tutustu makkaroihimme!

Reseptin on suunnitellut 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Wurstin nakkimuki

Wurstin nakkimuki on helppo ja maistuva tarjottava vaikkapa peli-iltoihin tai illanistujaisiin.

Wurstin nakkimuki rakentuu herkullisesta Olutnakista, joka sopii hyvin mukiin ohuen ja pitkän muotonsa ansiosta. Olutnakki ei nimestään huolimatta sisällä olutta, mutta se sopii mainiosti dipattavaksi ja kylmän juoman kaveriksi. Maukkaassa Olutnakissa maistuvat yrtit ja valkosipuli. Tässä reseptissä nakkien kaveriksi on kehitetty kolme herkullista dippikastiketta!

4 hengelle, yli 60 min

Ainekset

1 dl valmismajoneesia

1 ruukku lehtipersiljaa

suolaa

1 dl ricottajuustoa

1 valkosipulinkynsi

500g tomaatteja

1 dl valkoista balsamicoa

1 dl sokeria

200g  Krakovan nakkia tai Wurstin Olutnakkeja

Ohjeet

Valmista kastikkeet, aloita ketsupista. Grillaa tai paista nakit pannulla ja tarjoile kolmen dipin kanssa.

Itse tehty ketsuppi

Pilko tomaatit kattilaan ja kaada sekaan balsamico sekä sokeri. Lisää ripaus suolaa. Keitä tomaatteja miedolla lämmöllä noin 20–30 minuuttia niin, että neste alkaa haihtumaan ja tomaatit pehmenevät. Aja ketsuppi tasaiseksi sauvasekoittimella.

Yrttimajoneesi

Pilko persilja hienoksi. Laita majoneesi kulhoon ja sekoita joukkoon hienonnettu persilja ja aja majoneesi sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta ripauksella suolaa.

Ricotta valkosipulidippi

Laita ricotta juusto kulhoon ja murskaa sekaan yksi valkosipulinkynsi. Jos olet valkosipulin ystävä niin laita toki enemmän. Mausta ripauksella suolaa ja vatkaa koostumus notkeaksi.

Tarjoile rapeaksi paistetut tai grillatut Olutnakit dippien kera!

Tsekkaa myös muut reseptimme!

Wurstin nakkimuki reseptin on suunnitellut 12 kk blogiryhmä

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Pyttipannu

Pyttis eli pyttipannu on perinteinen suomalainen ruoka, joka tehdään usein edellisen päivän keitetyistä perunoista.

Mukaan lisätään makkaraa sekä sipulia ja koko komeus paistetaan rasvassa. Meidän versiossa on käytetty Siskonmakkaraa, joka sopii pyttipannuun hyvin! Pyttipannuun voit lisätä oikeastaan mitä tahansa kasviksia, tällä kertaa mukaan heitettiin ruusukaaleja.

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

700g perunoita

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

600g ruusukaaleja

1-2 sipulia

Suolaa

Mausteita esim. mustapippuria, paprikajauhetta, chiliä

Kananmunia

Puolukkahilloa tai etikka punajuuria lisäkkeeksi

Ohjeet

Laita pannu kuumenemaan. Kuutioi perunat, halkaise ruusukaalit ja hiennonna sipuli. Lisää pannulle pieni tilkka öljyä ja purista Siskonmakkaramassa pannulle palleroiksi. Paista n. 5 min välillä sekoittaen. Nosta makkarat sivuun. Ruskista perunat sekä ruusukaalit öljyssä tai voissa ja lisää sipuli. Jos haluat lisää paistopintaa raaka-aineisiin tai pannu on pieni, paista tällöin perunat ja ruusukaalit erikseen. Lisää tässä vaiheessa suola perunoiden ja ruusukaalien joukkoon. Siskonmakkara on itsessään melko suolaista, suolaa kannattaa lisätä varovaisesti. Sekoita lopuksi kaikki vielä keskenään pannulla ja kuumenna. Lisää haluamasi muut mausteet esim. mustapippuri. Paista pyttipannun kaveriksi öljyssä pannulla kananmunia. Tarjoile esim. puolukkahillon tai perinteisemmin etikkapunajuurten kera.

Siskonmakkara pyttipannu

Siskonmakkara pallerot paistetaan pannulla

Vinkki! Pyttipannu on helppo tapa hyödyntää edellisen päivän keitetyt perunat tai kasvikset. Kokeile vaikka herneitä tai eri kaaleja. Täyteläisemmän version saat hauduttamalla pyttipannun kermassa.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkarapihvit
Siskonmakkarapihvit grillissä on hyvä ratkaisu silloin, kun kaapissa on paketti Siskonmakkaraa, mutta aurinko sattuukin yllättämään!

Siskonmakkarapihvit grillissä on nopea ja hyvä ratkaisu aurinkoiseen kesäpäivään. Siskonmakkarasta on yllättävän moneen! Massasta voit valmistaa esimerkiksi pihvejä ja grillata tai paistaa ne pannulla. Siskonmakkaramassaa on helpoin käsitellä kostutetuin käsin. Kuiviin käsiin massa saattaa helposti tarttua kiinni. Ota esimerkiksi vesilasiin vettä ja kostuttele käsiä siinä aika ajoin. Voit myös pursottaa massan ulos suolesta kulhoon ja sekoittaa siihen lisää haluamiasi mausteita ja tämän jälkeen muotoilla pihvit tai pallerot. Ei muuta kun kokeilemaan!

n. 20 min, 4-5 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

Leipää

Sipulia

Salaatinlehtiä

Paprikamajoneesia

Tomaattia

Ohjeet

Laita grilli tai pannu kuumenemaan. Purista massa joko kerralla ulos kuorista astiaan tai kämmenen kokoinen osa kerralla. Taputtele massasta kostutettujen käsien välissä pihvejä. Grillaa pihvejä miedolla lämmöllä molemmin puolin yhteensä n. 5-10 min. Käännä pihvit välillä. Loppuvaiheessa heitä leipäsiivut mukaan, nämä tulevat todella nopeasti, jopa alle minuutissa. Täytä leivät salaatilla, siskonmakkarapihvillä, sipulilla, tomaatilla, haluamallasi kastikkeella esim. paparikamajoneesilla. Tarjoile esim. perunasalaatin tai raikkaan salaatin kera!

Siskonmakkarapihvit

Siskonmakkarapihvit grillissä

Siskonmakkarapihvit

Siskonmakkarapihvi

Vinkki! Grillattuun burgeriin on helppo käyttää hieman kuivahtaneet leivät. Aina ei tarvitse hakea hampurilaissämpylöitä kaupasta, tee burgeri vaikka kaura- tai ruisleivästä. Siskonmakkaramassa on melko suolaista, suolaa ei kannata enää lisätä.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Lampaan ulkofileetä

Lampaan ulkofilee valmistuu nopeasti pannulla tai grillissä.

Lampaan ulkofileen paistoaika vaihtelee koon ja halutun kypsyysasteen mukaan, nopeimmin ne kypsyvät minuuteissa. Liha saa jäädä punaiseksi keskeltä, jolloin se on mureimmillaan. Kypsäksi paistettu lampaan ulkofilee saattaa olla kuivaa ja sitkeää. Siksi suosittelemme puolikypsää. Lampaan ulkofilee tarjoillaan tässä reseptissä kikherneistä itse valmistetun hummuksen kera. Hummus on kikherneistä valmistettu tahna, joka maustetaan usein tahinilla eli seesaminsiementahnalla. Hummuksen juuret ovat Lähi-idän kulttuurissa.

Alle 30 min, 2-3 hengelle

Ainekset

500g Wursti Lampaan marinoitua ulkofileetä

seesaminsiemenia

minttua

Hummus:

300 g kypsiä kikherneitä

3 rkl tahinia eli seesaminsiementahnaa

suolaa, oliiviöljyä

Ohjeet

Ota lampaan ulkofileet huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen kypsennystä.

Valmista hummus. Valuta kikherneet. Lisää joukkoon tahini. Aja kikherneet ja tahini tahnaksi esim. sauvasekoittimella. Notkista oliiviöljyllä ja tarvittaessa tilkalla vettä. Mausta suolalla. Pyyhi ulkofileistä ylimääräinen marinadi pois. Paista fileisiin kaunis väri kuumalla paistinpannulla. Paista fileitä n. 2 minuuttia per puoli, tällöin liha on medium. Paistoaika vaihtelee kuitenkin paljon fileiden paksuuden ja koon mukaan. Ulkofilee saa jäädä punaiseksi keskeltä, jolloin se on mureampaa. Mitä kypsemmäksi fileet kypsennetään, sitä sitkeämmiksi ne tulevat. Nosta fileet folioon vetäytymään noin 10-15 minuutiksi.  Vetäytymisen jälkeen leikkaa fileet annospaloiksi ja mausta suolalla, sekä mustapippurilla. Tarjoile hummuksen, seesaminsiementen ja mintun kanssa.

Resepti on tehty yhteistyössä monipuolisen ja taitavan 12 kk blogiryhmän kanssa.

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Siskonmakkara sieni stroganoff

Siskonmakkara stroganoff on perinteinen kastike uudella twistillä!

Siskonmakkara strogasnoff on uudistettu versio rakastetusta klassikosta. Stroganoff on venäläistä alkuperää oleva kermakastike, johon lisätään perinteisesti lihaa, sipulia, paprikaa, tomaattia ja suolakurkkuja. Tässä reseptissä perinteinen stroganoff kastike on tuunattu Siskonmakkaralla ja sienillä. Tarjoile Siskonmakkara stroganoff keitinperunoiden tai perunamuusin kanssa.

n. 30 min, 4 hengelle

Ainekset

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

öljyä

sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

3 dl vettä

liha- tai kasvisliemikuutio

4 rkl tomaattipyreetä

2 mauste- tai suolakurkkua

100 g herkkusieniä

100-150g (n.1 dl) ranskankermaa tai smetanaa

Ohjeet

Keitä Siskonmakkarapalleroita vedessä lähes kypsiksi muutaman minuutin ajan. Vaihtoehtoisesti voit paistaa Siskonmakkarapallerot pannulla niin, että ne saavat väriä. Nosta pallerot sivuun odottamaan. Kuullota silputut sipulit pannulla pienessä määrässä öljyä. Lisää pannulle vettä, liemikuutio sekä tomaattipyree.  Anna kiehua hetki, jotta liemikuutio sulaa. Kuutioi suolakurkut sekä viipaloi sienet. Lisää kastikkeen joukkoon siskonmakkarapallerot, ranskankerma sekä kurkkukuutiot. Anna kiehua vielä muutama minuutti. Tarjoile Siskonmakkara stroganoff esimerkiksi keitettyjen perunoiden kera.

Vinkki! Mikäli keität kastikkeen kaveriksi perunoita, hyödynnä kiehuva vesi  ensin Siskonmakkarapalleroiden keittämiseen. Kastikkeeseen voit esim. lisätä porkkanaa tai vaikkapa hillosipuleita. Stroganoffista saa makeamman käyttämällä makeampia maustekurkkuja ja suolaisemman lisäämällä siihen suolakurkkuja. Valitse makusi mukaan!

Katso myös muut monipuoliset ja herkulliset Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Nopea tomaattinen siskonmakkarakastike

Nopea tomaattinen Siskonmakkarakastike on oivallinen pikaruoka kiireen ja arjen keskellä.

Nopea tomaattinen Siskonmakkarakastike on herkullinen arkiruoka, jonka valmistat vartissa. Siskonmakkara on monelle tuttu ainoastaan keitosta, mutta Siskonmakkara on hyvin monipuolinen, josta valmistat paljon erilaisia herkullisia ruokia. Kokeile pihviksi, kastikkeeseen, nugetteihin tai vaikka kepakoiksi. Monipuoliset ja herkulliset Siskonmakkarareseptimme löydät täältä! Siskonmakkarasta on moneen! Tässä reseptissä Siskonmakkarasta loihditaan todellinen arjen pelastaja pikaruoka, joka maistuu taatusti koko perheelle!

n. 15 min, 4 hengelle

500g Wurstin Siskonmakkaraa tai 600g Broiler siskonmakkaraa

500g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia

oreganoa

basilikaa

mustapippuria

pastaa

Ohjeet

Kiehauta vesi kattilassa. Puristele Siskonmakkaramassa haluamasi kokoisiksi palleroiksi veteen. Kypsennä palleroita vedessä noin 5 minuuttia. Kuumenna tomaattimurska pannulla ja lisää murskan joukkoon keitetyt Siskonmakkarapallerot. Mausta oreganolla, basilikalla ja mustapippurilla. Tarkista maku sekä suola ja säädä tarvittaessa. Keitä pasta tai spagetti pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoile kastikkeen kanssa. Tarjoile tomaattinen Siskonmakkarakastike ja pasta raikkaan vihersalaatin kera!

Vinkki! Voit halutessasi myös paistaa Siskonmakkarapallerot ensin pannulla, ja lisätä kastikkeen palleroiden joukkoon pannulle. Kokeile myös yrteillä, valkosipulilla tai chilillä valmiiksi maustettua tomaattimurskaa. Voit myös kuullottaa sipulia pannulla ennen tomaattimurskan ja Siskonmakkarapalleroiden lisäämistä. Kokeile myös lihaisia ja maukkaita raakamakkaroita tomaattikastikkeen joukkoon. Tomaattikastikkeeseen käyvät hyvin tavallisetkin makkarat ja nakit. Pilko raakamakkara, nakit tai makkarat paloiksi ja paista ensin pannulla rapea pinta niihin ja lisää sitten kastike joukkoon. Helposti hyvää!

Siskonmakkarasta valmistat myös muita monipuolisia reseptejä. Kurkista reseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Bratwurstia

Bratwursti nautitaan perinteisesti hapankaalin kera.

Bratwurstia syödään perinteisesti syksyllä Oktoberfestin aikaan hapankaalin kera. Bratwurstin kylkeen sopii kuitenkin myös moni muu lisuke kuten raikas perunasalaatti. Bratwursti on savustamaton ja siksi vaalea, mutta kuitenkin kypsä makkara. Väriä ja maukkaan paistopinnan saat paistamalla Bratwurstit rapeaksi pannulla.

n. 30 min, 4 hengelle

Ainekset

 320g Wurstin Broileri Bratwurstia

5-6 keitettyä perunaa

sipuli, purjo tai esim. muutama kevätsipuli

2-3 maustekurkkua

(1 pieni omena tai ½ iso omena / vaihtoehtoisesti esim. nippu retiisiä)

2-3 rkl kapriksia

Kastike:

1 prk (200g) kermaviiliä

1-2 rkl viinietikkaa tai sitruunanmehua

1-2 rkl sinappia

1-2 tl sokeria tai hunajaa

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

(ruohosipulia)

Ohjeet

Laita vesi kiehumaan ja lisää veteen hieman suolaa. Pese perunat ja keitä ne kypsiksi. Kuori ja kuutioi kypsät perunat. Voit myös käyttää perunat kuorineen. Hienonna sipuli tai suikaloi purjo, kuutioi maustekurkut sekä omenat. Valmista kastike maustamalla kermaviili viinietikalla, sinapilla, sokerilla ja valkosipulilla. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Sekoita kermaviili perunoiden, sipulien, omenoiden, kapristen sekä maustekurkkujen sekaan. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Anna perunasalaatin maustua ennen tarjoilua. Hienonna pinnalle ruohosipulia ennen tarjoilua.

Bratwursti on savustamaton ja siksi vaalea makkara. Bratwursti on parhaimmillaan pannulla ruskistettuna, jolloin pintaan saa paahteisen maun. Paista bratwursteja pannulla, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Tarjoile perunasalaatin kera.

Vinkki! Uusista perunoista valmistat maukkaan perunasalaatin. Pese perunat huolellisesti, jolloin voit tarjoilla ne kuorineen. Kermaviilin voit korvata vaikkapa bulgarian jogurtilla tai crème fraîchella. Perunasalaattiin on helppo hyödyntää edellisen päivän keitetyt perunat. Voit lämmittää perunasalaatin kaveriksi vaikka Wurstin Krakova nakkia tai maukkaita raakamakkaroita.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!