Tag Archive for: uunissa

Pizzapannari
Pizzapannari syntyy käden käänteessä!

Pizzapannarin taikinaa varten ei tarvitse sotkea käsiä eikä sitä tarvitse kohottaa. Tämä superhelppo  resepti on arkipäivän pelastus ja koko perheen suosikki. Pannarissa maistuu esim. maukas ja murea Extra Palvikinkku! Pizzapannarin täytteeksi voi käyttää esimerkiksi nahistuneita kasviksia ja välttää hävikkiä. Täytteitä on myös helppo muunnella juuri oman maun mukaan!

Uunipellillinen, n. 40 min

Ainekset

Taikina

4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
Täyte
1 sipuli
n. 3 dl kasviksia (esim. sieniä, paprikaa, parsakaalia)
3 kirsikkatomaattia
2 tl oreganoa, timjamia tai muita yrttejä
2 dl juustoraastetta
Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita taikinan ainekset keskenään. Anna taikinan tekeytyä sen aikaa, kun valmistelet täytteet. Kuori ja silppua sipuli, kuutioi kinkku, pilko valitsemasi kasvikset. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille ja lisää täytteet. Viipaloi tomaatit ja ripottele täytteiden päälle. Lisää täytteiden päälle juustoraaste. Lisää lopuksi oregano tai muut mausteet pinnan päälle. Paista uunin keskitasolla n. 35 min. Mikäli pinta uhkaa palaa ennen kuin täyte on kypsä, peitä pinta foliolla. Tarjoile pitsapannari raikkaan salaatin kera.

Vinkki! Pizzapannaria voit helposti muunnella sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kokeile myös esim. Extrapalvikalkkunaa. Pizzapannarin voit myös valmistaa foliovuokaan, jolloin se on helppo kuljettaa mukaan vaikka yhteisiin illanistujaisiin.

Tsekkaa myös muut reseptimme!
Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!
Sinappikalkkuna kiusaus

Sinappikalkkuna kiusaus tuo vaihtelua perinteisen kinkkukiusauksen rinnalle.

Sinappikalkkuna kiusaus hyödyntä lihaisaa ja maukasta Sinappikalkkunaa. Sinappikalkkuna on valmistettu kokonaisesta kalkkunan fileestä ja siinä maistuu aidosti liha. Kalkkunanliha on koostumukseltaan kiinteämpää kuin esimerkiksi broilerinliha. Tässä reseptissä perinteinen kinkkukiusaus on saanut uutta potkua herkullisesta Sinappikalkkunasta.

4 hengelle

Ainekset

400 g Wurstin Sinappikalkkunaa tai Wurstin Extra Palvikalkkunaa

800 g kiinteää ruokaperunaa kuorittuna ja viipaloituna

2-3 kpl keltasipulia hienonnettuna

1 kpl valkosipulin kynsi hienonnettuna

ruokaöljyä

5 dl (ruoka)kerma

suolaa, mustapippuria

Ohjeet

Laita uunivuoan pohjalle leivinpaperi. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Pese ja tarvittaessa kuori perunat. Viipaloi perunat ohueksi. Kuori ja hienonna sipulit. Laita öljy kuumenemaan pannulle. Kuullota sipuleita ruokaöljyssä hetki. Sekoita perunaviipaleet ja sipulit. Kasaa uunivuokaan kerroksia peruna-sipulisekoituksesta ja Sinappikalkkuna siivuista vuorotellen. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi perunaa ja sipulia. Mausta kerma suolalla ja mustapippurilla. Kaada uunivuokaan perunoiden ja kalkkunan joukkoon. Paista kiusausta 180 C asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes perunat ovat kypsiä. Tarjoile Sinappikalkkuna kiusaus raikkaan salaatin ja vaikkapa etikkapunajuurten kera!

Vinkki! Kiusausten makumaailmaa on helppo muunnella erilaisten täytteiden avulla. Kokeile kiusaukseen täytteeksi myös esim. maukasta Wurstin Extra Palvikinkkua tai vaikka Wurstin Krakovaa!

Reseptin on suunnitellut monipuolinen ja taitava 12 kk blogiryhmä

Tsekkaa myös muut herkulliset reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Uuniperuna kinkkutäytteellä

Täytetyt uuniperunat maistuvat varsinkin kylminä talvi-iltoina! Uunipotut on helppo tehdä, mutta vaatii hieman aikaa. Perunat valmistuvat uunissa n. 1h-1,5h perunoiden koosta riippuen.

Uuniperunat kinkkutäytteellä valmistetaan tällä kertaa maukkaasta ja mureasta Extra Palvikinkusta. Täytettä valmistetaan tässä ohjeessa reilusti! Valmista täyte samalla aikaa kun perunat kypsyvät pehmeiksi uunin lämmössä.

n. 180 min, 4 annosta

Ainekset

4 kpl samankokoisia jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda)

alumiinifoliota

400g Extrapalvikinkkua

1 1/2 prk (300g-400g) creme fraichéa tai kermaviiliä. Voit myös laittaa esim. 200g creme fraichéa ja 100g kermaviiliä

150g mauste- tai coctailkurkkuja

1 rkl silputtua ruohosipulia

1 tl sitruunanmehua

1 rkl silputtua rucolaa tai mustapippuria

(suolaa)

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese, kuivaa ja kääri perunat folioon. Laita perunat uuniin ja anna niiden kypsyä n. 1h-1,5h. Perunan kypsyys on helppo tarkistaa haarukalla pistämällä. Pehmeä peruna on kypsä. Valmista täyte perunoiden kypsyessä.

Kuutioi kinkku pieneksi ja sekoita creme fraichén tai kermaviilin joukkoon. Kuutioi mauste- tai coctailkurkku, ja silppua ruohosipuli ja lisää creme fraichén sekaan. Silppua ruohosipuli pieneksi ja lisää joukkoon. Mausta sitruunanmehulla, rucolalla tai mustapippurilla. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Ota kypsät perunat uunista ja poista folio. Tee uuniperunoihin ristiviilto ja purista perunaa hieman ulos kuoresta. Lisää täyte perunan päälle ja koristele silputulla ruohosipulilla. Tarjoile uuniperunat kinkkutäytteellä raikkaan salaatin kera!

Uuniperuna

Kinkkutäyte

Vinkki! Reseptin täytettä on helppo muokata mieleisekseen. Kokeile esim. aurajuustoa kinkun kanssa, kalkkunaleikettä kinkun tilalla tai vaikkapa savuporoa. Täyte sopii myös esim. lämpimien leipien kylkiäiseksi tai vaikka ruisnappien täytteeksi.

Katso myös muut reseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

cannellonit

Siskonmakkara cannellonit on herkullista uuniruokaa, joka lämmittää mieltä pimeän talven keskellä.

Jos et halua liata sormiasi tai et pidä näpertelystä, tämä resepti ei ehkä ole sinua varten. Siskonmakkaramassan saaminen cannelloniputkiin vaatii hieman sorminäppäryyttä ja käsien likaamista. Cannellonit täytetään siskonmakkaralla ja ne kuorrutetaan kastikkeella. Kannattaa tarkistaa, että uunivuoka on tarpeeksi iso cannelloneille.

Iso laakea uunivuoka n.60 min, 5-6 hengelle

Ainekset

1 pkt (250g) cannelloneja

500g Wurstin Siskonmakkaroita tai 600g Broiler siskonmakkaraa

1 prk (400g) tomaattimurskaa

öljyä paistamiseen

1 iso sipuli tai 2 pientä

2 valkosipulin kynttä

n. 150g voimakasta koskenlaskijaa (musta pakkaus)

1 dl ruokakermaa

1-2 rkl kuivattuja yrttejä esim. oreganoa tai basilikaa

ripaus pippuria

juustoraastetta

Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 225-asteeseen. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja lisää sipulisilppu ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Kuutioi koskenlaskija. Lisää tomaattimurska ja  kuutioitu koskenlaskijajuusto kattilaan. Anna hautua miedolla lämmöllä, jotta juusto sulaa. Sekoita välillä.

Ota sillä välin esille vuoka ja cannellonit. Nosta cannelloniputki pystyyn vuokaa vasten ja purista siskonmakkaramassaa cannellonin sisään. Tämä vaihe on melko sotkuinen. Siskonmakkaramassa tarttuu vähemmän kiinni kostutettuihin sormiin. Jos cannellonin sisälle jää ilmaa, töki sormella massaa alaspäin, jotta ilmakupla hajoaa. Siskonmakkaramassa turpoaa cannellonin sisällä, joten cannellonia ei tarvitse täyttää kokonaan massalla, n. puoliksi riittää. Lado täytetyt cannellonit vuoan pohjalle. Kuun juusto on sulanut tomaattimurskaan, lisää sekaan ruokakerma ja mausteet. Kaada kastike cannelloniputkien päälle vuokaan. Lisää päälle juustoraastetta. Paista uunin alatasolla 30 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin värinen. Tuhdin cannellonin rinnalle sopii raikas vihersalaatti.

Katso myös muut Siskonmakkarareseptit täältä!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Piirakka

Kinkkupiirakka ja piirakat yleensä ovat tekemässä paluuta kahvipöytien vakiotarjottavaksi.

Kinkkupiirakka on kahvipöytien klassikko eikä turhaan! Piirakat ovat ruokaisia, helppoja, meheviä ja maukkaita. Niitä on lisäksi helppo muuntaa sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu kulloinkin löytymään. Piirakan voit valmistaa edellisenä päivänä, sillä useat piirakat maistuvat kylminä tarjoiltaessa jopa paremmalle kuin lämpimänä. Tee piirakka etukäteen ja anna sen maustua jääkaapissa. Voit myös lämmittää piirakan uudelleen esim. uunissa. Piirakka maistuu myös välipalana esim. raikkaan salaatin kera tai myöhäisillan herkkuna.

75 min, 5-6 hengelle, Piirakkavuoka halkaisija n.26cm,

Pohja:

100g voita tai margariinia

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl vettä

¼ tl suolaa

Täyte:

150g Wurstin Extra Palvikinkkua

1 sipuli

1 punainen paprika

3 kananmunaa

1 prk (150g) crème fraîchea tai kermaviiliä

100g Emmental juustoraastetta

mustapippuria

(persiljaa)

Ohjeet

Nypi sormia käyttäen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää yleiskonetta. Lisää joukkoon kylmä vesi ja suola. Vaivaa taikina tasaiseksi seokseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Esipaista pohjaa uunin alatasolla n. 10 min. Ota taikina pohja uunista ja levitä sen päälle kuutioitu/suikaloitu kinkku, paprika ja sipuli.

Sekoita munat, crème fraîchea, juusto ja mausteet keskenään ja kaada täytteiden päälle. Lisää halutessasi vielä juustoraastetta piirakan päälle. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia. Jos piirakka uhkaa palaa päältä ennen kuin se on kypsä, peitä se foliolla. Paistoaika vaihtelee uunin ja täytteiden määrän mukaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua. Voit ripotella persiljaa koristeeksi piirakan päälle.

Kinkkupiirakka

Piirakka kinkusta

Vinkki!

Jos jauhopeukalo puuttuu, käytä piirakkaan pakasteesta löytyvää valmistaikinaa. Piirakan täytteeksi on helppo käyttää sitä, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kokeile broilerista, sienistä, kalasta tai kasviksista erilaisia versioita. Käytä kovettuneet juustot raasteena ja tähteet täytteenä.

Katso myös muut leikkele reseptimme!

Tutustu myös kinkku-aurajuustopiirakkaan tai muihin resepteihimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Nugetit

Siskonmakkaranugetit on kekseliäs tapa käyttää siskonmakkaramassaa.

Siskonmakkaranugetit kuorrutetaan seeesaminsiemenillä ja paistetaan pinnalta rapeaksi. Ei muuta kun nugetteja pyörittelemään!

4 hengelle

Ainekset

 500g Wurstin siskonmakkaraa tai 600g Broiler siskonmakkaraa

3 dl seesamin siemeniä

2 valkosipulin kynttä

suolaa, mustapippuria

oliiviöljyä

2 bataattia

3 palsternakkaa

2 punasipulia

Yrttimajoneesi:  1 dl valmismajoneesia, 1 ruukku lehtipersiljaa, ripaus suolaa

Ricotta valkosipulidippi: 1 dl ricottajuustoa, 1 valkosipulinkynsi, ripaus suolaa

Itsetehty ketsuppi: 500g tomaatteja, 1 dl valkoista balsamicoa, 1dl sokeria, ripaus suolaa

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista ensin uunijuurekset. Pilko bataatit, palsternakat ja punasipulit uunivuokaan. Pilko sekaan 1 valkosipulin kynsi ja lisää suolaa sekä pippuria ja oliiviöljyä. Öljy kannattaa hieroa juureksiin käsin. Nanna kypsyä uunissa 35-40 minuuttia. Tämän jälkeen käy siskonmakkaranugettien kimppuun. Poista siskonmakkarat suolesta kulhoon ja lisää sekaan yksi murskattu valkosipulin kynsi, ripaus mustapippuria ja sekoita. Kaada seesamin siemenet lautaselle. Siskonmakkara seos riittää 15-20 nugettiin riippuen siitä, minkä kokoisia niistä haluat tehdä.

Seoksesta muotoillaan nugetteja käsin tai lusikalla – valitse mikä sinulle luontevin tapa tehdä niitä. Seos on tosi kosteaa, joten ne on helpoin muotoilla lopulliseen muotoonsa sen jälkeen, kun seos on kuorrutettu seesamin siemenillä. Jos massa meinaa tarttua pahasti sormiin, kostuta kädet vedellä. Ota seoksesta n. 2-3 cm nokare, muotoile haluttuun muotoon ja pyörittele seesamin siemenissä. Kun olet muotoillut nugetit, paista ne reilussa öljyssä niin, että pinta saa kullanruskean värin. Paistamisen jälkeen nosta nugetit vielä uunipellille ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia. Voit myös paistaa nugetit valmiiksi pelkällä pannulla. Paista tällöin nugetteja hieman miedommalla lämmöllä yhteensä n. 10 min välillä käännellen. Paistoaikaan vaikuttaa nugettien koko.

 

Siskisnugetit

Siskonmakkara nugetit pannulla paistettuna

Tarjoile koko komeus lempidippisi kera!
Yrttimajoneesi

Laita majoneesi kulhoon ja sekoita joukkoon pilkotut yrtit ja aja sauvasekoittimella taseiseksi. Mausta ripauksella suolaa.

Ricotta valkosipulidippi

Laita ricotta kulhoon ja murskaa sekaan yksi valkosipulinkynsi. Jos olet valkosipulin ystävä niin laita toki enemmän. Mausta ripauksella suolaa ja vatkaa koostumus notkeaksi.

Itse tehty ketsuppi

Pilko tomaatit kattilaan ja kaada sekaan balsamico sekä sokeri. Lisää ripaus suolaa. Keitä miedolla lämmöllä noin 20-30 minuuttia niin, että neste alkaa haihtumaan. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella.

Reseptin on suunnitellut 12 kk blogi

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Kinkku-uunimunakas

Kinkku-uunimunakas on helppo ja nopea vaihtoehto arkipäivän ruoaksi.

Kinkku-uunimunakas on maustettu tällä kertaa Extra Palvikorppukinkulla, sipulilla, juustolla sekä mausteilla. Extra Palvikorppukinkku on murea sekä mehevä ja reunukset on kuorrutettu sinapilla ja korppujauholla. Kuorrutus on lopuksi paahdettu aidolla liekkigrillillä. Extra Palvikorppukinkulla saat lisää makua munakkaaseen. Tämä resepti valmistuu hetkessä ja on arkipäivien pelastus. Uunimunakas toimii hyvin välipalana myös esimerkiksi perheen pienimmille ja sopii hyvin vaikkapa iltapalaksikin!

n. 30 min, 4-5 hengelle

Ainekset

200g Wurstin Extra Palvikorppukinkkua

6-8 kananmunaa

1 sipuli, pala purjoa tai muutama kevätsipuli

1-2 dl ruokakermaa

juustoraastetta

mausteita esim. mustapippuria, chiliä, paprikaa

0,5 tl suolaa

öljyä voiteluun

kirsikka- tai miniluumutomaatteja

Ohjeet

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi kinkkusiivut. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää joukkoon ruokakerma, silputtu sipuli ja kuutioitu kinkku. Mausta haluamillasi mausteilla ja suolalla. Extra Palvikorppukinkussa on valmiiksi jo hieman mausteita ja suolaa. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla, voitele paperi kevyesti öljyllä ja kaada seos vuokaan.

Paista uunissa noin 10 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes munakas on hieman hyytynyt. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja halkaistut tomaatit. Jatka paistamista noin 10-20 minuuttia. Paistoaika vaihtelee munakkaan paksuuden ja täytteiden määrän mukaan. Leikkaa hieman jäähtyneenä paloiksi ja tarjoile raikkaan salaatin kera.

Uunimunakas

Kinkku-uunimunakas vuoassa

Vinkki! Munakasta on helppo muokata mieleisekseen eri aineksilla. Kokeile esim. kalkkunaa, sieniä ja erilaisia kasviksia. Vain mielikuvitus on rajana!

Katso myös muut leikkelereseptimme!

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!

Uuniperunoita & rosvopaistia

Uuniperunoita & Rosvopaistia ei haudata maahan vuorokaudeksi, vaan se kypsyy uunissa mukavasti alle tunnissa.

Uuniperunat maistuvat erityisen hyvin syksyn pimetessä ja lumen tuiskutessa. Uuniruoat lämittävät sekä mieltä että kotia syyssäällä. Tämä ruoka on nopea valmistaa, mutta makua ei jää puuttumaan. Tuorejuusto tasapainottaa raikkaalla otteellaan tätä tuhtia annosta, joka ei takuulla jätä nälkäiseksi! Ota tästä haltuun helppo rosvopaistiresepti. Perunoiden kypsyessä uunisssa valmistellaan täyte, johon on lisätty Wurstin Rosvopaistia. Rosvopaisti valmistetaan porsaan ulkofileestä paistouunissa kypsentämällä. Tämä lihaisa leikkele sopii hyvin yhteen perunoiden ja raikkaan tuorejuuston kanssa. Uuniperunoita & Rosvopaistia maistuu parhaiten kynttilän valossa, hyvän punaviinin kera.

4 hengelle

Ainekset

4 kpl kiinteitä pestyjä perunoita (yritä valita mahdollisimman samankokoisia perunoita)

(rypsi)öljyä, suolaa, mustapippuria

200 g tuorejuustoa

170 g Wurstin Rosvopaistia

0,5 dl ruokakermaa

1 dl juustoraastetta

Ohjeet

Esivalmistele perunat, pese tarvittaessa. Leikkaa perunoihin viiltoja muutaman millin välein kuten valmistaisit hasselbackan perunoita. Älä kuitenkaan leikkaa viiltoja perunan pohjaan saakka. Voit käyttää perunan leikkaamisessa apuna lusikkaa ja keittokauhaa. Aseta peruna lusikkaan tai kauhaan. Pidä sekä lusikasta/kauhasta ja perunasta tukevasti kiinni. Leikkaa viiltoja poikittain perunaan. Lusikan/kauhan reunat estävät leikkaamasta perunaa pohjaan saakka. Hiero perunoihin öljyä, suolaa ja mustapippuria. Asettele perunat uunivuokaan tai kasariin reunoille, loput täytteestä asetellaan myöhemmin keskelle. Paista uunissa 225 C asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Leikkaa perunoiden paistuessa Rosvopaisti pieneksi ja sekoita tuorejuuston kanssa. Notkista tuorejuustoa hieman kermalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun perunat ovat kypsiä, nosta ne pois uunista. Lisää tuorejuusto Rosvopaisti sekoitus perunoiden keskelle ja levitä päälle juustoraaste. Gratinoi 225 C asteisessa uunissa kunnes täyte saa kauniin värin.

Hasselbackan perunan viipalointi

Näin käytät kauhaa apuna tehdessäsi viiltoja perunoihin.

 

Hasselbackan perunat uuniin

Uuniperunoita & Rosvopaistia

Uuniperunoita & Rosvopaistia

 

Vinkki! Voit käyttää halutessasi maustettua tuorejuustoa, jolla saat lisää makua täytteeseen. Kokeile myös esim. Wurstin Sinappikalkkunaa täytteeseen.

Reseptin on kehittänyt 12kk blogi

Seuraa sivuamme myös instagramissa, jossa muun muassa jaamme herkullisia reseptejä ja esittelemme uutuuksia!