Artikkelit

Lampaan ulkofileetä ja uunijuurekset
Lampaan ulkofileetä ja uunijuurekset on resepti, jossa hyödynnetään pakkauksessa oleva marinadi. Lampaan ulkofilee on marinoitu yrtti-öljyllä. Marinadin voit hyödyntää mainiosti esim. uunijuuresten maustamiseen. Sinun ei tarvitse lisätä juureksiin muita mausteita, marinadi riittää hyvin. Näin vältyt hävikiltä!

Ainekset

500g Wurstin Lampaan marinoitua ulkofileetä

Öljyä ja/tai voita

suolaa

mustapippuria

2-4 porkkanaa

2 palsternakkaa

1 lanttua

1/2 juuriselleri

1-2 punasipulia

Ohjeet

Ota liha huoneenlämpöön n. 30 min ennen paistoa. Pyyhi fileestä ja ota rasiasta samalla ylimääräinen marinadi talteen. Kuori juurekset ja paloittele tai lohko ne. Laita juurekset kulhoon ja kaada marinadi niiden joukkoon. Sekoita. Paista 200 asteessa tai kunnes juurekset ovat sopivan pehmeitä. Juureksiin saa jäädä hieman purutuntumaa.

Laita pannu kuumenemaan. Lisää pannulle öljyä tai öljy-voi seosta. Paista fileisiin kaunis väri kuumalla paistinpannulla. Paista fileitä n. 2 minuuttia per puoli, tällöin liha on medium. Paistoaika vaihtelee kuitenkin paljon fileiden paksuuden ja koon mukaan. Mausta makusi mukaan pippurilla ja suolalla. Nosta fileet folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi. Kokoa lautaselle uunijuureksia sekä filee. Voit myös halutessasi leikata fileen vetäytymisen jälkeen viipaleiksi.

Vinkki! Lampaan ulkofileetä ja uunijuurekset voit tarjoilla myös perunamuusin kera. Katso ohje muusin tekoon täältä!

Katso myös muut reseptimme!

 

Lampaan ulkofileetä

Lampaan ulkofilee valmistuu nopeasti pannulla tai grillissä.

Fileen paistoaika vaihtelee koon ja halutun kypsyysasteen mukaan, nopeimmin ne kypsyvät minuuteissa. Liha saa jäädä punaiseksi keskeltä, jolloin se on mureimmillaan. Kypsäksi paistettu lammas saattaa olla kuivaa ja sitkeää.

Alle 30 min, 2-3 hengelle

Ainekset

500g Wursti Lampaan marinoitua ulkofileetä

seesaminsiemenia

minttua

Hummus:

300 g kypsiä kikherneitä

3 rkl tahinia eli seesaminsiementahnaa

suolaa, oliiviöljyä

Ohjeet

Ota lampaan ulkofileet huoneenlämpöön n. 30 min ennen kypsennystä. Valmista hummus. Valuta kikherneet. Lisää joukkoon tahini. Aja kikherneet ja tahini tahnaksi esim. sauvasekoittimella. Notkista oliiviöljyllä ja tarvittaessa tilkalla vettä. Mausta suolalla. Pyyhi ulkofileistä ylimääräinen marinadi pois. Paista fileisiin kaunis väri kuumalla paistinpannulla. Paista fileitä n. 2 minuuttia per puoli, tällöin liha on medium. Paistoaika vaihtelee kuitenkin paljon fileiden paksuuden ja koon mukaan. Nosta fileet folioon vetäytymään noin 10-15 minuutiksi. Leikkaa annospaloiksi ja mausta suolalla, sekä mustapippurilla. Tarjoile hummuksen, seesaminsiementen ja mintun kanssa.

Resepti on tehty yhteistyössä 12 kk blogin kanssa.